Kaupunginvaltuusto, kokous 24.10.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 160 Valtuustoaloite Tampereen kaupungin liittymiseksi mukaan Mielenturvaa-verkostoon - Jaakko Mustakallio ym. 

TRE:3923/00.00.01/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pietikäinen Niina, Henkilöstöjohtaja, Niina.Pietikainen@tampere.fi

Perustelut

Jaakko Mustakallio ja 16 muuta valtuutettua esittävät valtuustoaloitteessa, että Tampereen kaupunki liittyy mukaan Mielenturvaa-verkostoon, tekee verkostoon kuuluvan Hyvän mielen -työpaikkasuunnitelman ja ottaa käyttöön Mielenturvaa-mallin työntekijöiden mielenterveyden vahvistamiseksi.

Valtuustoaloitteessa esitetty huoli kasvavista mielenterveyshaasteista on yhteneväinen työnantajan näkemyksen kanssa. Kasvaviin mielenterveyshaasteisiin ja niiden ennaltaehkäisyyn on kohdennettu erilaisia toimenpiteitä esimerkiksi työterveyshuollon ja eläkevakuuttajan kanssa tehdyssä yhteistyössä. Kaupungilla on käytössä Mielenturvaa-mallin mukaisia matalan kynnyksen sekä elämän kriisitilanteisiin suuntautuvia palveluita. Työterveyshuollon sopimuksen sisältyvät sekä psykologin palvelut että mahdollisuus lyhytterapiaan.

Tampereen kaupunki pitää kannatettavana Mielenturvaa-verkostoon liittymistä ja sen mukana tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä mielenterveyden häiriöissä ja ennaltaehkäisyssä.

Henkilöstöyksikkö työstää laajasti valtuustoaloitteen ehdotuksen mukaisia toimenpiteitä. Valtuustoaloitteen innoittamana kaupunki on liittynyt Mielenturvaa-verkostoon ja perustanut palvelualueiden ja liikelaitosten edustajista koostuvan Mielenturvaa-työryhmän. Työryhmä aloittaa Hyvän mielen työpaikka -suunnitelman laatimisen sekä hyödyntää Mielenturvaa-mallin mukaisia toimenpiteitä yksiköissä. Valtuustoaloitetta on käsitelty yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa, jotka suhtautuivat myönteisesti asiaan.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Jaakko Mustakallion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu henkilöstöyksikön lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Pietikäinen Niina, Henkilöstöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen,​ puh. 040 707 914 ja henkilöstösuunnittelija Katja Nieminen, puh. 044 486 3774, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Jaakko Mustakallion ym. valtuustoaloite ja siihen annettu henkilöstöyksikön lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jaakko Mustakallio, Niina Pietikäinen, Sami Ylipihlaja, Katja Nieminen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)