Perustelut
Elinvoima- ja osaamislautakunnan varajäsen Alisa Sankala on ilmoittanut muuttaneensa toiseen kuntaan. Siten hän menettää kelpoisuutensa Tampereen kaupungin luottamustoimiin.
Luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. (Kuntalaki 78 ja 79 §)
Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 74 §:ssä seuraavaa:
"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."
Hallintosäännön 10 §:n mukaan lautakuntien jäsenistä enemmistön tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Myös lautakuntien varajäsenistä enemmistön tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Nämä vaatimukset eivät koske muiden kuntien yhteistoimintaelimiin valitsemia jäseniä eikä varajäseniä. Hallintosäännön määräys huomioiden uudeksi varajäseneksi valittavan ei tarvitse olla valtuutettu tai varavaltuutettu.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Uudeksi varajäseneksi tulee valita nainen.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Esitetään valtuuston päätettäväksi:
Alisa Sankalan luottamustoimi Elinvoima- ja osaamislautakunnan varajäsenenä todetaan päättyneeksi.
Elinvoima- ja osaamislautakuntaan valitaan uusi varajäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.