Perustelut
Vaatimus ja asian tausta
Asianosainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen johtaja, ammatillinen koulutus, viranhaltijapäätökseen 21.3.2023 § 40, jolla päätöksellä asianosaisen vahingonkorvausvaatimus on hylätty. Oikaisuvaatimus on osoitettu kaupunginhallitukselle, sillä oikaisuvaatimusohjeessa on virheellisesti ollut muutoksenhakuviranomaisena kaupunginhallitus. Toimivalta asiassa kuuluu kuitenkin elinvoima- ja osaamislautakunnalle. Oikaisuvaatimus on tullut vireille Tampereen kaupungin kirjaamossa 31.3.2023 muutoksenhakuajan puitteissa.
Asianosaisen vahingonkorvausvaatimus koski sitä, että asianosainen katsoi hänelle aiheutuneen taloudellista vahinkoa työnantajan eli Tampereen kaupungin annettua hänelle virheellistä neuvontaa. Asianosainen katsoi kaupungin olevan vahingonkorvausvastuussa asianosaiselle aiheutuneesta ansionmenetyksestä. Johtaja, ammatillinen koulutus, hylkäsi vahingonkorvausvaatimuksen perusteettomana. Perusteina päätökselle olivat mm. seuraavat: Kaupungin tehtävänä ei ole ohjeistaa henkilöä vapaiden hakemisessa. Perhevapaat kuuluvat henkilön subjektiiviseen oikeuteen. Henkilö hakee niitä itse määräajan puitteissa ja ilmoittaa työnantajalle perhevapaan ajankohdan ja hakee vapaan itse ESS-järjestelmässä. Henkilö itse haki vanhempainvapaata ajalle 8.6.–12.12.2022. Myönnetty perhevapaa voidaan keskeyttää ainoastaan perustellusta syystä, jota tässä tapauksessa ei esitetty.
Asianosainen uudistaa oikaisuvaatimuksessaan kaiken jo aikaisemmin lausumansa ja toteaa lisäksi, että muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä todetaan virheellisesti, etteivät viranhaltijalain (304/2003) 11 §:n mukaiset työnantajan velvoitteet soveltuisi tähän tapaukseen. Asianosaisen mukaan tulkinta on virheellinen, koska laissa mainittu yleisvelvoite huolehtia tarkoittaa hänen mukaansa nimenomaan myös sitä, että työnantajan ohjeistuksen muun muassa palkanmaksuun liittyen tulee olla ehdottoman oikea. Asianosainen toteaa, että jos annetut ohjeet ovat virkaehtosopimuksen vastaisia, niin silloin työnantaja ei ole noudattanut lakia ja huolehtinut siitä, että asianosaiselle on annettu virkasuhteesta johtuvat etuudet ja oikeudet sellaisina kuin ne hänelle kuuluvat.
Tämän lisäksi asianosainen toteaa, että valituksenalaista päätöstä perustellaan tietoisesti eri asialla, kuin mistä tapauksessa on oikeasti kyse. Asianosainen katsoo, että hänelle on riidattomasti annettu täysin virheellistä tietoa Tredun henkilöstöyksiköstä sekä palkanmaksua hoitavasta Monetrasta liittyen vapaajakson palkallisuuteen perhevapaatilanteessa.
Oikaisuvaatimuksen mukaan virheellinen ohjeistus on johtanut merkittäviin palkanmenetyksiin ja kunnallinen työnantaja on virkavastuussa siitä, että sen antamat ohjeet ovat oikeat. Asianosainen katsoo, että ennakoivan ohjeistuksen oikeellisuus on erityisesti korostunut tässä tilanteessa, kun hän työskentelee vapaajaksojärjestelmässä, jossa opettaja ei ole vuosilomalain soveltamisalan piirissä, eikä hänellä ole oikeutta siirtää vuosilomaan rinnastettavaa vapaajaksoa perhevapaan vuoksi, kuten muilla kaupungin palveluksessa työskentelevillä on mahdollista. Asianosaisen mukaan virheellinen ohjeistus johtaa aina vahingonkorvausvelvollisuuteen ja julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuudesta on säädetty niin perustuslaissa kuin vahingonkorvauslaissakin.
Asianosainen kertoo oikaisuvaatimuksessaan soittaneensa 5.1.2022 ennen vanhempainvapaan alkua Monetran asiakaspalveluun, josta kerrottiin oikein, että kesän ajalta maksetaan vuosityöajalla perhevapaataan käyttävälle opettajalle palkkaa kesän vapaajakson ajalta kuten ennenkin niin sanotussa opetusvelvollisuustyöajassa kesäkeskeytyksen ajalta. Asianosainen ilmoitti tällöin myös heti Kelalle vanhempainrahahakemuksensa yhteydessä, että tulee saamaan vapaajaksonsa ajalta palkkaa.
