Perustelut
Vuoden ensimmäinen talouskatsaus on valmistunut. Tilikauden tulosennuste päätyy 31,3 milj. euroa alijäämäiseksi, mikä on 17,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompi. Ennusteeseen sisältyy tässä vaiheessa kuitenkin hyvin paljon epävarmuustekijöitä erityisesti koronaviruspandemian vaikutusten vuoksi.
Toimintakatteen kasvuksi ennustetaan 5,0 prosenttia (64,2 milj. euroa) edellisvuodesta. Lastensuojelun ja vammaispalvelujen tarpeen kasvu, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sivistyspalvelujen henkilömäärän kasvu, kunta-alan palkkaratkaisu, ikäihmisten määrän ja palvelutarpeiden kasvu, joukkoliikenteen matkustajamäärän ja lipputulojen väheneminen, Tampereen Raitiotie Oy:n vastikkeiden nousu sekä ICT-kehittämismenojen kasvu selittävät pääosan toimintakatteen kasvusta. Vuonna 2020 toimintakatteen muutos oli 6,1 prosenttia.
Toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 21,0 milj. euroa budjetoitua heikompana. Merkittävin poikkeama on sosiaali- ja terveyslautakunnan 16,0 milj. euron ylitysennuste, josta pelkästään lastensuojelun ostopalvelujen arvioidaan ylittyvän 10 milj. eurolla ja vammaispalvelujen 3,5 milj. eurolla. Joukkoliikennelautakunta arvioi 3,7 milj. euron ylitystä ja sivistys- ja kulttuurilautakunta 2,5 milj. euron ylitystä. Ylitysten taustalla ovat koronapandemian vaikutukset joukkoliikenteessä ja sivistys- ja kulttuuripalveluissa.
Verorahoituksen arvioidaan vähenevän 1,2 prosenttia (16,6 milj. euroa) vuodesta 2020. Syynä on valtionosuuksien pieneneminen 10,1 prosentilla (40 milj. eurolla) valtion maksamien koronatukien vähenemisen vuoksi. Valtionosuusien kokonaismääräksi arvioidaan 354,6 milj. euroa.
Alkuvuoden verotilitykset ovat olleet hyvässä 15 prosentin kasvussa, mutta koko vuoden kasvu tulee jäämään maltillisemmaksi. Verotulojen arvioidaan kasvavan 2,3 prosenttia (23,4 milj. euroa) ja koko vuoden verotulojen kokonaiskertymäksi arvioidaan 1 058,7 milj. euroa. Kunnallisverotulojen kasvuksi ennustetaan 0,9 prosenttia (7,8 milj. euroa). Kunnallisveron osalta on todennäköistä, että viime vuonna pidätettiin maksuunpanoon nähden liikaa ennakkoveroja. Syy tähän on ennakonpidätysprosenteissa, joita todennäköisesti ei laajasti lähdetty muuttamaan, vaikka ansiotulot koronan takia vähenivätkin. Vuoden 2020 valmistuva verotus tuo näillä näkymin enemmän ennakonpalautuksia ja vähemmän jäännösveroja viime vuoteen verrattuna.
Yhteisöverojen ja kiinteistöveron alkuvuoden tilitykset ovat olleet huomattavasti ennustettua paremmat. Yhteisöveron osalta syynä on pääosin verovuoden 2020 lisäennakot ja kuntaryhmän jako-osuuden määräaikainen korotus. Yritykset välttävät jäännösveroja maksamalla lisäennakkoa. Yhteisöveron koko vuoden kertymäarvio tarkentuu kesäkuussa, kun ensimmäiset ennakkotiedot verovuodesta 2020 julkaistaan. On hyvin mahdollista, että yhteisöveroja kertyy nyt arvioitua enemmän. Kiinteistöveron alkuvuoden tilityksiin vaikuttaa kiinteistöveron joustavan valmistumisen aiheuttamat kertaluonteiset vaikutukset, kun osa vuodelle 2020 kuuluneita kiinteistöveroja tilitetään vuonna 2021.
Ulkoisia nettoinvestointeja arvioidaan toteutuvan 260,8 milj. euroa, mikä alittaa vuosisuunnitelman 35,7 milj. eurolla. Poikkeaman syynä on erityisesti talonrakennushankkeiden lykkääntyminen.
Kaupungin lainakantaennuste on tässä vaiheessa 1 050 milj. euroa, mutta lainamäärän kasvu jäänee nyt arvioitua pienemmäksi. Asukaskohtaiseksi lainamääräksi vuoden lopussa ennustetaan vuosisuunnitelman mukainen 4 295 euroa.
Alkuvuoden aikana on ilmennyt eräitä perusteltuja muutostarpeita vuoden 2021 talousarvioon. Kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti kaupunginhallituksen 31.5.2021 kokoukseen valmistellaan talousarvioon tehtäviä muutoksia, joista valtuusto päättää 14.6.2021.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Tampereen kaupungin talouskatsaus 3/2021 merkitään tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.