Kaupunginhallitus, kokous 30.11.2020

Lataa  Kuuntele 

§ 503 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sivistyspalvelujen organisointi 

TRE:5977/00.01.02/2020

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Taru Kuosmanen, puh. 040 704 7337 ja johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 801 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Strategiajohtaja Reija Linnamaa:

Tampereen kaupungin toimintamalli uudistettiin kaupunginvaltuustoon päätöksellä 14.12.2015. Päätös toimi hallintosääntövalmistelun perustana. Päätöksessä määriteltiin poliittisten toimielinten lisäksi pääpiirteet kaupungin organisaatiolle. Palvelut organisoitiin kolmelle palvelualueelle (hyvinvoinnin palvelualue, elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue ja kaupunkiympäristön palvelualue). Palvelualueet aloittivat toimintansa varsinaisesti vuoden 2017 alussa.

Hyvinvoinnin palvelualueen rakenne oli tarkoitettu väliaikaiseksi sote- ja maakuntauudistusta edeltäväksi vaiheeksi. Sote- ja maakuntauudistus ei toteutunut suunnitellusa aikataulussa. Hyvinvoinnin palvelualue todettiin haastavaksi johdettavaksi suuren kokonsa ja moninaisten tehäviensä vuoksi. Tästä syystä palvelualue päätettiin jakaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueeksi ja sivistyspalvelujen palvelualueeksi. Kaupunginvaltuusto päätti hallintosäännön muutoksesta 16.9.2019. Uudet palvelualueet aloittivat 1.1.2020.

Tampereen kaupungin talouden tasapainottamiseksi kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion 2020 käsittelyn yhteydessä 10 kohdan toimenpideohjelman. Yksi toimenpideohjelman toimenpiteistä kohdistuu hyvinvoinnin palvelualueen uudelleen organisointiin ja tästä aikaansaataviin vaikuttavuus- ja kustannustehokkuushyötyihin. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen:

Vuoden 2020 alusta sosiaali- ja terveyspalveluissa poistui yksi johtamisen taso, ja sote-palvelujen uudelleenorganisointia jatketaan edelleen. Seuraavia muutoksia valmistellaan vuoden 2021 alkuun.

Muutoksia on käsitelty viimeksi soten yhteistoimintaryhmässä 10.9.2020 ja 5.10.2020 kokonaisuutena ja kaupungin yhteistoimintaryhmässä 23.9.2020, fokuksena mahdolliset liikkeen luovutukset Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä. Henkilöstölle on järjestetty ja järjestetään henkilöstöinfoja muutoksesta.

Muutosten myötä sote-palvelujen palvelualueelle muodostuisi sairaalapalvelujen palveluryhmä nykyisen erikoisairaanhoidon palveluryhmän tilalle. Sairaalapalvelujen palveluryhmään yhdistettäisiin kaupungin sairaala- ja kuntoutusosastot yhden johdon alaisuuteen. Erikoissairaanhoidon ostopalvelut siirtyisivät kokonaisuudessaan tähän uuteen palveluryhmään. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa käydään keskusteluja mahdollisesta osaston siirrosta sairaalapalveluihin liikkeen luovutuksella. Tavoitteena on nopeuttaa siirtoja erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon ja jatkokuntoutukseen ja minimoida Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perimät siirtoviivemaksut.

Keskeisimmät muutokset koottuna:

