Perustelut
Opetushallitus on päättänyt muuttaa aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2017 lukua 5.3. seuraavasti: Perusteiden lause ”Opetuksessa voidaan käyttää perusopetuslain mukaisia erityisiä opetusjärjestelyjä” korvataan lauseella ”Opiskelu voidaan järjestää perusopetuslain 628/1998 pykälän 18a tarkoittamissa tilanteissa myös toisin kuin perusopetuslaissa säädetään”. Muutos tulee ottaa käyttöön 1.8.2025.
Määräyksen mukaisten muutosten lisäksi Tampereen kaupungin aikuisten perusopetuksen paikalliseen opetussuunnitelman lukuun 1.5 on tehty seuraavia muutoksia. Lauseeseen ”Aikuisten perusopetusta Tampereella järjestää Tampereen seudun ammattiopisto Tredu Santalahdentiellä, Hepolamminkadulla sekä Sammonkadulla (alkuvaihe ja päättövaihe sekä aineopiskelu) ” on lisätty aineopetus sekä osoitteet, joissa opetusta järjestetään. Luvussa 2.6 kuvataan aineopiskelun kohderyhmä. Aineopiskelusta voidaan periä opiskelijalta perusopetuslain perusteella maksuja, ja maksujen perimisestä päätetään myöhemmin erikseen.
Opetussuunnitelmaan on lisätty kursseja: Alkuvaiheeseen kahdeksan valinnaista suomen kurssia ja päättövaiheeseen kaksi englannin sekä kolme matematiikan tukikurssia. Lukutaitovaiheen kurssi 6 on muutettu valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaiseksi, kurssin kuvauksesta on poistettu lause ”Kerrataan kellonaikoja ja opetellaan lukemaan aikatauluja.” Päättövaiheen valinnaisten kurssien otsikkoon on lisätty sana ”oppilaitoskohtaiset”.
Tredun opiskeluhuoltosuunnitelmasta on poistettu toimipistekohtaiset opiskeluhuoltosuunnitelmat ja lisätty virke: ”Aikuisten perusopetuksen aineopiskelijoille ei tarvitse järjestää opiskeluhuoltoa. Aineopiskelijat ohjataan käyttämään hyvinvointialueen järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja yleisen terveydenhuollon piirissä.”
Muutokset on tehty vain Tampereen seudun ammattiopisto Tredun osuuteen, Tampereen aikuislukiolla ei ole muutostarpeita.
Muutosten jälkeen aikuisten perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma tallennetaan ePerusteisiin.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.6.2025) 20 §:n mukaan elinvoima- ja osaamislautakunta päättää paikallisesta aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman hyväksymisestä.
Tampereen kaupungin aikuisten perusopetuksen paikallisessa opetussuunnitelmassa on päätetty aikuisten perusopetuksen järjestämisestä Tredussa sekä Tampereen aikuislukiossa. Asiakirjaa on käsitelty elinvoima- ja osaamislautakunnassa viimeksi 7.6.2023 (§ 113). Tämän asian liitteenä oleva asiakirja perustuu 7.6.2023 hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan ja siihen ehdotettavat muutokset on merkitty keltaisella korostusvärillä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Saari Regina, Työllisyys- ja kasvujohtaja
Hyväksytään liitteenä olevan Tampereen kaupungin aikuisten perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman muutokset.
Päivitetty opetussuunnitelma on voimassa 1.8.2025 alkaen ja se korvaa elinvoima- ja osaamislautakunnan 7.6.2023 (§ 113) hyväksymän Tampereen kaupungin aikuisten perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman päivityksen 1.8.2023 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.