Kaupunginvaltuusto, kokous 16.12.2024

§ 194 Tampereen kaupungin hallintosäännön sekä Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -liitteen muuttaminen 

TRE:456/00.01.01/2024

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Klami Laura, Lakiasiainjohtaja, laura.klami@tampere.fi

Perustelut

Valtuusto on hyväksynyt muutoksia kaupungin hallintosääntöön viimeksi 18.11.2024 ja ne tulevat voimaan 1.1.2025. Päätöksen jälkeen on tullut ilmi, että uuden rakentamislain mukainen toimivalta rakennuskohteen sijoittamisen edellytysten olemassaolosta (sijoittamislupa) erillisellä päätöksellä tulee täsmentää yhdyskuntalautakunnan ja sen ympäristö- ja rakennusjaoston kesken. Yhdyskuntalautakunta päättää sijoittamisluvasta asemakaavoittamattomalla alueella ja yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto sijoittamisluvasta asemakaava-alueella.

Vetovoima ja edunvalvonta -palveluryhmä siirtyi osana 1.3.2024 toteutettua organisaatiouudistusta elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueelta konsernihallintoon perustettuun kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmään. Muutoksen yhteydessä vetovoima ja edunvalvonta -palveluryhmän avustuksia ei kuitenkaan voitu siirtää palvelualueelta konsernihallintoon, koska nykyisen hallintosäännön 17 §:n 4) kohdan mukaan vain lautakunnat voivat päättää avustusten myöntämisperusteista ja myöntämisestä. ​

Vetovoima ja edunvalvonnan avustusten määräraha on vuonna 2024 sisällytettynä elinvoiman palvelualueen elinkeinopalvelut-yksikön budjettiin. Konsernihallinnon vuosisuunnitelman 2025 laadinnan yhteydessä vetovoima ja edunvalvonnan avustusten määräraha siirretään elinkeinopalveluilta takaisin vetovoima ja edunvalvonta -yksikölle, joka myös hallinnoi niiden avustuksia. ​

Päätösvalta konsernihallinnon avustusten myöntämisestä ja myöntämisperusteista tulee kirjata hallintosääntöön 1.1.2025 alkaen. ​Kaupunginhallituksen päätösvaltaan 14 §:ään tulee lisätä uusi kohta 34) konsernihallinnon avustusten ja tukien myöntämisperusteista. Lisäksi konsernijohtajan päätösvaltaan tulee lisätä 33 §:ään 18) konsernihallinnon avustusten ja tukien myöntämisestä kaupunginhallituksen päättämien myöntämisperusteiden mukaisesti sekä (avustusten maksamisen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä sekä avustusennakoista konsernihallinnon avustusten osalta). 33 §:n 40 -kohdan mukaan konsernijohtaja päättää päätösvaltansa siirtämisestä alaiselleen viranhaltijalle.

Luottamushenkilöiden palkkiosääntöön tehtiin 18.11.2024 § 176 vuoden 2025 kunta- ja aluevaalien johdosta vaalitoimielinten palkkioiden korotus sekä eräitä teknisiä täsmennyksiä palkkiosääntötekstiin. Luottamushenkilöiden palkkioita ja korvauksia tarkistetaan tarvittaessa kerran valtuustokaudessa kaupunginhallituksen esityksestä. Uudelle 1.6.2025 alkavalle valtuustokaudelle luottamushenkilöiden vuosipalkkioihin esitetään noin seitsemän prosentin suuruisia korotuksia. Seitsemän prosentin korotus vastaa henkilöstölle kohdentuneita vuoden 2021 jälkeen tehtyjä KVTES:in mukaisia yleiskorotuksia. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkio on ollut tehtävään työmäärään nähden liian pieni. Sitä on syytä korottaa muita enemmän 4 000 euroon vuodessa. Liikelaitoksen johtokunnan poistuttua jäljelle jää Sara Hildenin museon johtokunta. Sen puheenjohtajan palkkio 3 000 euroa vuodessa on työmäärään nähden oikealla tasolla. Siihen ei esitetä korotusta. Vuosipalkkioiden lisäksi muita muutoksia palkkioihin ja korvauksiin ei esitetä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Valtuuston 23.1.2017 hyväksymään ja 18.11.2024 viimeksi muuttamaan hallintosääntöön sekä sen liitteeseen 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset hyväksytään liitteiden mukaiset muutokset.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Eriävä mielipide

Mitja Tapio ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteen, joka lisätään pöytäkirjan liitteisiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtavalle juristille Riikka Viitaniemelle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.

Elina Järvenpää poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Keskustelun kuluessa Mitja Tapio teki ehdotuksen asian palauttamisesta valmisteluun Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -liitteen osalta, saatesanoin: "Liitteen käsittelee työryhmä, johon valitaan kuntapolitiikasta luopuvia valtuuston jäseniä. Työryhmän tehtävänä on arvioida palkkiojärjestelmää ja sen muutosten aiheellisuutta suhteessa luottamustehtävien vaativuuteen ja sen muutoksiin." Tapion tekemä palautusehdotus raukesi kannattamattomana. 

