Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta, kokous 9.11.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 90 Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokoukset kevätkaudella 2023 

TRE:7180/00.00.03/2022

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Aino Jokinen, puh. 040 801 6103, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös,​ milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä,​ johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta,​ jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Periviita Mika, Joukkoliikennejohtaja

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokoukset kevätkaudella 2023 pidetään Keskusvirastotalossa tai sähköisenä kokouksena seuraavina päivinä alkaen klo 16.00:

  • keskiviikko 25.1.2023
  • keskiviikko 15.2.2023
  • keskiviikko 15.3.2023
  • keskiviikko 19.4.2023
  • keskiviikko 24.5.2023
  • keskiviikko 14.6.2023

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset,​ virastomestarit,​ Katri Naulo, ravintola Näköala

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)