Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 14.11.2023
Valmistelija
Valmistelijan yhteystiedot
Johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, hallintokoordinaattori Leeni Herrala, puh. 040 801 6119, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Lisätietoja päätöksestä
Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Perustelut
Tämän asian liitteenä olevassa asiakirjassa on määritelty sivistyspalvelujen palvelualueen toiminnan sujuvan järjestämisen kannalta tarpeelliset toimivallan siirrot lautakunnalta palvelualueen viranhaltijoille. Ehdotetut muutokset on merkitty liitteeseen punaisella värillä ja ne koskevat varhaiskasvatuksen asiakasmaksupäätöksiä.
Kuntalain (410/2015) 87 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa, joten päätösvalta on siirrettävissä ainoastaan virkasuhteiselle henkilölle. Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.6.2023) 17 §:n 2 momentin 12 kohdan nojalla lautakunta voi oman tehtäväalueensa osalta päättää hallintosäännössä mainitun omaan toimivaltaansa kuuluvan asian siirtämisestä ratkaistavaksi viranomaiselle, joka toimii kyseisen päätöksenteon osalta lautakunnan alaisena. Näin ollen ne viranhaltijat, joille lautakunnan toimivaltaa siirretään, toimivat viranhaltijapäätöksiä tehdessään lautakunnan alaisena. Viranhaltijoiden on päätösvaltaa käyttäessään noudatettava, mitä lainsäädännössä on säädetty. Päätösvaltaa käytettäessä on noudatettava myös tämän lautakunnan vahvistamia yleisiä ohjeita ja määräyksiä.
Ehdotus kasvatus- ja opetuslautakunnan toimivallan siirtämiseksi viranhaltijoille 15.11.2023 alkaen on tämän asian liitteenä.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Liitteessä mainitut kasvatus- ja opetuslautakunnan toimivallan siirrot sivistyspalvelujen palvelualueen viranhaltijoille hyväksytään ja ne tulevat voimaan 15.11.2023. Tämä päätös kumoaa kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen 20.6.2023 § 11.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi
Lauri Savisaari, Kristiina Järvelä, Elli Rasimus, Juha Ahonen, Mika Vuori, Harri Jurvela, Tiina Huhtala, Mikko Tiirikainen, Ulla-Maija Ojalammi, Ville Raatikainen, Petri Peltonen, Heidi-Maria Kallio, Katri Mantere, Suvi Mironoff, Katja Gråsten, Henrik Hiekkataipale, Pirjo-Liisa Länkinen, ko-pa-li
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)