Elinvoima- ja osaamislautakunta, kokous 18.6.2025

Lataa  Kuuntele 

§ 84 Englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämisluvan hakeminen 1.8.2026 lukien 

TRE:744/12.01.01/2025

Valmistelija

  • Aalto Mari, Lukiokoulutuksen johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto, puh. 040 187 4593, etunimi.sukunimi1@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Aino Jokinen,​ puh. 040 801 6103,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Suomen eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen laiksi lukiolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi englanninkielisen ylioppilastutkinnon mahdollisuudesta joulukuun alussa 2024. (HE 159/2024). Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti suomalaista ylioppilastutkintoa kehitetään siten, että sen voi jatkossa suorittaa myös englannin kielellä. Tätä varten on mahdollistettava myös englanninkieliset lukio-opinnot. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten toimijoiden ja paluumuuttajien joukossa. Uudistus parantaa myös heikosti suomen tai ruotsin kieltä taitavien opiskelijoiden sivistyksellisiä oikeuksia. Osoituksena riittämättömästä kielitaidosta pidetään mm. sitä, että nuori on ollut perusopetuksessa Suomessa alle kolme vuotta.

Englanninkielisen tutkinnon voi suorittaa lukiossa, jonka opetuksen järjestäjä on saanut luvan englanninkielisen koulutuksen järjestämiseen. Lakimuutoksen myötä koulutuksen järjestäjät voivat vuoden 2025 aikana hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä järjestämislupaa tai sen muutosta englanninkielisen koulutuksen aloittamiseksi elokuussa 2026. Hakemus on oltava opetus- ja kulttuuriministeriössä viimeistään 31.7.2025, mikäli koulutuksen aloitusajankohta on 1.8.2026. Ensimmäiset englanninkieliset ylioppilaskokeet järjestetään suunnitelmien mukaan syksyllä 2028. Tampereella englanninkielisen lukiokoulutuksen aloitusta on valmistellut ohjausryhmä, joka on valmistellut muutoshakemusta ja linjan käynnistämistä. Englanninkielisen lukiokoulutuksen ja järjestämisluvan laajentamisen valmistelussa on tehty tiivistä yhteistyötä suurten kaupunkien (ns. kuusikkokaupungit) sekä opetusministeriön kanssa. Kuusikkokaupunkien yhteistyönä on valmisteltu muun muassa yhteisen pääsykokeen laatimista sekä kartoitettu kustantajien kanssa oppimateriaalin saatavuutta. Tarkoituksena on, että myös opetusta järjestetään jatkossa yhteistyönä erityisesti valinnaisten opintojaksojen osalta.

Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen tavoitteena on englanninkielisen lukiokoulutuksen aloittaminen lukuvuonna 2026-2027 Pyynikin lukiossa. Koulutukseen haetaan ensi kertaa kevään 2026 yhteishaussa. Englanninkieliseen ylioppilastutkintoon tähtäävän opetuksen opiskelijaksiotto olisi Pyynikin lukiossa ensimmäisenä lukuvuonna (2026–2027) korkeintaan 30 opiskelijaa. Jatkossa opiskelijaksiotto olisi vuosittain lähtökohtaisesti sama, jolloin englanninkielisen ylioppilastutkinnon suorittamiseen tähtäävän opiskelijaryhmän kokonaismäärä olisi kolmannen lukuvuoden (lukuvuosi 2028-2029) alusta alkaen noin 90 opiskelijaa. Jatkossa kokonaismäärä on mahdollisesti hieman suurempi, koska neljännen vuosikurssin opiskelijoiden määrää on vaikea etukäteen arvioida.

Järjestämislupahakemukseen on liitettävä muun muassa englanninkielinen käännös suomenkielisestä opetussuunnitelmasta, selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta, selvitys käytettävistä oppimateriaaleista sekä koulutuksen alueellisesta tarpeesta. Englanninkielisen lukiokoulutuksen tarve Tampereella on ilmeinen. Tampereelle muuttaa paljon perheitä ulkomailta ja oppivelvollisuuslaki velvoittaa asuinkuntaa ohjaamaan oppivelvollisuusikäisen nuoren opintojen pariin. Seudun yritykset nostivat myös esiin englanninkielisen lukiokoulutuksen tarpeen, mikä totetuessaan helpottaa kansainvälisten osaajien perheiden saatavuutta ja kotouttamista seudulle. Lukioikäisille suomea tai ruotsia taitamattomille nuorille on kuitenkin vaikea löytää sopivaa opiskelupaikkaa. Lukiokoulutuksen englanninkielisen opetussuunnitelman elinvoima- ja osaamislautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 21.5.2025 (§ 61). 

Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.1.2025) 20 § mukaisesti elinvoima- ja osaamislautakunnan tehtävänä on järjestää osaamisen ja elinkeinojen edistämisen palvelut, joita ovat toisen asteen koulutus sekä osaamisen, elinkeinojen, työllisyyden ja yrittäjyyden edistäminen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Saari Regina, Työllisyys- ja kasvujohtaja

Tampereen kaupunki hakee muutosta Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään lukiokoulutuksen järjestämislupaan (OKM/69/530/2017) 1.8.2026 lukien. 

Elinvoima- ja osaamislautakunta valtuuttaa lukiokoulutuksen johtajan lähettämään järjestämisluvan muutoshakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Muutospyyntö koskee lupaa englanninkielisen lukiokoulutuksen aloittamiseksi Pyynikin lukiossa.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Tiedoksi

KO_lukiot-hallinto@tampere.fi, KO_lukiot-rehtorit@tampere.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.