Kaupunginhallitus, kokous 8.5.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 211 Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan palkkio eduskuntavaaleissa 2023 

TRE:7774/01.02.01/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Perämaa Juha, Lakimies, Juha.Peramaa@tampere.fi

Perustelut

Kaupungin hallintosäännön Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -liitteen 5 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion määrää kaupunginhallitus. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana toimii Mikko Wirtanen.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalla on osaltaan vastuullinen rooli vaalien järjestämisessä ja hänellä on suoraan vaalilakiin perustuvia tehtäviä. Eduskuntavaaleissa 2023 keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja on varsinaisten kokousten ulkopuolella osallistunut säännöllisiin vaaleja valmisteleviin viikkopalavereihin sekä keskusvaalilautakunnan järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Puheenjohtaja on myös osallistunut ennakkoäänten alustavaan tarkastukseen. Lisäksi puheenjohtaja on ennakkoäänestysaikana sekä varsinaisena vaalipäivänä kiertänyt äänestyspaikkoja ja ohjeistanut vaalitoimitsijoiden sekä vaalilautakuntien toimintaa.

Edellisissä vaaleissa, aluevaalit 2022, puheenjohtajan palkkio oli 2 500 euroa. Aluevaaleihin nähden keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja on eduskuntavaaleissa osallistunut laajemmin vaalijärjestelyihin.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Perämaa Juha, Lakimies, Juha.Peramaa@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi:

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavaksi kertapalkkioksi vuonna 2023 toimitettujen eduskuntavaalien osalta määrätään 3 000 euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Puheenjohtaja Mikko Wirtanen ilmoitti olevansa esteellinen. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 1 momentin 1-kohdan nojalla. Mikko Wirtanen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Asian kohdalla puheenjohtajana toimi Miia Rajamäki.

Valmistelija

  • Hirvelä Heli, Hallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa, puh. 040 503 9038, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupungin hallintosäännön Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -liitteen 5 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion määrää kaupunginhallitus. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana toimii Mikko Wirtanen.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalla on osaltaan vastuullinen rooli vaalien järjestämisessä ja hänellä on suoraan vaalilakiin perustuvia tehtäviä. Eduskuntavaaleissa 2023 keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja on varsinaisten kokousten ulkopuolella osallistunut säännöllisiin vaaleja valmisteleviin viikkopalavereihin sekä keskusvaalilautakunnan järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Puheenjohtaja on myös osallistunut ennakkoäänten alustavaan tarkastukseen. Lisäksi puheenjohtaja on ennakkoäänestysaikana sekä varsinaisena vaalipäivänä kiertänyt äänestyspaikkoja ja ohjeistanut vaalitoimitsijoiden sekä vaalilautakuntien toimintaa.

Edellisissä vaaleissa, aluevaalit 2022, puheenjohtajan palkkio oli 2 500 euroa. Aluevaaleihin nähden keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja on eduskuntavaaleissa osallistunut laajemmin vaalijärjestelyihin.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavaksi kertapalkkioksi vuonna 2023 toimitettujen eduskuntavaalien osalta määrätään 3 000 euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Mikko Wirtanen, palkat

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.