Kaupunginhallitus, kokous 29.11.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 550 Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön strategisen kumppanuuden tilannekatsaus (kehittämiskokousasia) 

TRE:7987/00.01.03/2021

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, puh. 040 639 7701, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuoden 2019 alussa uudeksi Tampereen yliopistoksi, jonka tutkimuksen ja opetuksen vahvuusalueita ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Tampereen kaupunki on yksi yliopistona toimivan Tampereen korkeakoulusäätiön perustajajäsenistä. Osana yliopistofuusiota ja uudenlaisen korkeakouluyhteisön rakentamista Tampereen kaupunki luovutti helmikuussa 2018 omistuksessaan olevan osuuden Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n osakekannasta Tampereen korkeakoulusäätiölle. Yhdessä Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä monialaisen Tampereen korkeakouluyhteisön.

Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön välinen yhteistyö on erityisen tärkeää alueen kilpailukyvyn vahvistamiseksi, kansainvälisyyden tukemiseksi ja opiskelijaystävällisen kaupungin kehittämiseksi.

Kaupungin ja korkeakouluyhteisön välistä kumppanuutta syvennettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2020 solmitulla strategisella kumppanuussopimuksella. Laajalla valmistelulla valmisteltu kumppanuussopimus linjaa yhteistyön pohjaksi yhteistyön toiminnallisia ja tutkimus- ja koulutusyhteistyön painopisteitä. Kumppanuussopimuksen jalkauttamiseksi on organisaatioiden yhteisellä panoksella palkattu koordinaattori.

Kumppanuussopimuksen toimeenpanon tueksi valmisteltiin keväällä 2021 toimeenpanosuunnitelma, joka linjaa toiminnallisten painopisteiden toteutuksesta. Toimeenpanosuunnitelman valmistelu on ollut kaupungin ja korkeakouluyhteisön johdon ohjaamaa. Kumppanuuden toiminnallisia painopisteitä ovat opiskelijaystävällisyydessä ykkönen, osaamisen veto- ja pitovoima kilpailukyvyn turvaajana, kansainvälinen Tampere ja uudistuvaa kumppanuutta.

Syksyn painopisteenä on tutkimus- ja koulutusyhteistyön tilannekuvan ja kehittämistoimenpiteiden kartoittaminen. Tutkimus- ja koulutusyhteistyön painopisteitä ovat muuttuva yhteiskunta ja sen vaikutukset, kestävä kaupunki suunnannäyttäjänä ja hyvinvoiva kaupunkilainen kaiken lähtökohtana. Ensimmäinen sopimuskausi päättyy syyskuussa 2022.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön strategisen kumppanuuden tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Päätös

Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön strategisen kumppanuuden tilannekatsaus merkittiin tiedoksi.

Kaupunginhallitus edellyttää, että Tampereen kaupunki toimii korkeakoulusäätiön perustajana aktiivisesti sekä panostaa koko yliopistoyhteisön kuunteluun ja avoimen keskusteluyhteyden ylläpitämiseen.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Teppo Rantaselle, kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäelle sekä koordinaattori, korkeakouluyhteistyö Max Liikalle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Ilmari Nurminen liittyi kokoukseen.

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen teki seuraavan lisäponsiehdotuksen: ”Kaupunginhallitus edellyttää, että Tampereen kaupunki toimii korkeakoulusäätiön perustajana aktiivisesti sekä panostaa koko yliopistoyhteisön kuunteluun ja avoimen keskusteluyhteyden ylläpitämiseen."

Puheenjohtaja tiedusteli lisäponsiehdotuksensa saamaa kannatusta ja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimieliesti.

Tiedoksi

Anna-Kaisa Heinämäki, Teppo Rantanen, Pekka Salmi, Nina Mustikkamäki, Max Liikka, Iina Ojala, Mari Taverne, Maggie Keskinen, Irene Impiö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)