Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 14.11.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 51 Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoukset vuonna 2024 

TRE:7180/00.00.03/2022

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintokoordinaattori Leeni Herrala, puh. 040 801 6119, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoukset vuonna 2024 pidetään pääsääntöisesti Frenckellissä tai Pääkirjasto Metsossa seuraavina päivinä klo 16.00 alkaen:

  • keskiviikko 17.1.2024
  • tiistai 20.2.2024
  • tiistai 19.3.2024
  • keskiviikko 17.4.2024
  • tiistai 14.5.2024
  • tiistai 11.6.2024
  • tiistai 20.8.2024
  • tiistai 10.9.2024
  • tiistai 1.10.2024
  • tiistai 29.10.2024
  • tiistai 19.11.2024
  • tiistai 10.12.2024


Tarvittaessa kokouspaikka ja -tapa voi olla myös sähköinen kokous.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset, virastomestarit, Pirjo-Liisa Länkinen, Vesa-Matti Kangas, Kristiina Järvelä, Elli Rasimus, Heidi-Maria Kallio, Suvi Mironoff, Ulla Ojalammi, Katri Mantere, Elina Kalliohaka, eki-kitia, tilapalvelut@tilapa.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)