Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 18.4.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 34 Konserniyhtiöiden vastuullisuustyön ja vastuullisuusraportoinnin vahvistaminen 

TRE:1777/00.01.03/2023

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosina sekä julkisen että yksityisen sektorin toiminnan ytimeen, ja yhteiskunnan odotukset toiminnan vastuullisuutta ja vastuullisuusraportointia kohtaan ovat kasvaneet. Kaupunkien tulee tytäryhtiöineen edistää kestävää kehitystä toiminnassaan ja viestiä toiminnan vastuullisuudesta erilaisille sidosryhmille.

Tampereen tytäryhtiöt ovat edistäneet vastuullisuutta liiketoiminnassaan jo pitkään ja moni yhtiö on malliesimerkki vastuullisuuden edistämisessä ja raportoinnissa. Vastuullisuustyössä on kuitenkin yhtiöiden välillä hajontaa.

Tampereella vastuullisuus ja kestävä kehitys on huomioitu osana koko konsernin toimintaa, mutta on myös tunnistettu kehittämisen kohteita, joihin kaupungin tulee tulevina vuosina panostaa. Kehittämisessä on huomioitava EU:n vastuullisuutta koskeva sääntely ja vaateet.

Tampereen kaupungin strategian painopisteet ovat yhdenvertaiset yksilöt, tekevät yhteisöt, hiilineutraaleja tekoja, tulevaisuuden edelläkävijyyttä. Tampereen kaupunki on mukana ja sitoutunut useisiin vastuullisuusohjelmiin, vastuullisuussitoumuksiin ja -suunnitelmiin. Esimerkkejä näistä on mm. ympäristötilinpäätös, hiilineutraali Tampere 2030, ilmastotiekartta, ilmastobudjetti, SDG-tavoitteiden mukainen raportointi vuoden 2022 toiminnasta 2023, kiertotaloussuunnitelma, luonnon monimuotoisuusohjelma 2021-2030, 100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia EU-missio.

Konserniyhtiöiden vastuullisuustyötä on kartoitettu vuoden 2022 syksyllä mm. toimitusjohtajakokouksessa ja vastuullisuusteema oli esillä myös konsernijaoston järjestämässä konsernin hallitusjäsenten strategiaseminaarissa lokakuussa 2022. Useat konserniyhtiöt ovat pyytäneet omistajaohjaukselta linjausta omistajan tahtotilasta vastuullisuustyön ja vastuullisuusraportoinnin suhteen. Lisäksi on toivottu, että kaupunki omassa viestinnässään voisi tuoda paremmin esiin konserniyhtiöiden vastuullisuustyötä.

Omistajaohjausyksikkö on yhdessä strategia- ja kehittämisyksikön ja ilmasto- ja ympäristöyksikön sekä konserniyhtiö Ekokumppanien kanssa käynnistänyt konserniyhtiöiden vastuullisuustyön ja vastuullisuusraportoinnin edistämisprosessin.

Vastuullisuustyön ja vastuullisuusraportoinninkehittämisprosessin alustava aikataulu on 03/2023 - 10/2023. Prosessin tavoitteena on tukea konserniyhtiöiden vastuullisen yritystoiminnan kehittämistä, luoda EU:n raportointivaateet huomioiva yhtenäinen raportointimalli ja -käytännöt sekä vahvistaa yhtiöiden välistä yhteistyötä vastuullisuuden edistämisessä. Prosessin aikataulua ja käsiteltäviä asioita muokataan prosessin edetessä.

Prosessin vetäjänä on Ekokumppanit ja prosessin tukena toimii omistajaohjaus, strategia- ja kehittämisyksikkö ja ilmasto- ja ympäristöyksikkö.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Konserniyhtiöiden vastuullisuustyön ja vastuullisuusraportoinnin vahvistamisen prosessi hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Saara Unnanlahti, Nina Mustikkamäki, Sanna Mari Huikuri, Kari Kankaala, Emmi Nieminen, Ekokumppanit Oy / Suvi Holm

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)