Kaupunginvaltuusto, kokous 16.12.2024

§ 200 Rakennusvalvonnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleiset perusteet 

TRE:5061/02.04.03/2024

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tommila Emilia, Suunnittelija, Emilia.Tommila@tampere.fi
Näykki Mika, Juristi, mika.naykki@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 71 §:n mukaan valtuusto päättää kaupungin palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.

Hallintosäännön 17 § 3 momentin 5 kohdan ja 18 §:n mukaan yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto päättää rakennusvalvonnan palveluista ja perittävien maksujen hyväksymisestä.

Nykyiset rakennusvalvonnan maksujen perusteet perustuvat maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) joka tuli voimaan 1.1.2000. Lait muuttuvat siten, että rakentamista koskevat säännökset ovat jatkossa 1.1.2025 voimaan tulevassa rakentamislaissa (laki 751/2023, jäljempänä RakL) ja maankäyttö- ja rakennuslakiin maankäyttöä koskevat säännökset jäävät toistaiseksi ennalleen mutta lain nimi muuttuu alueidenkäyttölaiksi (132/1999), samasta ajankohdasta eli 1.1.2025 lukien.

Rakennusvalvonnan osalta yksi keskeinen muutos muun ohessa on se, että jatkossa ei ole enää jaottelua rakennuslupiin ja toimenpidelupiin vaan lupaa edellyttäviin rakennushankkeisiin tulee vain yksi lupamuoto, rakentamislupa. Maisematyölupia koskevat säännökset ovat myös rakentamislaissa.

Koska lainmuutosten myötä rakennusvalvonnan palvelut ja suoritteet osittain muuttuvat, on tarpeen valtuustossa päättää rakennusvalvonnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Valtuuston päätöksen jälkeen ympäristö- ja rakennusjaosto päättää rakennusvalvonnan palveluista perittävistä maksuista eli euromääräisistä taksoista.  

Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet

Maksujen yleisistä perusteista valtuustossa päätettäessä kyse on keskeisesti siitä, että mitkä palvelut ja suoritteet määritellään maksullisiksi. Rakennusvalvonnan osalta kyse on keskeisesti erilaisista lupa-, tarkastus ja valvontatehtävistä aiheutuvista maksuista sekä muista niihin liittyvistä erilaisista viranomaistehtävistä.   

Tarkemmin maksuista, niiden euromääristä, maksujen suorittamisesta ja maksuajoista sekä muista yksityiskohtaisista seikoista ympäristö- ja rakennusjaosto päättää taksapäätöksellään, valtuuston päätöksen jälkeen.

Keskeiset rakennusvalvonnan palvelut ja suoritteet, joista tulee periä maksu, ovat:

Rakentamislupia koskevat maksut

-       Rakennuksen rakentaminen tai laajentaminen (RakL 42.1 § 1–2 kohdat, 42.3 § ja 10 §)

-       Muun rakennuskohteen rakentaminen tai laajentaminen (RakL 42.1 § 3–8 kohdat)

-       Rakennuksen rakentamiseen verrattava korjaus- ja muutostyö sekä rakennuksen kerrosalaan laskettavan tilan lisääminen (RakL 42.3 §)

-       Rakennuskohteen korjaustyö, joka kohdistuu terveyshaitan poistamiseen tai joka voi vaarantaa rakennuskohteen terveellisyyden tai turvallisuuden (RakL 42.3 §)

-       Rakennuskohteen korjaustyö, jolla on merkittävää vaikutusta kaupunkikuvaan, maisemaan tai kulttuuriperintöön (RakL 42.3 §)

-       Rakennuskohteen korjaustyö, joka kohdistuu rakennuskohteen olennaisiin ominaispiirteisiin (RakL 42.3 §)

-       Korjaus ja muutostyö, jossa korjataan tai muutetaan kaavan tai lain nojalla suojeltua taikka historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokasta rakennusta tavalla, jolla on merkittävää vaikutusta rakennuksen suojeltavalle tai rakennustaiteelliselle arvolle (RakL 42.3 § 1 kohta)

-       Rakennuksen vaippaan tai teknisiin järjestelmiin liittyvä korjaus- ja muutostyö, jolla voidaan vaikuttaa merkittävästi rakennuksen energiatehokkuuteen taikka energia- ja ympäristövaikutuksiin rakennuksen koko elinkaaren aikana (RakL 42.3 § 2 kohta)

-       Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen (RakL 42.3 § 3 kohta)

-       Muut rakentamisluvanvaraiset toimenpiteet (RakL 42.2 § ja RakL 42.3 §)

Purkamisluvan ja purkamisilmoituksen käsittelyä koskevat maksut

-       Rakennuksen tai sen osan purkamislupa (RakL 55.1 §)

-       Rakennuksen tai sen osan purkamisilmoituksen käsittely (RakL 55.3 §)

Maisematyölupia koskevat maksut

-       Maisemaa muuttava maanrakennustyö (RakL 53 §)

-       Puiden kaataminen (RakL 53 §)

-       Muu näihin verrattava toimenpide (RakL 53 §)

Muut lupapäätöksiä, katselmuksia ja tarkastuksia koskevat maksut

-       Erillinen päätös sijoittamisluvasta muualla kuin suunnittelutarvealueella (RakL 43–45 §)

-       Lupahakemuksen vireilletulosta ilmoittaminen ja naapurien kuuleminen (RakL 63–65 §)

-       Rakennustyön aloittamisoikeuden myöntäminen (RakL 78 §)

-       Rakentamisluvan tai loppukatselmuksen yhteydessä myönnettävä vähäinen poikkeaminen (RakL 59 §)

-       Kokoontumistilojen enimmäishenkilömäärän vahvistaminen (RakL 41 §)

-       Rakentamisluvan voimassaolon pidentäminen (RakL 77 §)

-       Rakennustyönaikaiset viranomaistarkastukset (RakL 113 §)

Rakennuskohteen paikan merkitsemistä ja sijaintikatselmusta koskevat maksut (RakL 107 § ja 112 §)

Rakennusrasite- ja yhteisjärjestelypäätöksiä sekä yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamista ja veden johtamista koskevat maksut (RakL 128–131 § ja 133–138 §)

Rakennuksen käyttöön, kunnossapitoon ja rakennetun ympäristön hoitoon liittyvät valvonta- ja tarkastustehtävät (RakL 140–145 §)

Pakkokeinojen käyttämisestä ja seuraamuksista aiheutuvista tehtävistä ja toimenpiteistä aiheutuvat maksut (RakL 146–153 §)

Lisäksi maksut peritään muista tarpeellisista rakentamislakiin liittyvistä tai muista rakennusvalvonnan palveluiden ja suoritteiden toteuttamisesta.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Henttonen Juha, Rakennusvalvontapäällikkö, juha.henttonen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

​​​Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet olemaan voimassa toistaiseksi 1.1.2025 lukien.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

​​​Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet hyväksytään olemaan voimassa toistaiseksi 1.1.2025 lukien.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Emilia Tommila, puh. 0400 679 232 ja juristi Mika Näykki, puh. 040 515 5823, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

​​​Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet hyväksytään olemaan voimassa toistaiseksi 1.1.2025 lukien.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Juha Henttonen, Emilia Tommila, Mika Näykki

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

 Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa  (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa muutosta hakea myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.