Perustelut
Asia on tullut vireille 13.1.2025, joten asia käsitellään soveltaen rakentamislakia (RakL) ja alueidenkäyttölakia (AkL) sekä muita 1.1.2025 voimaan tulleita määräyksiä.
Haetaan lupaa rakentaa asemapiirroksen periaatteen mukaan kerrosalaltaan 307 m2 suuruinen hevos-/konehalli noin 7,5 ha suuruisella tilalla Ala-Yrjölän mäki 837-702-2-87.
POIKKEAMINEN
Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena (AkL 72 §).
Alueella on voimassa 1) ympäristöministeriön 28.11.1997 vahvistama Velaatan osayleiskaava, jonka mukaan rakennuspaikka sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolla ympäristö säilytetään ja 2) kaupunginvaltuuston 19.4.2021 hyväksymä Pohjois-Tampereen strateginen yleiskaava (lainvoima 25.11.2022), jonka mukaan rakennuspaikka sijoittuu kyläalueelle. Kyseessä on maatilan talouskeskus.
Haetaan poikkeamista voimassa olevasta osayleiskaavasta, jonka mukaan rakentaminen sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolla ympäristö säilytetään. Haetaan myös poikkeamista rannan suunnittelutarpeesta (RakL 57 §, AkL 72 §). Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Se ei myöskään saa vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista eikä johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Haetaan poikkeamista rakennusjärjestyksen 6 § 1 momentin määräyksestä, jonka mukaan rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 15 prosenttia rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 500 neliömetriä. Suunnitelmassa kiinteistön kokonaiskerrosalaksi muodostuisi 742 m2.
Sijoittamisen edellytykset muualla kuin asemakaava-alueella ja suunnittelutarvealueella ratkaistaan tämän hakemuksen yhteydessä (RakL 45 §, 46 §).
Edellytyksenä on, että rakennuspaikka on kooltaan vähintään 1 000 neliömetriä; rakennuspaikalla ei ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa; rakennukset voidaan sijoittaa vähintään neljän metrin etäisyydelle kiinteistön rajasta; rakennuskohde soveltuu rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden, korkeatasoisen arkkitehtuurin tai sopusuhtaisuuden vaatimukset; rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen; vedensaanti, jätevedet ja hulevedet voidaan hoitaa aiheuttamatta haittaa ympäristölle; teiden, vedensaannin tai viemäröinnin järjestäminen ei aiheuta kunnalle tai valtiolle erityisiä kustannuksia; rakentaminen ei aiheuta haittaa naapureille eikä vaikeuta naapurikiinteistöjen rakentamista; rakentaminen on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista; rakentaminen ei aiheuta haittaa maakuntakaavassa, yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä annettujen määräysten toteuttamiselle.
Rakentaminen ei saa olennaisesti vaikeuttaa kunnan kaavoituskatsauksen mukaista yleis- tai asemakaavan laatimista; ei saa johtaa vaikutuksiltaan sellaiseen merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, jotka edellyttävät asemakaavan laatimista; rakentamisen tulee olla sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palveluiden saavutettavuuden kannalta.
Kiinteistörekisterin mukaan Ala-Yrjölän mäki -nimisen tilan pinta-ala on noin 7,5 ha ja se on rekisteröity 17.7.2024. Hakijat ovat 17.7.2024 päivätyn selvennyslainhuudon mukaan kiinteistön omistajia.
KUULEMINEN
Hakijat ovat kuulleet rajanaapureita. Naapurit tai muut osalliset eivät vastusta hanketta.
Hakijan perustelut hakemuksensa tueksi, ns. erityinen syy poikkeamiseen (RakL 57§ 1 mom):
” Halutaan rakentaa hevostalli, jossa konehalli ja kaluston pesutila.
Haetaan poikkeamista Velaatan osayleiskaavasta rakentamalla lähelle järveä sekä ylittämällä sallittu rakennusoikeus.
Rakennuspaikan sijainti asemapiirroksen mukaisesti.
Rakennuksesta pyritään tekemään ulkoa päin perinteisen maatilarakennuksen näköinen. Rakennus pyritään sijoittamaan mahdollisimman matalalle rinne huomioon ottaen.”
Yleiskaavoitus:
Olemassa oleva maatilan talouskeskus sijaitsee Kurjenjärven rannan tuntumassa Velaatassa.
Maakuntavaltuuston 27.3.2017 hyväksymässä Pirkanmaan maakuntakaavassa tila sijoittuu maaseutualueelle ja on osa maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa (Yrjölänkylän kulttuurimaisema). Tilan halki on osoitettu Kintulampi-Murole-Kuru -ulkoilureitti.
