Kaupunginhallitus, kokous 16.5.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 215 Suurtapahtumien tilannekatsaus 

TRE:1934/00.01.03/2022

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701 ja tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Elämyskaupungin yksi keskeinen ulottuvuus on vilkas, ympärivuotinen tapahtumatoiminta. Kaupunki toimii aktiivisesti vahvistaakseen ja kansainvälistääkseen tapahtumatarjontaa ja tavoittelee Tampereelle lisää suurtapahtumia. Suurtapahtumakatsaus annetaan kaupunginhallitukselle 2–3 kertaa vuodessa. Katsaus perustuu suurtapahtumatyöryhmän työskentelyyn, jossa käydään säännöllisesti läpi haettavia ja toteuttavia tapahtumia.

Globaali pandemia on vaikuttanut merkittävästi tapahtumatoimintaan. Vuosille 2020–2021 suunniteltuja tapahtumia on pikemminkin pyritty siirtämään kuin suoraan perumaan. Tämä näkyy tällä hetkellä etenkin kulttuuritapahtumissa, kun ympäri maailman toimijat pyrkivät ottamaan lähes kahden vuoden tapahtumattoman ajan aiheuttamat vahingot edes osittain takaisin. Paine Tampereen tapahtuma-alustojen käytössä on kova, eikä päällekkäisyyksiltä voida välttyä.

Vuosi 2022 on suurtapahtumien osalta erittäin vilkas Tampereella. Touko-heinäkuussa käydään muun muassa jääkiekon miesten MM-kilpailut, voimistelun Gymnaestrada, mastersyleisurheilun MM-kilpailut ja pesäpallon Itä–Länsi-ottelut. Vuonna 2023 on odotettavissa mm. aikuisurheilun monilajitapahtuma European Masters Games ja painin U23 MM-kilpailut.

Vuoden 2023 tapahtumiin vaikuttaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kansainväliset urheiluorganisaatiot ovat yksi kerrallaan vetäneet takaisin vuosille 2022–2023 Venäjälle myönnettyjä kilpailuja, joille etsitään nyt uusia isäntiä. Tämä vaikuttaa myös Tampereen kaupungin osalta suurtapahtumien kokonaisuuteen. Nopea toiminta tapahtumiin sitoutumisessa vaatii kaupungilta toimenpiteitä jopa budjettivuosien sisällä. Näihin toimenpiteisiin ei pystytä varautumaan taloudellisten tai tuotannollisten kustannusten osalta normaalilla prosessilla.

Kaupunginhallitukselle esitellään tilannekatsaus suurtapahtumahakutilanteesta.

Asian liite on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetyn lain 24 § kohdan 17 perusteella.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Suurtapahtumien tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Teppo Rantaselle sekä tapahtumajohtaja Perttu Pesälle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Ilmari Nurminen poistui kokouksesta.

Tiedoksi

Anna-Kaisa Heinämäki, Perttu Pesä, Heidi Korkeamäki

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)