Yhdyskuntalautakunta, kokous 4.3.2025

§ 67 Viinikan satamapuiston ja Ulpukanpuiston yleissuunnitelma 

TRE:5357/10.03.04/2024

Valmistelija

  • Viinanen Marika, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Maisema-asiantuntija Anna Levonmaa, puh. 040 139 9288, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Puistosuunnitelma kattaa pinta-alaltaan noin 9 300 neliömetrin kokoisen Viinikan satamapuiston sekä noin 1 800 neliömetrin kokoisen Ulpukanpuiston. Puistoalueet rakennetaan osaksi uutta Viinikanlahden asuinaluetta. Tavoitteena on luoda laaja ja yhtenäinen viheralue, joka yhdistää ympäröivän alueen nykyiset viheralueet uuden kaupunginosan rantapuiston verkostoon. Koko rantapuiston läpi kulkee monimuotoinen, puustoinen ekologinen yhteys, jonka lomaan sijoittuu puiston toiminnallisia alueita.

Viinikan satamapuisto ja Ulpukanpuisto muodostavat Viinikanlahden rantapuiston keskeisen osuuden, sijoittuen Soutajanpuiston ja Viinikanlahdenpuiston väliin. Viinikan satamapuisto on alueen rakennetuin ja urbaanein puisto. Puustoisen ekologisen yhteyden ansiosta alue on kuitenkin vehreä. Sijainti Tampereen keskustan läheisyydessä ja satamatoiminnot tekevät puistosta houkuttelevan kohtaamispaikan niin paikallisille asukkaille kuin muille käyttäjille.

Toiminnot

Viinikan satamapuisto koostuu sataman rantapromenadista sekä vehreästä puistoalueesta. Rantapromenadin varrella on monipuolisia oleskelualueita ja kahvilarakennus terasseineen. Eteläpuolella kulkevan Järviruusunraitin varrella sijaitsevat palvelut avautuvat puiston suuntaan. Vehreä alue toimii istutettuna vyöhykkeenä satamatoimintojen ja asuinrakennusten välillä. Raitti toimii myös asuinkortteleiden pelastusreittinä nostopaikkoineen.

Puiston eteläpuolella sijaitseva Ulpukanpuisto on kaikille avoin korttelipuisto, joka laajentaa puistoaluetta korttelirakenteeseen. Puisto tarjoaa sen käyttäjille rauhallisen, puolijulkisen alueen, johon sijoittuu vähän tilaa vaativia toimintoja sekä ympäröiviä puistoalueita puutarhamaisemmat istutukset.

Huoltoyhteys satamaan kulkee Ulpukanpuiston läpi Vesitähdenkujaa pitkin.

Kasvillisuus

Kasvillisuus madaltuu rantaa kohti järvinäkymien säilyttämiseksi. Lähimpänä rantaa sijaitsevat hoidetut nurmialueet tarjoavat viihtyisiä oleskelupaikkoja, joita täydentävät monimuotoiset istutusalueet ja kukkivat niityt. Järviruusunraitin varrella aaltoilevat monilajiset pensasistutukset lisäävät alueen vehreyttä.

Viinikan satamapuisto rakennetaan lähes kokonaan täyttömaalle, eikä alueella säilytetä nykyistä kasvillisuutta. Alueelle istutetaan yli 100 uutta puuta eri lajikkeilla. Hulevedet ohjataan istutusalueille ja tulvareitit johtavat Pyhäjärveen.

Kalusteet, rakenteet ja pintamateriaalit

Puistossa on monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin soveltuvia kalusteita ja rakenteita, kuten erilaisia penkkejä, piknikpöytiä, puistoshakkilautoja ja pelipöytiä. Välineet valitaan huomioiden niiden kestävyys, huollettavuus ja yhtenäinen ulkonäkö.

Puistokalusteet maalataan koko rantapuiston alueella yhtenäisellä värillä, ja puupintoja käytetään lisäämään mukavuutta välineiden käyttöön ympäri vuoden.

Puurakenteisiin ja kalusteisiin pyritään käyttämään paikallista puumateriaalia sen saatavuuden mukaan. Luonnonkivipintoihin käytetään mahdollisuuksien mukaan kierrätettyä sivukiveä. Viinikanlahden puistoihin on suunniteltu yhteiseksi puiston porttiaiheeksi pergolamainen rakenne, jossa kasvaa köynnöksiä ja siihen on integroitu oleskelualueita ja mm. kaupunkikeinuja.

Pyhäjärven rantaviivaan rakennetaan Viinikan satamapuiston kohdalla tukimuurirakenne, jonka vesilupa on vireillä. Rantaviiva varustetaan törmäyssuojin. Nurmialueiden reunat reunustetaan istuinkorkuisilla luonnonkivimuureilla ja monitoiminurmen reuna terassoidaan kaarevilla portailla.

Alueen läpi kulkeva Järviruusunraitti kivetään yhtenäisesti ympäröivien alueiden mukaan. Satama-alueen aukio ja pääkulkureitit ovat myös kivettyjä. Rantapromenadi rantaviivan tuntumassa erotetaan muusta pinnasta erottuvalla kiveyksen erikoisladonnalla. Puiston läpi kulkeva puistoreitti on kivituhkapintainen.

Reitit ja valaistus

Suunnittelualue on suunniteltu kokonaisuudessaan esteettömäksi. Maanpinta laskee tasaisesti järveä kohti. Puistoalueet valaistaan erillisen valaistuksen yleissuunnitelman mukaisesti. Satamaan suunnitellut erikoisvalaistuspylväät mahdollistavat sataman laajan kivetyn pinnan elävöittämisen vuoden ympäri kohde- ja taidevalaistuksella.

Puiston rantareittien valaistus huomioi alueen eläinlajiston ja siitä johtuvat mahdolliset pimennykset tiettyinä vuodenaikoina.

Lumitilat on huomioitu mitoituksessa. Alueen pääreitit ovat talvikunnossapidettäviä, mutta kapeilla puistoreiteillä ei ole talvikunnossapitoa.

Alueen kunnossapitoluokitus on laadittu RAMS 2020 -ohjeiston mukaisesti.

Viinikanlahden puistojen yleissuunnitelmat olivat nähtävillä 9.–23.12.2024. Viinikan satamapuiston ja Ulpukanpuiston yleissuunnitelmaluonnoksista ei tullut yhtään palautetta.

Kustannusarvio Viinikan satamapuistosta on 1 724 200 euroa ja lisäksi sen satama-alueelta 779 530 euroa. Ulpukanpuiston kustannusarvio on 333 000 euroa. Näiden puistojen kustannusarvio on yhteensä noin 2 836 730 euroa, josta kustannus on noin 255 euroa per neliömetri.

Viinikanlahden rakentaminen aloitetaan alueen itäpäästä ja se tapahtuu vaiheittain seuraavan vuosikymmenen aikana.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Viinikan satamapuiston ja Ulpukanpuiston yleissuunnitelmat, piirustusnumerot 18/22432/2 ja 18/22443/2, hyväksytään kustannusarvioineen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Marika Viinanen, Anna Levonmaa, Timo Koski, Minna Seppänen, Raija Tevaniemi, Petri Rantanen, Tarja Nikupaavo-Oksanen.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Yleistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla. Jos ilmoitus julkaistaan kaupungin verkkosivujen lisäksi myös sanomalehdessä, katsotaan tiedoksiannon tapahtuneen kuitenkin seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta verkkosivuilla. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 310 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.