Ympäristöministeriön 28.11.1997 vahvistamassa Velaatan osayleiskaavassa rakennuspaikka sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolla ympäristö säilytetään. Alueen rakentamisessa ja muussa maankäytössä tulee ottaa huomioon alueen arvokas maisemakuva ja välttää sen muuttamista. Rakennusten sijoittelussa tulee käyttää hyväksi olevaa kasvillisuutta ja maastonmuotoja. Tilalla on olemassa oleva maatilan talouskeskus -merkintä.
Kaupunginvaltuuston 19.4.2021 hyväksymässä, lainvoimaisessa (25.11.2022) Pohjois-Tampereen strategisessa yleiskaavassa rakentamiseen osoitettu alue sijoittuu kyläalueelle, joka on muuta maaseutua tiiviimmän rakentamisen alue. Alueelle sijoittuu asutusta ja siihen liittyviä palveluita sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia yritys-, työskentely- ja teollisuustiloja. Alueella tulee huomioida olemassa olevien maatilojen toiminta. Tila on osa maatalouden ydinaluetta, jolla peltoalueet on pyrittävä säilyttämään avoimina. Alueelle sijoittuva mahdollinen rakentaminen ja muu toiminta on pyrittävä sijoittamaan niin, ettei se aiheuta häiriötä maatalouden harjoittamiselle. Tila kuuluu myös maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön (Yrjölänkylän kulttuurimaisema). Etelä-Arolan tie on merkitty historialliseksi tielinjaksi, ja sen reunaan on suunniteltu ohjeellinen ulkoilureitti (Kintulampi-Murole-Kuru).
Suunnitelmassa maatilan talouskeskuksen yhteyteen rakennetaan kerrosalaltaan 307 m2 suuruinen hevos-/konehalli. Maatilalla on jo rakennettuna 270 kem2 suuruinen asuinrakennus, 87 kem2 suuruinen talousrakennus, 44 kem2 suuruinen makasiini ja 34 kem2 suuruinen riihi. Rakennuspaikalta on purettu/puretaan 100 kem2 suuruinen talousrakennus. Rakennustoimenpiteen jälkeen rakennuspaikan kokonaiskerrosalaksi muodostuisi 742 kem2.
Rakennuspaikalle on olemassa oleva tieyhteys Etelä-Arolan tieltä.
Lähimmät päivittäispalvelut sijaitsevat noin 7 km etäisyydellä Terälahdessa (kauppa, koulu, päiväkoti). Paikallisbussi liikennöi Velaatantien kautta (noin 3,6 km etäisyydeltä) Kämmenniemeen ja edelleen Tampereen keskustaan.
Ottaen huomioon RakL 57 §:n tarkoittamana poikkeamista puoltavana erityisenä syynä hakijan perustelut hakemuksensa tueksi ja rakentaminen osana maatilan talouskeskuksen toimintaa voidaan todeta, että rakentaminen tai rakennusoikeuden ylitys eivät aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun kulttuuriympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sijoittamisen edellytykset muualla kuin asemakaava-alueella ja suunnittelutarvealueella on tutkittu tämän hakemuksen yhteydessä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Poikkeamishakemus koskien lupaa rakentaa asemapiirroksen periaatteen mukaan kerrosalaltaan 307 m2 suuruinen hevos-/konehalli noin 7,5 ha suuruisella tilalla Ala-Yrjölän mäki 837-702-2-87 hyväksytään sillä edellytyksellä, että rakentamisluvan yhteydessä huomioidaan ympäristönsuojelun lausunnossa esitetyt määräykset vesihuollosta ja hevostenpidosta sekä kiinnitetään erityistä huomiota maastonmuotoiluun. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon ELY-keskuksen lausunnossa esitetyt seikat liittymän kunnosta ja turvallisuudesta sekä kiinteistön asianmukaisesta jäte- ja hulevesien käsittelystä.
Poikkeamiset osayleiskaavan määräyksestä (rakentaminen maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolla ympäristö säilytetään) sekä rakennusoikeuden ylityksestä myönnetään.
Sijoittamisen edellytykset on tutkittu tämän hakemuksen yhteydessä, edellytykset täyttyvät kaikilta osin.
Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta siitä, kun päätös on saanut lainvoiman. Päätöstä vastaavaa rakentamislupaa on haettava luvan voimassaoloaikana.