Asunto- ja kiinteistölautakunta, kokous 10.9.2026

§ 129 Oikaisuvaatimus yömyyntipaikan irtisanomista Koskipuistosta koskevasta päätöksestä 

TRE:3036/02.07.03/2026

Valmistelija

  • Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Toimitilapäällikkö Niko Suoniemi, puh. 040 806 2794, etunimi.sukunimi@tampere.fi ja tila-asiantuntija Emmi Korpela, puh. 040 185 6371, etunimi.k.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Hanna Sandström, puh. 040 750 1876, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Viranhaltijapäätöksessä 22.6.2026 § 384 on irtisanottu yömyyntipaikkaa koskeva sopimus siten, että sopimus päättyy 31.3.2027.

Tampereen kaupunki on käynnistänyt yömyyntipaikkojen toimintamallin uudistamisen, jonka tavoitteena on tasapuolistaa toimintaa, lisätä avoimuutta sekä yhtenäistää sopimuskäytäntöjä kaikkien toimijoiden osalta. Uudistus koskee lähtökohtaisesti kaikkia nykyisiä samankaltaisessa tilanteessa olevia yömyyntipaikkojen toimijoita.

Uudistuksen mukaisesti nykyiset toistaiseksi voimassa olevat sopimukset on päätetty irtisanoa siten, että ne päättyvät 31.3.2027. Määräaikaisia maanomistajan lupia ei jatketa tämän jälkeen automaattisesti, vaan kaikki yömyyntipaikat avataan avoimeen hakumenettelyyn. Jatkossa paikoista tehdään kahden vuoden määräaikaiset sopimukset, ja paikat asetetaan uudelleen haettaviksi jokaisen sopimuskauden päättyessä.

Tasapuolisuuden näkökulmasta kaupungin tavoitteena on varmistaa, että kaikilla nykyisillä ja uusilla toimijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet hakea yömyyntipaikkoja. Tästä syystä hakumenettely perustuu kaikille avoimeen hakuun sekä ennalta ilmoitettuihin kelpoisuus- ja valintaperusteisiin. Hakemusten arvioinnissa huomioidaan muun muassa myyntilaitteen soveltuvuus kyseiseen paikkaan, mahdolliset verovelat, toimijan kuuluminen elintarvikevalvonnan rekisteriin sekä voimassa oleva kaupparekisteriote. Mikäli samalle paikalle on useita kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita, paikka arvotaan hakijoiden kesken.

Mainittakoon, että Tampereen kaupunki uudisti kesäkauden myyntipaikkojen hakumenettelyn vuodelle 2025, jolloin haku muutettiin avoimeksi kaikille toimijoille ja jäätelökioskipaikat kilpailutetaan avoimella huutokaupalla kolmen vuoden välein.

Liitteenä olevassa oikaisuvaatimuksessa on tuotu esiin, että yrittäjä on harjoittanut toimintaa alueella noin kymmenen vuoden ajan, tehnyt merkittäviä investointeja toimintaansa, työllistänyt henkilökuntaa ja vakiinnuttanut asiakaskunnan. Kaupunki tunnistaa nämä seikat ja arvostaa pitkäjänteisesti harjoitettua yritystoimintaa. Nämä olosuhteet eivät kuitenkaan muodosta sellaista perustetta, jonka nojalla nykyinen käyttöoikeus voitaisiin säilyttää ilman kilpailtua ja avointa hakumenettelyä tilanteessa, jossa kaupunki uudistaa yömyyntipaikkoja koskevia käytäntöjään.

Yhtiöllä on mahdollisuus osallistua syksyllä 2026 järjestettävään avoimeen hakumenettelyyn samalla tavoin kuin muillakin toimijoilla. Hakumenettelyssä nykyiset toimijat ovat samassa asemassa uusien hakijoiden kanssa, mikä toteuttaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

Oikaisuvaatimuksessa on katsottu, että sopimuksen irtisanominen on kohtuutonta. Kaupunki toteaa, että irtisanominen perustuu voimassa olevan sopimuksen ehtoihin eikä yksittäistä toimijaa koskeviin syihin. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa on molemminpuolinen kolmen kuukauden irtisanomisaika ja hallinto-oikeudellista suhteellisuusperiaatetta noudattaen kaupunki on irtisanonut sopimukset yhdeksän kuukautta etukäteen. Muutos koskee yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti lähtökohtaisesti kaikkia yömyyntipaikkojen toimijoita, ja sen tavoitteena on luoda yhtenäinen menettely kaikkien paikkojen hallinnointiin jatkossa. Päätös ei kohdistu oikaisuvaatimuksen tekijään sen toiminnan laadun, menestyksen tai muun yritystä koskevan seikan perusteella ja päätös perustuu hyväksyttäviin tavoitteisiin.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi esitetty näkemys siitä, että nykyisten toimijoiden vaihtuvuus saattaa heikentää yömyyntipaikkojen laatutasoa. Kaupunki katsoo, että avoin hakumenettely ja ennalta määritellyt kelpoisuusehdot tukevat laadukkaan toiminnan jatkumista.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista uutta tietoa asiaan liittyen, jonka perusteella kiinteistöjohtajan päätöstä tulisi muuttaa. 

Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen. Kiinteistöjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asian, päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutenkaan lain vastainen.

Oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Toimivalta: Kuntalaki § 134. 

Päätöksen liite on salassapidettävä JulkL (621/1999) 24.1 §:n 23-kohta ja 25-kohta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Salmi Pekka, Johtaja

Oikaisuvaatimus hylätään.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijän asiamies, Emmi Korpela, Anna Pääsky, tilaomaisuus, tilapalvelut vuokrat, torivalvonta