Perustelut
Sisäinen tarkastus on hallintosäännön (voimaan 16.8.2021 alkaen) 87 §:n mukaan riippumaton kaupunginhallituksen ja ylimmän johdon tukitoiminto. Sen tehtävänä on arvioida ja konsultoida kaupungin toiminnan tuloksellisuutta, lainmukaisuutta ja eettisyyttä sekä johtamisessa ja päätöksenteossa käytettävän tiedon luotettavuutta. Sisäinen tarkastus arvioi hyvän hallinto- ja johtamistavan, sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta. Sisäinen tarkastus raportoi arvioinnin tuloksista arvioinnin kohteiden lisäksi kaupunginhallitukselle, pormestarille ja konsernijohtajalle.
Sisäinen tarkastus suunnittelee toimintaansa usean vuoden aikajänteellä tunnistamalla riskejä kaupunkikonsernin toiminnassa. Tunnistettujen riskien sekä toimintaympäristön analyysin perusteella sisäinen tarkastus on määritellyt tulevien vuosien työlle seuraavat näkökulmat:
- kaupunkikonsernin johtamisprosessien hallinta,
- kaupunkikonsernin toiminnan eettisyys ja lainmukaisuus,
- kaupunkikonsernin resurssien ja omaisuuden hallinta,
- sisäisen tarkastuksen oman toiminnan vaikuttavuus.
Painopisteet on esitetty tarkemmin liitteessä.
Konsernimääräyksen (Sisäisen tarkastuksen tehtävät ja toiminta, 5.8.2021) mukaan sisäinen tarkastus laatii ja esittää vuosittain toimintaympäristön ja riskien analysointeihin perustuvan toimintasuunnitelman ja resurssitarpeet kaupunginhallitukselle, pormestarille ja konsernijohtajalle. Sisäinen tarkastus on laatinut vuoden 2023 vuosisuunnitelman, joka toteutetaan osin ostopalveluita hyödyntämällä.
Vuosisuunnitelman lisäksi voidaan käynnistää erityistarkastuksia seuraavin perustein:
- kaupungin eettiseen kanavaan saapuneiden ilmoitusten selvittämiseksi käynnistettävät erityistarkastukset,
- kaupunginhallituksen, pormestarin ja konsernijohtajan määräämät tarkastukset.
Osa vuosisuunnitelman tarkastuksista voi siirtyä seuraavaan vuoteen, mikäli erityistarkastukset vievät tilaajan ja tarkastajien resursseja niin paljon, että niille erikseen varattu resurssi ei riitä.
Liitteenä oleva sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma on salassa pidettävä julkisuuslain perusteella (JulkL 621/1999 24.1 §:n 15-kohta).
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Sisäisen tarkastuksen päivitetyt painopisteet 2023-2026 ja vuosisuunnitelma 2023 merkitään tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.