Perustelut
Kumppanuusavustukset ovat Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet -asiakirjassa (kaupunginhallitus 13.1.2025 § 8) määriteltyjä yleisavustuksia. Elinvoima- ja osaamislautakunnan kumppanuusavustukset on suunnattu rajatulle kohderyhmälle. Kumppanuusavustusta voidaan myöntää yhteisöille, joiden kanssa kaupunki tekee kiinteää yhteistyötä, tai joiden perustamista tai sijoittumista Tampereelle kaupunki on tukenut.
Kaupunki sitoutuu kumppanuusavustuksilla pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja neuvottelevaan avustamiseen. Avustusta voivat hakea voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka elinvoima- ja osaamislautakunta on hyväksynyt kumppanuusavustusyhteisöiksi. Kumppanuusavustusta myönnetään yhteisön sääntöjen mukaiseen perustoimintaan tai kohdennettuna tiettyyn toiminnan osaan. Avustusta ei myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Avustusta saa käyttää vain avustuspäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Jos avustuspäätöksessä ei ole tarkemmin yksilöity käyttötarkoitusta, avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen.
Kumppanuusavustusta haetaan vuosittain, ellei lautakunta ole myöntänyt avustusta ehdollisesti monivuotisena. Hakijat kutsutaan täyttämään sähköinen hakulomake. Elinvoima- ja osaamislautakunnan vuoden 2026 kumppanuusavustukset ovat olleet haettavina 11.8.-8.9.2025.
Elinvoima- ja osaamislautakunnan kumppanuusavustettavia yhteisöjä ovat aiempien päätösten mukaisesti TITRY ry, Pakolaisnuorten Tuki ry, Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry (MindTrek -toiminta) ja Tribe Tampere ry.
Esitys elinvoima- ja osaamislautakunnan kumppanuusavustuksista vuodelle 2026:
Työllisyys- ja kasvupalvelut, kustannuspaikka 154810, sisäinen tilaus 28455:
TITRY ry, 471 000 euroa, (haettu 471 000 euroa). Vuonna 2025 myönnetty 471 000 euroa.
TITRY ry:n toimintaa esitetään tuettavaksi 471 000 eurolla. TITRY ry on tuotannollinen työkeskus, joka tarjoaa osatyökykyisille (esim. mielenterveyskuntoutujat), +55-vuotiaille työnhakijoille, maahanmuuttajille, pitkäaikaistyöttömille ja muille heikommassa työllistymisasemassa oleville henkilöille työsuhteisia matalan kynnyksen työpaikkoja sekä työkokeilu-, työharjoittelu- ja työvalmennuspaikkoja koneistamossa, ompelimossa ja palvelupakkaamossa. Työn sisältö ja työaika räätälöidään työntekijän jäljellä olevan työkyvyn mukaiseksi, ja tavoitteena on vahvistaa työtehtävien ja opinnollistamisen avulla työntekijän osaamista ja mahdollisuuksia sijoittua avoimille työmarkkinoille. Erilaissa määräaikaisissa työllistämistoimenpiteissä on TITRY ry:ssä ollut vuonna 2025 (tilanne 11/2025) yhteensä 95 henkilöä, ja vuoden 2026 tavoite on 120 henkilöä. Vakituisia työntekijöitä ja toimihenkilöitä on ollut lisäksi 30, joista noin 80 % on osatyökykyisiä.
Kaupungin avustus TITRY ry:lle ei ole valtiontukisääntelyn tarkoittamaa tukea. Avustus ei vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua tai jäsenvaltioiden välistä kauppaa, ja lisäksi voidaan tulkita, että yhdistyksen toiminta ei ole Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista toimintaa perustuen yhdistyksen toiminnan tarkoitukseen, joka on edistää vajaatyökykyisten ja muiden vaikeasti työllistettävien työllistämistä ja ammatillisen kuntoutuksen edellytyksiä. Edellä todettuun on päädytty vuonna 2018 TITRY ry:n avustuksen osalta tehdyn valtiotukisäätelyn huomioon ottamista koskevan asianajotoimiston selvityksen pohjalta.
Pakolaisnuorten tuki ry, 232 000 euroa, (haettu 240 000 euroa). Vuonna 2025 myönnetty 232 000 euroa.
Pakolaisnuorten tuki ry:n Kölvi- ja Nova-toimintoja esitetään tuettavaksi yhteensä 232 000 eurolla. Kölvi- ja Nova-toiminnat tukevat pakolaistaustaisia nuoria yhteiskuntaan kiinnittymisessä ja kotoutumisessa. Toiminta on nuoriso- ja kotoutumista edistävää työtä, jolla edistetään nuorten tulevaisuuteen suuntaavaa kiinnittymistä opiskeluun ja työmarkkinoille. Kohderyhmä on erityisen haavoittavassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevia tyttöjä ja poikia. Kölvi-toiminnan tavoitteena on tukea Suomeen muuttaneita, pääasiassa pakolaistaustaisia poikia ja nuoria miehiä kotoutumisen alkutaipaleella sekä katkaista jo pidempään täällä asuneiden maahanmuuttajanuorten erilaisia syrjäytymiskierteitä. Toiminnassa yhdistetään harraste- ja virkistetoimintaa erilaisiin tukimuotoihin. Keskeisimpiä tukimuotoja ovat kieli-, arki- ja läksyapu, yksilöllinen tuki, pienryhmätoiminta sekä vertaistuki. Vuonna 2025 Kölvin kohtaamispaikassa on käynyt 342 poikaa/nuorta miestä ja käyntikertoja on kertynyt 4533 (tilanne 11/2025). Vapaaehtoiset ovat tukeneet nuoria suomen kielellä läksyissä, työnhaussa ja muissa asioissa yhteensä 573 tunnin ajan (tilanne 11/2025).
