Yhdyskuntalautakunta, kokous 28.5.2024

§ 156 Oikaisuvaatimus rakennuttamisjohtajan päätökseen puuvahingosta Nekalantiellä 

TRE:5040/03.07.01/2023

Valmistelija

  • Tietäväinen Milko, Rakennuttamisjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintosuunnittelija Patrick Hanska, puh. 041 730 4437, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungilta on vaadittu 13.2.2024 päivätyllä oikaisuvaatimuksella oikaisua rakennuttamisjohtajan päätökseen 8.2.2024 § 24. Päätöksellään rakennuttamisjohtaja on hylännyt asianosaisen korvausvaatimuksen hänen ajoneuvolleen aiheutuneesta vahingosta Nekalantiellä 7.10.2023 klo 13.51. Asianosaisen mukaan puun osa tai oksa tippui hänen ajoneuvonsa tuulilasiin.

Oikaisuvaatimuksessaan asianosainen esittää perusteluiksi, että puut ovat runsaslehtisiä ja oksaisia mahdollistaen näin suuren tuulenvastuksen ja vääntömomentin. Täten on perusteltua todeta, että kyseisenä myrskyisenä päivänä, jolloin tuulen nopeus saavutti hetkittäin 30-40 metriä sekunnissa, kyseiset puut ovat aiheuttaneet vahingon taipumalla alas ikkunaan asti tai ison oksan irrotessa esimerkiksi mittavan kokoisesta kuusesta.

Kunnossapitäjän (Tampereen Infra Oy) lisäselvityksen mukaan Nekalantien vahingonkorvaushakemuksessa ilmoitetulla vahinkopaikalla kasvaa pajupusikkoa ja nuoria koivuja. Kohdalta ei ole kaadettu yhtäkään puuta, eikä urakoitsija ole käynyt kyseessä olevalla alueella siivoamassa mitään kaatuneita puita tai irronneita oksia. Myöskään pelastuslaitokselta ei ole oltu kaupunkiin yhteydessä, että he olisivat käyneet kyseisessä kohteessa. Puut ovat melko pieniä ja niiden oksat ovat ohuita, puissa ei myöskään näy revenneitä oksankohtia. Puut eivät voi taipua edes kovalla myrskyllä niin, että osuisivat tiellä kulkevaan ajoneuvoon.

Puuasiantuntija on vahinkotapahtuman jälkeen tarkastellut myös tien vastakkaisen puolen isompia puita, eikä ole nähnyt niissä revenneitä oksankohtia. Tien reunapuista ei löydy merkkejä tukemaan teoriaa oksan katkeamisesta.

Ilmoitettuna ajankohtana 7.10.2023 klo 13-14 keskituulen nopeus Tampereella oli alle 13 m/s ja kovin puuska 17-18 m/s. On tietysti mahdollista, että tuulenpuuska on lennättänyt lasiin jotain kauempaakin. Kaupungille ei ole asianosaisen toimesta toimitettu mitään dokumentaatiota ajoneuvoon osuneesta esineestä. Päätöksen liitteenä on kyseisen päivän tuulitiedot.

Tampereen kaupunki ei ole laiminlyönyt tienvarressa kasvavien puiden tarkkailua. Mikäli muuten hyväkuntoisesta puusta olisi kovan tuulenpuuskan myötä irronnut oksa tai sen osa, ei tämä kuitenkaan muodosta vahingonkorvauslaissa tarkoitettua tuottamusta. Lisäksi merkkejä siitä, että jostain tien varrella kasvavasta puusta olisi oksa tai jokin osa irronnut ei ole ollut kohteessa havaittavissa. Vahingon syy-yhteys tien varrella kasvavaan puustoon ja sen hoidon väitettyyn laiminlyöntiin jää sekä vahingonkorvaushakemuksessa että oikaisuvaatimuksessa osoittamatta.

Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen.  

Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta (Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä [Hallintosääntö 37 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 9.1.2024 § 5]), päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Oikaisuvaatimus hylätään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassa pidettävät ja henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Tiedoksi

Asianosainen, Kimmo Myllynen, Patrick Hanska, Petri Kujala (petri.kujala@tampereeninfra.fi), Reijo Lahtinen (reijo.lahtinen@tampereeninfra.fi), Juha Antila (juha.antila@tampereeninfra.fi), Antti Sorvali (antti.sorvali@tampereeninfra.fi)

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa muutosta hakea se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen, kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen sekä kuntien yhteisen toimielimen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Hallinto-oikeus ei ota tutkittavakseen yksityisoikeudellista asiaa koskevaa valitusperustetta, jonka osalta toimivalta on käräjäoikeudella.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.