Oikaisuvaatimuksen mukaan asianosaisen esihenkilö oli kertonut aikaisemmin laittaneensa maaliskuussa 2022 OVTES:n edellyttämällä tavalla niin asianosaiselle kuin muillekin opettajille vapaajaksoksi kesä-heinäkuun. 7.4.2022 kun esihenkilö soitti asianosaiselle ja tiedusteli vanhempainvapaan päivämääriä, oli esihenkilö pyytänyt ilmoittamaan päivät myöskin suoraan Tredun henkilöstöyksikköön. Asianosainen kertoo tehneensä näin ja soitti Tredun palvelussuhdesihteerille. Puhelun aikana asianosainen oli kysynyt kesäajan vapaajakson palkasta ja asianosaisen mukaan palvelussuhdesihteeri kertoi virheellisesti, että Tredu ei enää vuosityöajan puitteissa tunne tällaista ja asianosaisen on turha keplotella saamaan palkkaa kesän ajalta. Lisäksi palvelussuhdesihteeri neuvoi olemaan OAJ:n yhteydessä, mikäli asia on epäselvä. Asianosainen kertoo ottaneensa asian vakavasti vastaan ja uskoi, että asia on näin. Asianosaisen mukaan häntä on tässä vaiheessa ensimmäisen kerran ohjeistettu täysin virheellisesti kaupungin työntekijän toimesta.
Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, että kun asianosainen oli saanut Monetrasta tammikuussa erilaisen vastauksen, päätti hän vielä varmistaa Monetrasta asian ja sai Monetran työntekijältä saman virheellisen vastauksen kuin Tredun henkilöstöyksiköstä, eli että vuosityöajassa ei ole mahdollista vanhempainvapaalla ”palata kesäksi töihin” kuten opetusvelvollisuustyöajassa oli mahdollista. Asianosainen laittoi tämän vastauksen myös esihenkilölleen tiedoksi. Asianosainen katsoo, että esihenkilön olisi viimeistään tässä vaiheessa pitänyt oikaista nämä virheelliset tiedot. Tämän jälkeen asianosainen ilmoitti Kelalle, ettei tulekaan samaan kesän ajalta palkkaa toisin kuin oli tammikuussa ilmoittanut.
Asianosainen kertoo saaneensa myöhemmin tietää, että toisessa oppilaitoksessa on toimittu toisin, eli työhön oli ollut mahdollista palata vapaajakson ajaksi perhevapaan aikana. Asianosainen oli ollut yhteydessä OAJ:n edunvalvontaan, josta oli todettu, että asianosainen on saanut kaupungilta täysin virheellistä ohjeistusta asiaan liittyen.
Asianosainen toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että mikäli kaupunki ei korjaa palkkausta asianosaisen vaatimuksen mukaisesti, tulee asianosainen tarvittaessa viemään asian vahingonkorvauskanteella Pirkanmaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi, jolloin hän tulee vahingonkorvauksen lisäksi vaatimaan myös tasa-arvolain mukaista hyvitystä sekä oikeudenkäyntikulujensa täysimääräistä korvaamista.
Oikeudellinen arviointi
Asiassa on selkeyden vuoksi todettava, että asianosainen on jäänyt äitiyslomalle 2.2.2022 ja vapaa on myönnetty 7.6.2022 saakka. Asianosaisen esihenkilö on 7.4.2022 ollut yhteydessä asianosaiseen ja tiedustellut, miten asianosainen tulee jatkamaan perhevapaillaan. Asianosainen on ilmoittanut esihenkilölleen tekstiviestitse 7.4.2022, että äitiysvapaa on 105 arkipäivää eli 2.2.2022–7.6.2022. Asianosainen on ilmoittanut, että vanhempainvapaa on 158 arkipäivää eli 8.6.2022–12.12.2022, jonka jälkeen hänellä on ollut tarkoituksena jäädä vielä hoitovapaalle seuraavaksi vuodeksi.
Tämän jälkeen asianosainen on ilmoittanut Tredun palvelussuhdesihteerille puhelimitse yllä mainitut päivämäärät. Palvelussuhdesihteeri on kaupungin ymmärryksen mukaan todennut hänelle ilmoitettujen päivämäärien tultua hänen tietoonsa, ettei asianosainen voi keskeyttää vanhempainvapaata, eikä hän tule saamaan kesän ajalta palkkaa. Näyttämättä on jäänyt, että Tredun palvelussuhdesihteeri olisi oikaisuvaatimuksessa väitetyllä tavalla ilmoittanut, että vuosityöajassa ei ole mahdollista keskeyttää perhevapaata ja ”palata kesäksi työhön”. Kiistatta Monetrasta on näin ilmoitettu, vasta kuitenkin sen jälkeen, kun asianosaiselle oli jo perhevapaa myönnetty. Monetran virheellisellä viestillä ei kaupungin näkemyksen mukaan kuitenkaan ole ollut vaikutusta siihen, miten asianosainen on perhevapaistaan kaupungille ilmoittanut, koska edellä kerrotulla tavalla, tämä virheellinen viesti on toimitettu asianosaiselle vasta sen jälkeen, kun asianosainen oli perhevapaistaan työnantajalle ilmoittanut.
