Kaupunginhallitus, kokous 11.10.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 477 Valtuustoaloite Näsijärven ja Pyhäjärven täyttämiseksi rakennusmaaksi - Lassi Kaleva 

TRE:3324/10.00.01/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Karppinen Elina, Asemakaavapäällikkö, Elina.Karppinen@tampere.fi

Perustelut

Lassi Kalevan 18.5.2020 tekemässä valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki arvostaa sitä reunustavia vesistöjä, Näsijärveä ja Pyhäjärveä ja muuttaa työn alla olevia suunnitelmia siten, että mm. Näsijärven täytöstä ja ns. Näsinsaaren toteutuksesta luovutaan, ja että myös Pyhäjärven täytöstä rakennusmaaksi luovutaan mm. Viinikanlahden kaavoituksen yhteydessä.

Tampereen kantakaupungin rantojen käytön osalta on yleiskaavayksikössä valmisteilla kokonaissuunnitelma, jossa on arvioitu rantojen soveltumista lyhytaikaiseen tai jatkuvaan käyttöön.

Näsisaaren alue on osoitettu kantakaupungin yleiskaava 2040:ssä keskustatoimintojen ja virkistyksen sekoittuneeksi alueeksi. Määräyksen mukaan ”Aluetta kehitetään hyvään joukkoliikenteen palvelutasoon tukeutuvana monipuolisena asumisen, työpaikkojen, palvelujen ja virkistyksen vyöhykkeenä. Rantatäyttöjen materiaalin tulee olla ympäristökelpoisuudeltaan alueelle ja maankäyttöön soveltuvaa. Rakentaminen ei saa vaarantaa Epilänharju-Villilä -pohjavesialueella pohjaveden laatua, aiheuttaa pohjaveden tilaan heikentäviä muutoksia eikä heikentää vedenottamoiden toimintaedellytyksiä.”

Yleiskaavan ja kaupunginhallituksen 8.6.2020 hyväksymän Hiedanrannan yleissuunnitelman pohjalta on haettu vesilupaa alueen täyttämiseksi. Vesiluvan yhteydessä on arvioitu erittäin laajasti täytön vaikutuksia mm. pohjavesiin, sekä haettu keinoja todettujen ristien minimoimiseksi. Aluehallintoviraston myöntämän vesiluvan oikeuskäsittely on vielä kesken.

Asemakaavojen yhteydessä arvioidaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti asemakaavan vaikutukset.

Viinikanlahden aluetta kehitetään kaupunginhallituksen 8.6.2020 päätöksen mukaan 17.4.2020 julkaistujen kaksivaiheisen kansainvälisen ideakilpailun tulosten pohjalta. Jatkokehittämisen lähtökohtana on voittanut kilpailuehdotus ”Lakes & Roses” ja tuomariston antamat suositukset. Viinikanlahden asemakaava on kaupunginhallituksen hyväksymän asemakaavoitusohjelman kohde vuodelle 2023. Asemakaava perustuu riittäviin selvityksiin mm. luonto- ja kulttuuriarvojen osalta. Asemakaavan yhteydessä arvioidaan laajasti vaikutuksia maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla ja turvaten rakennetun ja luonnonympäristön erityiset arvot.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Lassi Kalevan valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen, puh. 040 800 4908, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Lassi Kalevan valtuustoaloite ja yhdyskuntalautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Lassi Kaleva, Elina Karppinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)