Yhdyskuntalautakunta, kokous 29.9.2026

§ 261 Valtuuustoaloite lähijunaseisakkeen rakentamisen selvittämiseksi Epilän vanhan seisakkeen paikalle uudella yhteistyömallilla - Jouni Markkanen ym. 

TRE:1600/10.00.01/2022

Valmistelija

  • Vandell Ari, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelupäällikkö Ari Vandell,​ puh. 040 354 4518, ​etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 1241 626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Jouni Markkanen ja aloitteen allekirjoittaneet 28 muuta valtuutettua ovat valtuustoaloitteessaan esittäneet, että selvitetään mahdollisuus rakentaa kevytrakenteinen lähijunaseisake esimerkiksi puurakenteisena Epilän vanhan seisakkeen paikalle yhteistyössä alueen rakennuttajien kanssa.  

Epilän seisakkeen toteuttamismahdollisuuksia on selvitetty yhteistyössä Väyläviraston ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kanssa. Aloitteessa esitetty kevytrakenteinen seisake ei ole Väyläviraston ohjeiden mukainen mm. esteettömyysvaatimusten takia. Asiaa on kuitenkin aktiivisesti edistetty useiden suunnitelmien yhteydessä ja seisakkeen toteutus seuraavan viiden vuoden aikana näyttää toteutuvan.

Epilän lähijunaseisakkeen suunnittelua on viimeksi tehty vuosina 2025–26 osana Tampereen kaupunkiseudun seisakkeiden esisuunnittelua. Kokonaisuuteen on kuulunut Epilän seisakkeen lisäksi Ylöjärven, Ruutanan, Messukylän sekä Sääksjärven lähijunaseisakkeiden suunnittelu.

Suunnitteluratkaisun mukaan Epilä on lähijunaliikenteen seisake, jolla on liikennettä Tampereen ja Nokian välillä (nykyiset M-junat).  Seisakkeen suunnitteluratkaisu perustuu kaksoisraiteeseen Lielahdesta vähintään Epilään saakka. Epilän seisakkeen rakentaminen kannattaa yhdistää Lielahti – Nokia välin toisen raiteen rakentamiseen. Lielahti-Nokia-väliltä puuttuva kaksoisraide on koko Pori/Rauma-Tampere-välin keskeisin pullonkaula, joten kaksoisraiteen toteutusta tulee edistää kaikin keinoin. Seisakkeen rakentaminen yksiraiteisena ratkaisuna ei ole kestävä ratkaisu. Tuleva kaksoisraide mahdollistaa tulevaisuudessa 30 minuutin vuorovälin.

Lielahti – Nokia osuuden kaksoisraiteesta on syksyllä 2026 käynnistymässä ratasuunnitelma, jonka on arvioitu valmistuvan vuoden 2028 aikana. Rakentamisvaiheeseen pyritään pääsemään tämän jälkeen mahdollisimman nopeasti.

Tampereen kaupungin vuoden 2027 talousarviokehyksen hyväksymisen (KH 22.6.2026) yhteydessä päätettiin, että ratasuunnitelmat Epilän ja Harjuniityn seisakkeista aloitetaan Lielahti-Nokia kaksoisraiteen suunnittelun yhteydessä ja kustannukset jaetaan 50/50 valtion ja kuntien kanssa.

Kuntajohtajakokous päätti 26.6.2026, että Nokian Harjuniityn ja Tampereen Epilän seisakkeista aloitetaan ratasuunnitelmat Väyläviraston Lielahti-Nokia 2. raiteen ratasuunnittelun yhteydessä. Suunnitteluhankkeiden yhdistäminen tuo merkittäviä synergiahyötyjä. Hankkeiden yhteensovittaminen olisi äärimmäisen haastavaa ilman yhteissuunnittelua. Harjuniityn ja Epilän seisakkeiden ratasuunnitelmiin varataan yhteensä 0,5 M € Väyläviraston MAL5-seisakesuunnittelurahoitusta. Nokian ja Tampereen kaupunki varaavat kukin 0,25 M € seisakkeiden ratasuunnitelmiin.

Jos rataosuuden suunnittelu ja toteutus etenee suunnitellusti, arvioidaan Epilän seisakkeen valmistuvan noin vuonna 2030.

Laajempi vastaus valtuustoaloitteeseen on esitetty liitteessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Jouni Markkasen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Tiedoksi

Jouni Markkanen, Ari Vandell