  • Psykososiaalisen tuen palveluista mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyvät suurimmalta osin Pirkanmaan sairaanhoitopiirille liikkeenluovutuksella. Palveluista palveluryhmään jäävät päihdepalveluina Tastu, Konsti, Huoltsu ja Selkis sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalvelut. Psykososiaalisen tuen palveluihin aikuissosiaalityöhön siirtyy lasten, nuorten ja perheiden palveluista Etsivä työ ja muodostettavaan vammaisten palvelujen yksikköön kehittämisen, hallinnon ja asiakasohjauksen yksiköstä vammaispalvelut asiakasohjauksineen.
  • Perustettavaan sairaalapalvelujen palveluryhmään ikäihmisten palveluista siirtyvät Rauhaniemen sairaala osastoineen S24, S25 ja S36, geriatrinen kuntoutusosasto U3 ja arviointi- ja kuntoutusosasto ARVO. Psykogeriatrian osastot U1 ja U2 siirtyvät psykososiaalisen tuen palvelujen mielenterveys- ja päihdepalveluista. Lisäksi siirtyvät ostopalveluina Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Tammenlehvä ja muut erikoissairaanhoidon ostopalvelut. Mahdollisesti vielä on siirtymässä liikkeen luovutuksella Pirkanmaan sairaanhoitopiirin geriatrinen kuntoutusosasto V3 ja geriatrian poliklinikka.
  • Kehittämisen, hallinnon ja asiakasohjauksen yksikköön siirtyvät sote-lakimiehet konsernihallinnosta ja tukipalvelut psykososiaalisen tuen palveluista.


Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari:

Sivistyspalvelujen palvelualue aloitti toimintansa vuoden 2020 alussa, kun aiempi hyvinvointipalveluiden palvelualue jakautui sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä sivistyspalveluihin. Hyvinvointipalveluiden jakautuminen sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueeksi ja sivistyspalvelujen palvelualueeksi on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksessa 2.9.2019, ja kaupunginvaltuusto hyväksyi hallintosääntömuutoksen 16.9.2019.

Sivistyspalvelujen palvelualue koostuu tällä hetkellä kahdesta palveluryhmästä, kasvatus- ja opetuspalveluista sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista. Lisäksi palvelualueella on yhteiset toiminnot -kokonaisuus. Yhteisten toimintojen kokonaisuus sisältää yksityisen varhaiskasvatuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ja valvonnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, palveluverkkosuunnittelun, yhdenvertaisuuden edistämisen ja lapsiasiamiestoiminnan. Sivistyspalvelujen palvelualueen esikunta, palvelualuejohtaja, suunnittelupäällikkö ja johdon assistentti kuuluvat konsernihallintoon. Palvelualueen henkilöstö-, talous- ja yleishallinnon tehtävät sijoittuvat nykyisellään palveluryhmien organisaatioihin.

Organisaation uudistamisen tavoitteena on järjestää toiminta tarkoituksenmukaisella tavalla suhteessa lakisääteisiin ja kaupunkitasoisiin tehtäviin sekä käytettävissä oleviin resursseihin. Sivistyspalvelujen palvelualue muodostuu 1.1.2021 alkaen konsernihallintoon kuuluvasta esikunnasta, palvelualueen henkilöstöhallinnosta, palvelualueen taloushallinnosta, palvelualueen yhteisistä palveluista sekä aikaisemman kahden sijaan, neljästä palveluryhmästä. Palveluryhmät jakaantuvat seuraavasti:

  • varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmä
  • perusopetuksen palveluryhmä
  • kulttuurin palveluryhmä
  • liikunnan ja nuorison palveluryhmä.


Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasääntöön on tehty edellä kerrotun mukaiset muutokset 1.1.2021 alkaen. 

Suunniteltua organisaatiomuutosta käsiteltiin sivistyspalvelujen palvelualueen yhteistoimintaryhmässä 3.11.2020. Kasvatus- ja opetuspalvelujen ja kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johtoryhmällä henkilöstön edustajineen on ollut mahdollisuus vaikuttaa valmisteluun kevään 2020 aikana järjestetyissä työpajoissa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sivistyspalvelujen organisointi merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Ilkka Sasi poistui tämän asian käsittelyn alkaessa ja varajäsen Petri Rajala liittyi kokoukseen.

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Taru Kuosmaselle, johtaja Mikko Nurmiselle, johtaja Teppo Rantaselle, johtaja Lauri Savisaarelle sekä strategiajohtaja Reija Linnamaalle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

 

Tiedoksi

Reija Linnamaa, Taru Kuosmanen, Lauri Savisaari, Anniina Tirronen, Susanne Backlund, Tuula Haapio, Riikka Lähteenmäki

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)