Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 17.5.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 55 Kaupunginhallituksen konsernijaoston vuoden 2022 kokouspäivien täydennys 

TRE:7362/00.00.03/2021

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh. 050 345 1397, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Konsernijaosto päätti vuoden 2022 kokousajoista kokouksessaan 23.11.2021 § 120. Syyskuun kokouksen ajankohta muutettiin konsernijaoston kokouksessa 22.2.2022 § 20.

Hallintosäännön mukaan konsernijaoston tehtävänä on vastata konsernirakenteen strategisesta kehittämisestä sekä päättää omistajaohjauksen perustana olevista yhtiökohtaisista omistajastrategioista valtuuston hyväksymään kaupunkistrategiaan ja omistajaohjauksen periaatteisiin pohjautuen.

Keskeisten konserniyhtiöiden omistajastrategioita on laadittu viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmesti. Tavoitteena on, että vähintään kerran valtuustokaudessa kaupunki osakkeenomistajana perustelee itselleen, miksi kyseinen yhtiö omistetaan, mitä omistukselta odotetaan sekä millaisia kehittämistoimia omistaja-arvon kasvattamiseksi sekä omistuksen suhteen tavoitellaan. Näihin kysymyksiin pyritään omistajastrategiatyöllä vastaamaan.

Omistajastrategia luo pohjan omistajan tavoitteille, jotka tulee kertoa yhtiöiden hallituksille. Tämän suunnan kertominen on tärkeätä, jotta hallitukset voivat luoda omistajan tahtoa toteuttavia liiketoimintastrategioita.

Omistajaohjausyksikkö valmistelee konsernijaostolle omistajastrategialuonnokset, jotka käsitellään, viimeistellään ja päätetään sitten jaoston kokouksessa. Koska konserni on laaja ja strategityön määrä suuri, on syyskaudella 2022 perusteltua järjestää kaksi ylimääräistä konsernijaoston kokousta tiistaina 6.9.2022 klo 13.00 ja tiistaina 11.10.2022 klo 13.00, missä keskitytään vain omistajastrategioista päättämiseen.

Konsernin toimitusjohtajien kesken on vuosien kuluessa järjestetty yhteisiä tapaamisia erilaisten teemojen ympärille. Parina viime vuonna korona on tehnyt tämän mahdottomaksi ja vain yksi tapaaminen on voitu järjestää. Konserniyhtiöiden hallitusten tapaamisia ei ole aikaisemmin järjestetty, mutta sillekin on ollut kysyntää ja ensimmäinen tällainen tapaaminen järjestetään tiistaina 25.10.2022 klo 16.00 alkaen. Tapaamiseen osallistuvat ainakin konsernijaosto, konsernijohtaja, omistajaohjausyksikkö sekä kaikki konserniin kuuluvien yhtiöiden hallitukset. Tapaamisessa tavoitellaan Tampere 2023 yhteisen strategisen suunnan vahvistumista sekä verkostoitumista erityisesti konsernijaoston ja hallitusten välillä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Kaupunginhallituksen konsernijaoston vuoden 2022 kokouspäiviä täydennetään siten, että konsernijaoston kokoukset pidetään myös 6.9.2022 ja 11.10.2022 ja strategiatapaaminen konserniyhtiöiden hallitusten kanssa järjestetään 25.10.2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset, virastomestarit, Ravintola Näköala, omistajaohjaus@tampere.fi, Ritva Vakkuri, Mia Helin, Riikka Viitaniemi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)