Kaupunginhallitus, kokous 18.12.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 530 Valtuustoaloite julkisten vesipisteiden lisäämiseksi ulkotiloihin Tampereella – Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 

TRE:3390/10.00.01/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja, Virpi.Ekholm@tampere.fi

Perustelut

Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää 12.6.2023 jättämässään valtuustoaloitteessa, että kaupunki lisäisi julkisia vesipisteitä ulkotiloissa Tampereen keskustan alueella ja muissa kuntalaisten ja matkailijoiden suosimissa paikoissa.  

Tampereen Vesi on aloittanut yhteistyön julkisten vesipisteiden asentamisessa kesällä 2018. Tuolloin nuorten yleisurheilun MM-kisojen urheilijoille ja yleisölle rakennettiin vesipisteet Ratinan stadionille ja Pyynikin urheilukentälle yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampereen Pyrinnön kanssa. Vastaavanlaiset vesipisteet rakennettiin kesällä 2022 Kaukajärven soutustadionille ratamelonnan nuorten pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin. Tampereen Vesi on järjestänyt vesipisteen Keskustorin kesäkeitaalle vuosina 2022 ja 2023.

Tampereen Vesi on keväällä 2023 järjestänyt Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoille ideakilpailun vesipisteiden muotoilusta. Tampereen Vesi tulee jatkokehittämään parhaat ideat rakennettavaksi muutamaan keskeiseen paikkaan kaupunkialueella. Näiden räätälöityjen vesipisteiden lisäksi Tampereen Vesi on jo tilannut kaupallisessa tuotannossa olevia ns. nostalgia-vesipisteitä, joita tullaan asentamaan Tampereen keskusta-alueelle asukkaiden ja vierailijoiden käyttöön. Yhteensä vesipisteitä on suunniteltu asennettavan puolisen tusinaa. Vesipisteiden sijoittaminen ja asentaminen tehdään yhteistyössä Tampereen kaupungin viheralueista ja yleisistä alueista vastaavien tahojen kanssa. Ensimmäiset uudet vesipisteet pyritään asentamaan vuoden 2024 aikana.

Viheralueet ja hulevedet -yksiköstä on edustus mukana koordinoimassa Tampereen Veden esittämien vesipisteiden sijainteja. Suunnittelussa on huomioitava toteutus, kuivatus ja mahdolliset yhteensovitukset muiden hankkeiden kanssa.

Tilaomaisuuden hallinta -yksiköstä selvitetään julkisten rakennusten, torien ja uimarantojen osalta, mihin vesipisteitä voidaan sijoittaa kuntalaisten ja turistien käyttöön kesästä 2024 alkaen. Selvityksessä otetaan huomioon vesipisteiden turvallinen ja terveellinen käyttö sekä asennusten kustannustaso. Ensimmäisenä selvityksessä on Metson kirjasto, uusi Virastotalo, Tammelantori ja Laukontori, sekä Pyynikin uimaranta. Selvityksessä huomioidaan kohteen nykyisten vesipisteiden käyttömahdollisuudet, niiden löydettävyyden parantaminen kyltityksin ja ohjeistuksin sekä vesipisteiden lisäämismahdollisuudet. Kesälle 2024 parannetaan 1-3 julkisen vesipisteen käyttömahdollisuuksia, joista kerätään kokemuksia tulevien vesipisteiden lisäämiseksi.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Maankäyttöpäällikkö Heli Toukoniemi, puh. 040 806 4007 ja maankäyttöasiantuntija Marjut Malo-Siltanen, puh. 040 801 6776, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite ja asunto- ja kiinteistölautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, Heli Toukoniemi, Marjut Malo-Siltanen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)