Vuonna 2024 käynnistynyt Nova-toiminta on suunnattu pakolais- ja maahanmuuttajataustaisille tytöille ja nuorille naisille. Nova-toiminta on kokonaisuudessaan jalkautuvaa tyttötyötä, joka tavoittaa tyttöjä heille valmiiksi luontevissa ympäristöissä kuten kouluilla ja oppilaitoksissa. Nova-toimintaan on osallistunut 236 eri tyttöä/nuorta naista ja käyntikertoja kohtaamispaikkoihin on ollut 1189 (tilanne 11/2025).
Kaupungin avustus Pakolaisnuorten Tuki ry:lle ei ole valtiontukisääntelyn tarkoittamaa tukea. Avustus ei vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua tai jäsenvaltioiden välistä kauppaa.
Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka (kustannuspaikka täsmentyy):
Tribe Tampere ry, 133 000 euroa, (haettu 139 840 euroa). Vuonna 2025 myönnetty 133 000 euroa.
Tribe Tampere ry:lle esitetään myönnettäväksi kasvuyrittäjyyttä tukevaan, startup-palveluja kehittävään toimintaan yhteensä 133 000 euroa, josta rahallinen osuus on 82 000 euroa ja 51 000 euroa muodostuu toimintaan annetun tilan maksuttomasta käytöstä (4 250 euroa/kk, noin 15,5 euroa/m2/kk). Tribe Tampere ry on kaupungin keskeinen kumppani startup-ekosysteemien kehittämistyössä erityisesti uusien innovaatioiden rohkaisemisessa yritystoiminnassa. Yhdistys toimii kaupungin osoittamissa tiloissa startup-talossa, Platform6:ssa.
Kaupungin avustus Tribe Tampere ry:lle ei ole valtiontukisääntelyn tarkoittamaa tukea. Avustus ei vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua tai jäsenvaltioiden välistä kauppaa.
Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry, 15 000 euroa, (haettu 30 000 euroa). Vuonna 2025 myönnetty 15 000 euroa.
Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry:lle esitetään myönnettäväksi 15 000 euroa vuoden 2027 kansainvälisen Mindtrek -teknologiakonferenssin järjestämisestä ja valmisteluista aiheutuviin kustannuksiin. Mindtrek -konferenssissa yhdistyvät avoimet tietojärjestelmät, tulevaisuuden teknologiat ja älykkäät kaupunkiratkaisut. Konferenssi tukee osaltaan Tampereen alueen vetovoimaisuutta ja kansainvälistä kiinnostavuutta. Avustusta vuoden 2027 konferenssin järjestämiseksi on haettu jo vuoden 2026 haussa, koska suurin osa tapahtuman järjestämistyöstä ja kustannuksista ajoittuvat vuoden 2026 puolelle. Vastaavalla tavalla on toimittu myös aikaisempien vuosien kumppanuusavustushauissa.
Avustustoiminnan ehtoja määrittelevät Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet (kaupunginhallitus 13.1.2025 § 8) sekä Tampereen kaupungin elinvoiman avustusten myöntämisperusteet (elinvoima- ja osaamislautakunta 22.1.2025 § 11).
Tampereen kaupunki maksaa avustukset yhdessä tai useammassa erässä ilman avustuksen saajan laskutusta, kun päätös on lainvoimainen, ellei päätöksessä ole maksuaikataulusta muuta mainittu tai määritelty ehtoja avustuksen maksamiselle. Avustuksen saajan on järjestettävä kirjanpito ja muu seuranta siten, että avustuksen tarkoituksenmukaista käyttöä voidaan luotettavasti seurata ja arvioida. Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä keskeyttää tai periä takaisin, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2026 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa. Avustushakemusta käsiteltäessä on otettu huomioon valtiontukisääntely.
Päätösvallan peruste: Hallintosäännön (2.9.2025) 16 §:n 4) mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.
Päätösehdotus
Esittelijä
Vuoden 2026 kumppanuusavustukset myönnetään seuraavasti:
- TITRY ry:lle 471 000 euroa,
- Pakolaisnuorten tuki ry:lle 232 000 euroa,
- Tribe Tampere ry:lle 133 000 euroa ja
- Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry:lle 15 000 euroa.
Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai periä takaisin, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2026 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa.
Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muutoksenhaun vuoksi muuttuu.