Kaupunginhallitus, kokous 10.6.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 247 Sopimus Pirkkalan ja Tampereen uimahallihankkeen selvitystyöstä 

TRE:2978/10.03.06/2024

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044 ja johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasianjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin vuoden 2024 talousarviossa on varauduttu selvittämään yhteistä uimahallihanketta Pirkkalan kunnan kanssa. Sopimuksen tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet Pirkkalan kunnan ja Tampereen kaupungin yhteisen uimahallirakennuksen sijainnille sekä toteutumiselle ja sopia selvittämistyön kustannuksista. Sijainnin tulisi olla kuntalaisten ja kaupunkilaisten hyvin saavutettavissa, esimerkiksi suunnitteilla olevan raitiotien varrella. Selvitystyössä hyödynnetään osapuolten yhdessä aikaisemmin laatimaa Pirkkalan ja Tampereen kuntien uimahallin tarveselvitystä (2020).

Sopimuksella ei sitouduta hankkeen toteuttamiseen, vaan tarkoituksena on laatia esiselvitys, jonka pohjalta voidaan laatia molempien osapuolten päätöksentekoa varten yhteishankkeen tarveselvitys ja hankkeen jatkovalmistelun edellyttämät muut sopimukset ja käynnistää hankkeen tarvitsema asemakaavamuutos selvitettyyn sijaintiin. Selvitystyön kustannukset on tarkoitus jakaa puoliksi Pirkkalan kunnan ja Tampereen kaupungin välillä. Myöhemmin laadittavaan tarveselvitykseen liitetään kuvaus osapuolten yhteisestä toteutusmallista ja selvitys päätöksenteossa tarvittavista, toteutusmalliin mahdollisesti liittyvistä muista sopimuksista.

Esiselvitystyö käynnistetään syyskuussa 2024 ja toteutetaan alustavan aikataulun mukaan vuoden 2024 loppuun mennessä.

Tähän sopimukseen sovelletaan Tampereen kaupungin sopimushallinta -konsernimääräystä. Sopimuksen vastuu- ja yhteyshenkilö on sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja (Lauri Savisaari). Sopimusluonnos sekä vuonna 2020 laadittu selvitys ovat tämän asian liitteinä.

Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.5.2024) 15 § kohdan 28 mukaan kaupunginhallitus päättää merkittävien sopimusten hyväksymisestä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Pirkkalan kunnan ja Tampereen kaupungin välinen sopimus yhteisen uimahallihankkeen selvittämisestä hyväksytään.

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus. 

Sopimuksen vastuu- ja yhteyshenkilö on sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja (Lauri Savisaari).

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle ja kiinteistöjohtaja Virpi Ekholmille. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Lauri Savisaari, Virpi Ekholm, Pirjo-Liisa Länkinen, Jukka Etu-Seppälä

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.