Perustelut
Poikkeamispäätös MRL 171 §:n nojalla MRL 58 § 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa.
Puistoalueelle rakennetaan urheilukentän käyttäjiä palveleva 112 k-m2 suuruinen huoltorakennus, johon sijoittuu pukuhuonetiloja sekä kentän huoltoon liittyvää varastotilaa.
HAKIJA ON ANTANUT ERITYISET SYYT POIKKEAMISELLE
”Uuden huoltorakennuksen rakentaminen Metsänhoitajanpuiston urheilukentän käyttäjille. Hankkeesta jätetty erillinen rakennuslupahakemus yhtä aikaa poikkeamishakemuksen kanssa. Rakennusta suunnitellaan rakennettavaksi tontille, jonka kaavamerkintänä on VP. Lentävänniemen kentälle on toteutettu uuden sukupolven tekonurmikenttä jalkapalloa varten, talvella kentällä on luistinrata sekä kaukalo. Lisäksi puistoalueella on käytössä toinen hiekkakenttä. Kentän käyttäjäryhminä on yksittäisten käyttäjien lisäksi koululaiset sekä tamperelaiset urheiluseurat. Harjoitusvuorojen lisäksi pelataan kentällä myös eri sarjatasojen otteluita. Ohjattua/varattua käyttöä on keskimäärin 35 tuntia viikossa. Käyttöä rajoittaa kuitenkin wc- ja sosiaalitilojen sekä kentänhoitoon tarvittavan varastotilan puute. Usealla sarjatasolla on jo edellytyksenä puku- ja wc tilat, kuitenkin myös jo harjoitteluvuoroilla ajanmukaiset tilat lisää käyttömukavuutta ja vähentää lieveilmiöitä lähiympäristössä. Poikkeuslupatyöryhmän kommenttien mukaisesti rakentamisessa säilytetään kadunvarren puurivi, avo-oja sekä mahdollisuuksien mukaan muuta puustoa.”
KUULEMINEN
Naapurit on kuultu kaupungin toimesta. Naapurit on kuultu myös rakennuslupaa varten. Yhdellä naapurilla oli huomautettavaa hankkeesta.
Muistutuksessa otettiin kantaa näkymien säilymiseen puistosta Lentävänniementielle, huoltorakennuksen ja huoltotien sijaintiin, urheilukentän suoja-aitoihin sekä saattoliikenteen ja kadunvarsipysäköinnin järjestämiseen. Lisäksi toivottiin merkittyjä paikkoja polkupyörille ja sähköpotkuladoille, kannelliset roskikset sekä hiekatonta aluetta.
Asemakaavoituksen vastine:
Suunnitellulla sijainnilla huoltorakennus ei peitä näkymiä puistosta Lentävänniemenkadulle, sillä laajat viistonäkymät säilyvät rakennuksen molemmin puolin.
Huoltorakennuksen suunniteltu sijainti mahdollistaa tilojen hyvän saavutettavuuden sekä sen, että tie rakennukselle on mahdollisimman lyhyt; itse asiassa se sulautuisi kentän sisäänajon yhteydessä jo nyt olevaan sorapintaiseen alueeseen. Mikäli rakennusta siirrettäisiin muistutuksessa esitetyn mukaisesti hiekkakentän viereen, n. 40 m luoteeseen, lisäisi se epävirallista kulkua Lentävänniemenkadulta rakennukselle. Suunnitellun sijainnin hyvä saavutettavuus tukee myös sitä, että käyttäjät kulkevat huoltorakennukselle todennäköisimmin virallisen liittymän kautta.
Tieto urheilukentän aitojen korjaustarpeesta, saattoliikenteen ja kadunvarsipysäköinnin ongelmista, merkityistä pyörä- ja sähköpotkulautapaikoista, roskiksista ja hiekattomasta alueesta on toimitettu tiedoksi vihersuunnittelulle sekä katusuunnittelulle. Kyseisiä asioita ei ratkaista tämän poikkeamishakemuksen yhteydessä vaan ne kuuluvat em. yksiköiden toimivaltaan.
Muistutus on hakemuksen liitteenä. Henkilötietoja sisältävän muistutuksen verkkojulkisuutta on rajattu. Muistutus näkyy kokonaisuudessaan yhdyskuntalautakunnan jäsenille.
POIKKEAMINEN
Rakennuspaikka on osoitettu asemakaavassa puistoksi eikä sille ole osoitettu käyttötarkoitusta, rakennusoikeutta eikä rakennusalaa huoltorakennukselle. Siitä poiketen puistoon rakennetaan huoltorakennus.
