Tampereen nuorisovaltuusto, kokous 6.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Nuorisovaltuustovaalit 

TRE:1203/00.01.03/2022

Valmistelija

  • Niskanen Päivi, Johtava koordinaattori

Lisätietoja päätöksestä

Nuoriso-ohjaaja Jenna Naukkarinen, puh. 050 385 0222, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Arttu Vuori esittelee aihetta. Nuorisovaltuusto keskustelee aiheesta. Kerättiin nuorisovaltuuston toiveita vaalien käytännön järjestelyihin sekä markkinointiin. Äänestyspisteitä toivottiin niille alueille keskustassa, joissa nuoret oleskelevat. Toivotaan viestinnältä aktiivisuutta vaalien markkinoinnin suhteen. Vaalien äänestysikärajasta syntyi keskustelua. Viime vaalien palautteen perusteella tehdään parannuksia esimerkiksi ehdokasasettelun menettelyistä sekä markkinointia ja tiedotusta oppilaitosten suuntaan. Tiedotusta oppilaille ja opiskelijoille nuorisovaltuuston toiminnasta ja olemassaolosta tulisi lisätä. Markkinointia tulisi tehdä myös sosiaalisen median ulkopuolella. Ehdokasasettelulomake tulisi olla mahdollisimman helposti saatavilla ja selkeä. Kaikille Tampereen alueen oppilaitoksille tulisi antaa tietoa vaaleista ja nuorisovaltuuston toiminnasta yhdenvertaisesti. Markkinointi- ja viestintävastuuta pitäisi jakaa nuorisovaltuutettujen kesken, jotta vastuu ei kasaudu muutamalle henkilölle.

Päätösehdotus oli

Nuorisovaltuusto merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi pöytäkirjaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Pablo Gonzalez Torres poistui kokouksesta ajassa 17.39.

Anna Lindström saapui kokoukseen ajassa 17.43.

Silja Yli-Hinkkala saapui kokoukseen ajassa 17.43.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)