Yhdyskuntalautakunta, kokous 21.3.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 92 Pitkäniitynpuiston ja Vastarannanpuiston yleissuunnitelma, Pitkäniitynpuiston leikkipaikan poistaminen 

TRE:5215/10.03.04/2022

Valmistelija

  • Viinanen Marika, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Erikoissuunnittelija Milja Nuuttila, puh. 050 413 1911, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vastarannanpuisto ja Pitkäniitynpuisto sijaitsevat Koillis-Tampereella Olkahisessa. Vastarannanpuiston suunnittelualueella on alueleikkipaikka, joka kunnostetaan. Pitkäniitynpuisto sijaitsee viheralueiden välissä olevan puistokäytävän itäpuolella. Pitkäniitynpuistossa on pelikenttä, jonka pohjoispuolella on pienempi vanha lentopallokenttä ja eteläpuolen metsään sijoittuva alueleikkipaikka, joka poistetaan Leikkipaikkaohjelman 2021–2030 mukaisesti.

Vastarannanpuiston leikkipaikalla kunnostetaan pinnat, uusitaan leikkivälineet hiekkalaatikkoa lukuun ottamatta ja istutetaan neljä uutta puuta. Myös penkit ja valaistus uusitaan. Leikkipaikalle uusiksi välineiksi asennetaan kolmiosainen keinuteline, jossa on pesäkeinun lisäksi turvaistuin- ja kumilautaistuinkeinut. Leikkipaikalle tulee myös torniliukumäki, vastakiikku neljälle, karuselli ja kiipeilykeskus. Turva-alueiden pintamateriaalina käytetään turvahaketta.

Pitkäniitynpuistoon tulee uusi kuntoilupaikka ja kentälle asennetaan päätyaidat. Kentällä on jo 2022 uusitut siirrettävät jalkapallomaalit. Kuntoilupaikalle tulee leuanveto-punnerrusteline sekä säädettävillä vastuspainoilla ja kehonpainolla toimivia ulkokuntoilulaitteita, joilla voi tehdä monipuolisen ja tehokkaan kokovartaloharjoittelun. Rakentamisen yhteydessä tulevia kaivumaita voidaan sijoittaa reuna-alueille. Kentän ympärillä olevien reuna-alueiden, lukuun ottamatta länsipuolen nurmialuetta, annetaan kehittyä jatkossa niityksi. Kentän eteläpuolella metsässä oleva leikkipaikka poistetaan. Hyväkuntoiset penkit ja roska-astiat säilytetään. Alueen annetaan kehittyä osaksi ympäröivää lähimetsää. Käytäväyhteydet säilyvät ennallaan. Käytävien ja kentän valaistus uusitaan.

Yleissuunnitelmaluonnos oli nähtävillä netissä, Frenckellin palvelupisteellä ja maastossa 30.1. – 13.2.2023. Luonnoksesta tuli 13 palautetta, joissa suurin osa koski nurmialueiden muuttamista niityiksi. Pelikentän viereistä nurmialuetta käytetään aktiivisesti pelailuun sekä jumppa- ja oleskelualueena. Koettiin, että niitty kaventaa käyttötilaa ja lisää hyönteisiä kuten punkkeja ja hyttysiä. Palautteissa toivottiin mm. frisbeegolfkoreja, pelikentälle tekonurmea, lisää penkkejä, koirapuistoa poistettavalle leikkipaikalle ja kuntoilupaikalle leuanvetotankoa. Puistoalue on nyt tärkeä harrastusalue, koska koulun kenttä on väistötilana vielä muutaman vuoden.

Niittyjen lisääminen on yksi kaupungin tavoitteista luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi (Tampereen LUMO luonnon monimuotoisuusohjelma 2021–2030). Niityt mahdollistavat monipuolisempaa eliölajistoa kuin nurmikentät. Merkittävä osa Suomen uhanalaisista ja uhanalaistuvista lajeista on riippuvaisia avoimista niittyelinympäristöistä. Keskeinen nurmialue pelikentän länsipuolella jätetään käyttönurmeksi ja muut esitetyt niittyalueet toteutetaan.

Koirapuistojen toteuttamista on ohjannut Koirapalvelut 2011–2025-viherpalveluohjelma, jonka toteuttamiseen ei ole ollut riittäviä resursseja. Pääpaino on tällä hetkellä nykyisten koirapuistojen kunnostamisessa.

Toiminta-alueiden ympäristön kuusivaltaiseen metsään ei voida osoittaa useamman korin frisbeegolfrataa. Kokemus radoista on osoittanut, että puusto vaurioituu kiekko-osumista ja maasto kuluu merkittävästi. Lähimetsä halutaan säilyttää elinvoimaisena. Nurmialueelle turvalliseksi katsottuun paikkaan lisättiin yksi kiinteä frisbeegolfkori.

Tekonurmea ei pystytä nykyisillä resursseilla asentamaan kuin yhdelle puistokentälle vuosittain. Viime vuodelta siirtyi tälle vuodelle tekonurmetettava kohde. Tekonurmen asentaminen vaatisi myös kentän rakennekerrosten parantamista. Tekonurmea ei esitetä.

Kuntoilupaikalle lisättiin leuanveto-punnerrusteline ja kentän yhteyteen kaksi penkkiä.

Rakennettavan alueen pinta-ala on noin 1,4 ha (14 000 m2) ja kustannusarvio 220 000 euroa, joten neliökustannukseksi muodostuu 15,7 €.

Puiston puiden, toimintojen, kalusteiden ja varusteiden sijaintipaikat ja määrät ovat yleissuunnitelmassa ohjeelliset ja tarkentuvat rakennussuunnittelun aikana. Myös valaistussuunnittelu tehdään rakennussuunnittelun yhteydessä. Käytävien kunnossapitoluokat päivitetään nykyisen kunnossapidon mukaiseksi.

Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2023 aikana. 

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Pitkäniitynpuiston ja Vastarannanpuiston yleissuunnitelma, piirustus nro 18/21927/2, ja Pitkäniitynpuiston leikkipaikan poistaminen hyväksytään kustannusarvioineen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Timo Koski, Janne Syrjä, Milja Nuuttila, Kirsi Mäntysaari-Ukkola, Katri Laihosalo, Tarja Nikupaavo-Oksanen, Petri Kujala (Tampereen Infra Oy), palautteen antajat 13 kpl

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Yleistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla. Jos ilmoitus julkaistaan kaupungin verkkosivujen lisäksi myös sanomalehdessä, katsotaan tiedoksiannon tapahtuneen kuitenkin seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta verkkosivuilla. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.