Kuten oikaisuvaatimuksen kohteena olevassa päätöksessäkin on todettu, myös OAJ toteaa omilla nettisivuillaan, että ”Vanhemmilla on oikeus itse valita perhevapaiden alkamis- ja päättymisajankohdat, jos he noudattavat niiden hakemista, pituutta ja jaksottamista koskevia säädöksiä ja määräyksiä.” Tämän lisäksi OAJ toteaa sivuillaan, että ”Jos sinulla ei ole oikeutta vuosilomaan, sinun ei tarvitse hakea virkavapaata kesäkeskeytyksen tai vapaajakson ajaksi (poikkeuksena kuitenkin palkallinen raskaus- ja vanhempainvapaa). Tällaisia opettajia ovat esimerkiksi peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opettajat, jotka työskentelevät opetusvelvollisuuteen tai vuosityötunteihin perustuvassa työaikajärjestelmässä.” OAJ toteaa omilla nettisivuillaan myös seuraavaa: "Jos opettajalla ei ole oikeutta vuosilomaan, hänen ei tarvitse hakea vapaata vanhempainvapaajaksojen edellä, jäljessä tai välissä olevaksi koulun kesäkeskeytysajaksi tai vapaajakson ajaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vanhempainvapaata saa pitää kaksi jaksoa: jos on toukokuussa vanhempainvapaalla, palaa kesäksi viranhoitoon ja jatkaa elokuussa vanhempainvapaalla, tulevat molemmat jaksot tällöin käytetyiksi. Vanhempainvapaan päivät (158 arkipäivää) kuluvat tuon keskeytyksen ajan."
Kuten muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä on todettu, kaupungin käytäntönä on perhevapaiden myöntämisessä se, että asianosainen ilmoittaa vapaistaan kaupungille ja kaupunki työnantajana hyväksyy ESS-järjestelmässä kyseisen poissaolon. Kaupunki ei puutu siihen, miten työntekijä/viranhaltija käyttää perhevapaaoikeuttaan eikä kaupunki ohjaa tai neuvo siinä, miten työntekijän/viranhaltijan kannattaisi perhevapaansa pitää. Tällainen ei kuulu kaupungin velvollisuuksiin.
Asianosaisen esiintuoma ennakollisen ohjeistuksen oikeellisuus
Asianosainen katsoo, että ennakoivan ohjeistuksen oikeellisuus on erityisesti korostunut tässä tilanteessa, kun hän työskentelee vapaajaksojärjestelmässä, jossa opettaja ei ole vuosilomalain soveltamisalan piirissä, eikä hänellä ole oikeutta siirtää vuosilomaan rinnastettavaa vapaajaksoa perhevapaan vuoksi kuten muilla kaupungin palveluksessa työskentelevillä on mahdollista. Asianosaisen mukaan virheellinen ohjeistus johtaa aina vahingonkorvausvelvollisuuteen ja julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuudesta on säädetty niin perustuslaissa kuin vahingonkorvauslaissakin. Muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä on todettu, että viranhaltijalain 11 § ei itsessään perusta asianosaiselle oikeutta tiettyyn etuun. Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että kaupunki on ohjeistanut asianosaista palkanmaksuasiassa väärin ja täten rikkonut viranhaltijalain 11 §:n mukaisen velvollisuutensa.
Oikaisuvaatimuksen mukaan työnantaja ei ole noudattanut lakia ja huolehtinut siitä, asianosaiselle on annettu virkasuhteesta johtuvat etuudet ja oikeudet sellaisina kuin ne hänelle kuuluvat. Kyseiseen väitteeseen viitaten kaupunki toteaa, että asiassa on jäänyt näyttämättä, että kaupunki olisi ylipäätään neuvonut asianosaista virheellisesti ja tai että työnantajan ohjeistus asiassa ei olisi ollut oikein.
Asianosainen väittää oikaisuvaatimuksessaan, että muutoksenhaun kohteena olevaa päätöstä olisi perusteltu tietoisesti eri asialla, kuin mistä tapauksessa on tosiasiassa kyse ja asianosainen toteaa, että hänelle on annettu asiassa virheellistä tietoa niin Tredusta kuin Monetrastakin. Tämän väitteen osalta on todettava, että muutoksenhaun kohteena ollutta päätöstä ei ole tietoisesti perusteltu millään muilla kuin kyseiseen asiaan nimenomaisesti kuuluvilla tosiseikoilla, joita kaupungin tulee vahingonkorvausasiassa arvioida.
Johtaja, ammatillinen koulutus, on ollut toimivaltainen tekemään asiassa päätöksen. Päätös ei ole lainvastainen, eikä sitä ole tarpeen myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa. Edellä kerrotun johdosta asianosaisen oikaisuvaatimus hylätään perusteettomana.
Tämän asian liitteet ovat salassa pidettäviä. Salassapidon peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 § 1 mom. 32 kohta.