Poikkeaminen voidaan erityisestä syystä myöntää, mikäli se ei MRL 171 § mukaisesti
- aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
- vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
- vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
- johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
ASEMAKAAVOITUS
Rakennuspaikka sijaitsee Metsänhoitajanpuiston koillisreunalla rajautuen koillisessa Lentävänniementiehen, kaakossa ja lounaassa puiston sorapintaisiin kulkuväyliin sekä luoteessa viheralueeseen.
Urheilukenttä on rakennettu paikalle 1970-luvulla. Rakennuspaikalla voimassa oleva asemakaava on vuodelta 2000, jolloin urheilukentän huoltorakennusta ei vielä nähty tarpeelliseksi eikä sille siten merkitty kaavakarttaan käyttötarkoitusta, rakennusoikeutta eikä rakennusalaa. Nykyisin urheilukenttien palvelu- ja laatutasoa halutaan nostaa ja katsotaan, että niiden yhteydessä on hyvä olla pukuhuone- ja varastotiloja.
Rakennus sijoittuu aivan kenttäalueelle tulevan kulkuaukon viereen, joten se on helposti saavutettavissa ja kulku voi tapahtua virallisen kulkuväylän kautta. Metsänhoitajanpuiston pinta-ala on n. 24,3 ha, josta rakennukselle käytettävä 112 k-m2 on hyvin pieni osa. Voidaan katsoa, että huoltorakennus ei suunnitellulla paikalla estä Metsänhoitajanpuiston virkistyskäyttöä. Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Kantakaupungin liito-oravaselvityksen 2016 mukaan Lentävänniemenkadun lounaisreunalla kulkee liito-oravan mahdollinen kulkureitti. Suunnitelman mukaan kadun varren puurivi säilytetään, joten liito-oravien mahdollinen kulkureitti säilyy eikä rakennushanke vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.
Rakennuspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole arvokkaita rakennetun kulttuuriympäristön kohteita, joten rakennushanke ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Vaikutuksiltaan merkittävänä rakentamisena pidetään ympäristöstään täysin poikkeavaa rakentamista, kuten kerrostalon rakentamista omakotialueelle tai suuren päivittäistavarakaupan perustamista. Nyt on kyse 112 k-m2 suuruisesta, nykyvaatimusten mukaisesta urheilukenttää palvelevasta huoltorakennuksesta, joten suunnitelman mukainen hanke ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Ottaen huomioon hakijan selvityksen sekä saadut lausunnot, asemakaavayksikkö toteaa, että ehtojen mukaan toteutettuna poikkeaminen asemakaavan käyttötarkoituksesta, rakennusoikeudesta ja rakennusalasta ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Hakijan esittämät erityiset syyt ovat maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 1 momentin tarkoittamat ja kyseisen lainkohdan mukaan hyväksyttävät erityiset syyt poikkeamisen myöntämiselle.
Poikkeamisluvan myöntämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia yritystalouteen.
LIITTEET:
Sijaintikartta: Kartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Rakennuspaikka sijaitsee Metsänhoitajanpuiston koillisreunalla rajautuen koillisessa Lentävänniementiehen, kaakossa ja lounaassa puiston sorapintaisiin kulkuväyliin sekä luoteessa viheralueeseen. Lähialueelle ei ole aiemmin haettu poikkeamislupia.
Asemakaava: Tontin pääkäyttötarkoitus on puisto.
Lausunnot
Muistutus: Henkilötietoja sisältävän liitteen verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Poikkeamishakemus: Liitteessä on kerrottu hankkeen, rakennuspaikan ja hakijan tiedot. Henkilötietoja sisältävän liitteen verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Suunnitelmat: Huoltorakennuksen päämitat ovat 5,8x19,1 m, pinta-ala on 112 k-m2. Rakennukseen tulee kaksi pukuhuonetta, tekninen tila sekä varasto. Kattomuoto on loiva lapekatto, materiaali on tumma peltikate ja julkisivut ovat valkoista puupanelointia.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Myönnetään kiinteistölle 837-260-9903-0 lupa saada poiketa asemakaavan käyttötarkoituksesta, rakennusoikeudesta ja rakennusalasta urheilukentän huoltorakennuksen rakentamiseksi hakemuksen liitteenä olevien suunnitelmien periaatteiden mukaisesti Niemen kaupunginosassa, osoitteessa Lentävänniemenkatu 3b sillä ehdolla,
että säilytetään mahdollisimman paljon olevaa puustoa, kadunvarren puurivi sekä rakennuspaikan vieressä oleva avo-oja, ja
että läheiset puut ja oja merkitään ja tarvittaessa suojataan niin, ettei puustolle aiheudu vahinkoa. Mikäli puustoa vahingoittuu, istutetaan korvaavaa puustoa isoilla taimilla niin, että liito-oravan kulkumahdollisuus säilyy.
Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Päätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava luvan voimassaoloaikana.