Kaupunginhallitus, kokous 9.8.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 344 Valtuustoaloite kaupunkisoutuveneiden hankkimiseksi Tampereelle - Minna Minkkinen ym. 

TRE:5207/02.00.01/2019

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tietäväinen Milko, Rakennuttamisjohtaja, Milko.Tietavainen@tampere.fi

Perustelut

Minna Minkkinen ja 18 muuta valtuutettua esittävät 11.3.2019 jättämässään valtuustoaloitteessa, että Tampere ryhtyy selvittämään mahdollisuutta ottaa käyttöön kaupunkilaisille maksuttomat kaupunkiseutuveneet.

Monessa kaupungissa ja kunnassa jne. on erilaisia järjestelmiä, joilla asiakkaat voivat saada käyttöönsä soutuveneen joko maksutta tai korvausta vastaan. Maksullisia yksityisiä kaupunkisoutuvenejärjestelmiä löytyy mm. Helsingistä, Espoosta, Turusta, Lahdesta ja Vantaalta. Monessa kaupungissa järjestelmä on suunnitteilla tai ainakin tarve tunnistettu. Monet vesistön äärellä olevat yritykset myös vuokraavat tai lainaavat panttia vastaan soutuveneitä.

Tampereella ei ole tällä hetkellä maksutonta soutuvenejärjestelmää. Soutuveneitä voi vuokrata muutamien uimarantojen yhteydessä olevista palveluista ja kioskeista. Tampereella on muutamia vuokravenetoimintaa harjoittavia yrityksiä. Yksi yritys toimii useammalla paikkakunnalla, ja on vuokrannut myös soutuveneitä Tampereella veneilykaudella 2020.

Soutuveneiden hankintakustannukset ja toiminnan järjestämisen kustannukset ovat todennäköisesti kohtuulliset Tampereen kokoiselle kaupungille, vaikka palvelu olisi maksuton. Soutuveneiden hankintakustannus vaihtelee 1 000 - 2 000 euron/vene  (0 % alv) välillä ja toiminnan järjestäminen kustantaa arviolta 10 000 – 20 000 euroa (0 % alv)/kausi. Tampereen kaupungin taloustilanne on ollut pitkään vaikea. Kaupunginhallitus linjasi vuoden 2021 talousarvion valmistelua niin, että mitään uusia käyttömenoja lisääviä toimintoja tai toimintojen laajentamisia ei hyväksytä vuoden 2021 talousarviovalmistelussa.

Toinen periaatteellinen kysymys on, halutaanko, että vesistöjen ja rantojen virkistyskäytön edistämiseksi syntyisi ensisijaisesti yritystoimintaa, joka koostuisi monipuolisesti erilaista palveluista vai onko palveluiden järjestäminen enemmän kaupungin järjestämisvastuulla. Vuokrattavien soutuveneiden asiakasmaksut ovat kohtuulliset. Palveluilla ja maksuilla yrittäjät saavat liikevaihtoa ja asiakaskontakteja, mikä voi olla tämän tapaisessa palvelussa kriittinen tekijä varsinkin pienien yritysten osalta.

Mikäli Tampereelle luotaisiin kaupungin järjestämä kaupunkisoutuvenejärjestelmä, olisi ratkaistava myös mm. veneiden sijoittaminen. Sijoitetaanko kaupunkiveneet olevien palveluiden yhteyteen vai sijoitettaisiinko veneet niin, että ne eivät kilpailisi maksullisten yksityisten kaupunkisuotuveneiden kanssa. Mikäli veneet olisivat irrallaan rannan palveluista, pitäisi luoda erilliset toimintamallit, esimerkiksi sujuvat veneiden luovuttamis- ja vastaanottojärjestelmät. Lisäksi tarpeelliset varusteet, kuten airot, pelastusliivit jne. pitäisi saada käyttöön. Uimarantojen läheisyyteen sijoitettavien soutuveneiden käyttö pitäisi järjestää turvalliseksi uimareille.

Kaupunkisoutuveneet ovat erittäin hyvä ja tarpeellinen palvelu kaupunkilaisille ja matkailijoille. Kaupunkisoutuveneiden tarvetta ja käyttöä on syytä selvittää lisää eri käyttäjien näkökulmasta ja ottaa tarkastelussa huomioon myös yrittäjänäkökulma. Kaupunkivenejärjestelmää on todennäköisesti tarkoituksenmukaisinta kehittää nykytilanteessa kaupungin ja yritysten yhteistyönä, mutta maksuttomuutta asiakkaalle voidaan selvittää lisää ja toiminnan käynnistämistä harkita sitten, kun taloussuunnittelun perusteet antavat palveluiden laajentamiselle enemmän mahdollisuuksia.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Minna Minkkisen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna tässä vaiheessa aihetta muihin, kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Matti Höyssä ehdotti, että asia asia jätetään pöydälle. Aleksi Jäntti kannatti Höyssän ehdotusta. 

Lautakunta päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle.

Valmistelija

Tietäväinen Milko, Rakennuttamisjohtaja, Milko.Tietavainen@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 26.1.2021.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa:

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Minna Minkkisen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna tässä vaiheessa aihetta muihin, kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Minna Minkkisen ym. valtuustoaloite ja yhdyskuntalautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna tässä vaiheessa aihetta muihin, kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Minna Minkkinen, Milko Tietäväinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)