Perustelut
Hallintosäännön 86 §:n mukaan konsernijohtaja, palvelualueiden johtajat, liikelaitosten johtajat ja johtavat viranhaltijat vastaavat hyvän hallinto- ja johtamistavan toteutumisesta sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta tehtäväalueillaan. He ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, että lakeja, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen johto on laatinut selonteon sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Pirkanmaan pelastuslaitoksella. Selonteon pohjaksi on laadittu sisäisen valvonnan itsearviointi toiminnan eri osa-alueista.
Kokonaisarviona Pirkanmaan pelastuslaitoksen johto lausuu, että sen sisäinen valvonta on pääosin hyvällä tasolla. Toimintayksikössä on tunnistettu merkittävimmät yksikön toimintaa uhkaavat riskit ja määritelty, miten niihin vastataan. Riskienhallinnan ja seurannan vastuut on määritelty. Tilikauden aikana ei ole raportoitu merkittävistä riskeistä, joista olisi aiheutunut vahinkoa toiminnalle tai tavoitteiden toteutumiselle.
Pelastuslaitoksen laatima kokonaisvaltainen Granite ERM -riskiprofiili on asian liitteenä. Liite on salassa pidettävä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24.1 §:n 7-kohdan perusteella.
Selonteon valmistelua on aikaistettu normaalista, koska Pirkanmaan pelastuslaitos siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Pirkanmaan pelastuslaitoksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen selonteko vuonna 2022 hyväksytään.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.