Kaupunginhallitus, kokous 9.8.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 346 Valtuustoaloite yleisen liikenneturvallisuuden ja jalankulkijoiden turvallisuuden lisäämiseksi - Lassi Kaleva ja Arto Grönroos ym. 

TRE:7897/08.00.01/2019

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vandell Ari, Suunnittelupäällikkö, Ari.Vandell@tampere.fi

Perustelut

Lassi Kaleva ja Arto Grönroos yhdessä 49 muun valtuutetun kanssa esittävät 16.12.2019 jättämässään valtuustoaloitteessa turvallisuutta lisäävää pilottikokeilua valikoiduilla suojateillä. Suojatien alue esitetään valaistavaksi tehokkailla led-valaisimilla siten, että suojatien käyttäjä erottuu selkeästi myös tilanteessa, jossa suojatien käyttäjä ei käytä heijastinta.

Tampereella on useammalla, erityisesti koulujen läheisyydessä sijaitsevalla suojatiellä jo kokeiltu nk. tehostettua valaistusta liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteenä. Toimenpiteen tavoitteena on parantaa suojatien ylittäjän havaittavuutta autoilijalle ja korostaa suojatien sijaintia. Tehostettu suojatievalaistusta toteutetaan harkinnanvaraisesti soveltuviin kohteisiin. Suojatien havaittavuuden parantamiseksi on käytetty esimerkiksi nk. herätevarsia (sinivalkoinen heijastin suojatien liikennemerkissä) ja Välkky-tehostemerkkikapselia (vilkuttaa sinistä merkkivaloa suojatien ylittäjän lähestyessä suojatietä).

Katuvalaistusta on merkittävästi saneerattu viime vuosina tehokkaaksi led-valaistukseksi. Uuden teknologian katuvalaistus on huomattavasti tehokkaampi kuin aiemmin käytössä ollut katuvalaistus. Tällöin suojatien tehostevalaistuksella ei enää saavuteta samankaltaista lisätehoa kuin katujaksoilla, joilla katuvalaistusta ei ole vielä saneerattu.

Katuvalaistuksen saneerausten yhteydessä ja uutta katuvalaistusta suunniteltaessa yksi suunnittelun keskeisistä lähtökohdista on, että olemassa olevat suojatiet valaistaan mahdollisimman hyvin ja tämä huomioidaan katuvalaisinpylväiden sijoittelussa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Lassi Kalevan ja Arto Grönroosin ym. valtuustoaloite ja siitä annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Liikenneinsinööri Heljä Aarnikko, puh. 040 806 4917, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Lassi Kalevan ja Arto Grönroosin ym. valtuustoaloite ja yhdyskuntalautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Lassi Kaleva, Arto Grönroos, Liikennejärjestelmän suunnittelu, Jussi Kulomäki 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)