Valmistelija

  • Klami Laura, Lakiasiainjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtava juristi Riikka Viitaniemi, puh. 050 526 3225 ja juristi Patricia Nikko, puh. 0400 239 710, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Valtuuston 23.1.2017 hyväksymään ja 18.11.2024 viimeksi muuttamaan hallintosääntöön sekä sen liitteeseen 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset hyväksytään liitteiden mukaiset muutokset.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Mitja Tapio ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Kannatus: Milka Hanhela.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Tapion palautusehdotus JAA, asian käsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Tapion palautusehdotus hylättiin äänin 10-57.

Asian käsittelyä jatkettiin.

Marika Puolimatka ehdotti, että päätösehdotus hylätään.

Kannatus: Joakim Vigelius, Veikko Vallin ja Arto Grönroos.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen ehdotukseen hylkäysehdotus.

Koska hylkäysehdotus ei voitu hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: kaupunginhallituksen ehdotus JAA, Puolimatkan hylkäysehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin äänin 52-9, tyhjää 6.

Äänestystulokset

  • Kyllä 10 kpl 15%

    Minkkinen Minna, Torkkola Sinikka, Alppi Ulla-Leena, Hanhela Milka, Tapio Mitja, Sirén Jouni, Aaltonen Mikko, Suomela Iiris, Caglayan Merve, Haapa-aho Olga

  • Ei 57 kpl 85%

    Järvenpää Elina, Siuro Petri, Helimo Matti, Rokosa Inna, Rajala Petri, Kaleva Lassi, Dundar-Järvinen Aila, Porttikivi Ilkka, Suoniemi Juhana, Raevaara Aarne, Eskelinen Riina-Eveliina, Vallin Veikko, Rantanen Ilpo, Hiitti Antti, Pursiainen-Hautala Sirpa, Kiviranta Joonas, Kampman Ulla, Loukaskorpi Johanna, Aaltonen Teemu, Julin Sofia, Hanhilahti Vilhartti, Markkanen Jouni, Ivanoff Antti, Evilä Tommi, Puisto Sakari, Vigelius Joakim, Järvisalo Vilma, Höyssä Matti, Lahtinen Jussi, Salmijärvi Mirja, Kaivonen Kirsi, Kivistö Anneli, Grönroos Arto, Gustafsson Jukka, Kostiainen Leena, Moisio Jani, Aleksovski Atanas, Kuusipalo Saana, Puolimatka Marika, Nurminen Ilmari, Jussila Anne-Mari, Sasi Ilkka, Liimola Anne, Sareila Hanna, Järvinen Matti, Kummola Kalervo, Stenhäll Jaakko, Molari Anni O, Ovaska Jouni, Ikonen Anna-Kaisa, Tanus Sari, Mustakallio Jaakko, Machaal Mahmoud, Jäntti Aleksi, Taina Anneli, Viitanen Pia, Vikman Sofia

  • Kyllä 52 kpl 78%

    Minkkinen Minna, Järvenpää Elina, Ovaska Jouni, Rajala Petri, Rokosa Inna, Siuro Petri, Markkanen Jouni, Kummola Kalervo, Julin Sofia, Taina Anneli, Nurminen Ilmari, Porttikivi Ilkka, Pursiainen-Hautala Sirpa, Kivistö Anneli, Alppi Ulla-Leena, Moisio Jani, Kampman Ulla, Kostiainen Leena, Tanus Sari, Machaal Mahmoud, Eskelinen Riina-Eveliina, Mustakallio Jaakko, Aaltonen Teemu, Dundar-Järvinen Aila, Höyssä Matti, Kuusipalo Saana, Evilä Tommi, Loukaskorpi Johanna, Rantanen Ilpo, Hanhilahti Vilhartti, Aleksovski Atanas, Lahtinen Jussi, Kaivonen Kirsi, Caglayan Merve, Hiitti Antti, Järvinen Matti, Salmijärvi Mirja, Stenhäll Jaakko, Järvisalo Vilma, Liimola Anne, Gustafsson Jukka, Helimo Matti, Haapa-aho Olga, Sareila Hanna, Suomela Iiris, Jussila Anne-Mari, Suoniemi Juhana, Ivanoff Antti, Ikonen Anna-Kaisa, Jäntti Aleksi, Viitanen Pia, Vikman Sofia

  • Ei 9 kpl 13%

    Vigelius Joakim, Kaleva Lassi, Vallin Veikko, Raevaara Aarne, Puolimatka Marika, Kiviranta Joonas, Puisto Sakari, Molari Anni O, Grönroos Arto

  • Tyhjä 6 kpl 9%

    Sasi Ilkka, Torkkola Sinikka, Hanhela Milka, Tapio Mitja, Sirén Jouni, Aaltonen Mikko

Tiedoksi

Konsernihallinto-palvelualueet-liikelaitos

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

 Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa  (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa muutosta hakea myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.