Kaupunginvaltuusto, kokous 18.11.2024

§ 176 Tampereen kaupungin hallintosäännön muuttaminen 

TRE:456/00.01.01/2024

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Klami Laura, Lakiasiainjohtaja, laura.klami@tampere.fi

Perustelut

Valtuusto on hyväksynyt muutoksia kaupungin hallintosääntöön viimeksi 22.4.2024 ja ne ovat tulleet voimaan 1.5.2024. 

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirretään valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025. Kuntalain mukaisena yhteisenä toimielimenä julkisten työvoimapalveluiden viranomaistehtäviä koskevissa asioissa toimii Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto. Elinvoima- ja osaamislautakunnan kokeilulain mukainen toimivalta lakkaa ja nämä tehtävät tulee poistaa hallintosäännöstä. 

Uusi rakentamislaki on hyväksytty tulemaan voimaan 1.1.2025. Rakentamislaki edellyttää, että hallintosäännössä määritellään päätöksentekijä kunnan tehtäväksi rakentamislaissa säädettyjen tehtävien osalta. Osa näistä tehtävistä määrätään yhdyskuntalautakunnalle. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät ja päätösvalta on yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaostolla. 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tehtäviin on 20 §:ään lisättävä ”muut hyvinvointia ja asukasosallisuutta edistävät palvelut”, koska lautakunta päättää niihin liittyvistä avustuksista. 

Tampereen Kaupunkiliikenne Oy aloittaa toimintansa 1.1.2025. Kaupunkiliikenne liikelaitos ja sen toimitusjohtajaa ja johtokuntaa koskevat kohdat tulee poistaa hallintosääntöteksteistä. Johtokunnan jäsenten luottamustoimi päättyy 31.12.2024.

Salassa pidettävien asioiden käsittelyssä läsnä olevat henkilöt on tarve täsmentää 126 §:ään.

Aloiteoikeutta koskevaa 144 §:ää on tarve täsmentää lisäämällä neuvosto yhdeksi tahoksi, jolla on oikeus tehdä aloite. Neuvostoja ovat kaupungin vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja maahanmuuttajaneuvosto.

Viittaus Tampereen Sähkölaitos -konserniin 16 §:ssä tulee muuttaa Tampereen Energia -konserniin nimenmuutoksen vuoksi.

Edellä mainituista muutoksista johtuvia teknisiä korjauksia tulee pykälänumerointiin ja myös tarkentavia viittauksia Sara Hildénin taidemuseon johtokuntaan lisätään.

Hallintosäännön liitteen luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 12 §:n mukaan palkkioita ja korvauksia tarkistetaan tarvittaessa kerran valtuustokaudessa kaupunginhallituksen esityksestä. Vuoden 2025 kunta- ja aluevaalien johdosta vaalitoimielinten palkkioita on syytä korottaa. Palkkioihin ei esitetä tässä vaiheessa muita muutoksia. Lisäksi koulutustilaisuuksista ja oman tietoliikenneyhteyden käytöstä maksettaviin korvauksiin sekä pormestariston pysäköintilupiin liittyviä teknisiä täsmennyksiä on syytä tehdä palkkioliitteeseen.

Pormestarin ja apulaispormestareiden palkat toimikaudelle 2025–2029 valmistellaan erikseen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Valtuuston 23.1.2017 hyväksymään ja 22.4.2024 viimeksi muuttamaan hallintosääntöön sekä sen liitteeseen "luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset" hyväksytään liitteiden mukaiset muutokset.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtava juristi Riikka Viitaniemelle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Klami Laura, Lakiasiainjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtava juristi Riikka Viitaniemi, puh. 050 526 3225 ja juristi Patricia Nikko, puh. 0400 239 710, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Valtuuston 23.1.2017 hyväksymään ja 22.4.2024 viimeksi muuttamaan hallintosääntöön sekä sen liitteeseen "luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset" hyväksytään liitteiden mukaiset muutokset.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

konsernihallinto-palvelualueet-liikelaitos

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

 Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa  (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa muutosta hakea myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.