Perustelut
Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen monialainen palvelupiste, jossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tarjoavat yhdessä monialaisesti palveluita työllistymiseen, koulutukseen, elämänhallintaan ja hyvinvointiin liittyen. Tampereella Ohjaamo-toiminta osoittautunut erittäin tarpeelliseksi monialaiseksi matalan kynnyksen neuvonta- ja ohjauspisteeksi nuorille. Ohjaamo-toiminta tulee lakisääteiseksi vuoden 2025 alussa. Uusien työllisyysalueiden on järjestettävä puitteet nuorten työllistymistä edistävälle monialaiselle palvelulle alueella.
Ohjaamon tiimiesihenkilön tehtävänä on koordinoida ja organisoida ohjaamon kumppanien kanssa toteutettavaa matalan kynnyksen palvelua nuorille. Hän vastaa Ohjaamossa avoimien ovien aikana toteutetusta matalan kynnyksen neuvonta- ja ohjauspalvelusta ja toimii Ohjaamossa työskentelevän työllisyys- ja kasvupalvelujen henkilöstön esihenkilönä. Hän vastaa myös toiminnan kehittämisestä ja erilaisista projektiluonteisista tehtävistä. Ohjaamossa hoidetaan työvoimaviranomaiselle kuuluvia viranomaistehtäviä.
Esitetään, että työllisyys- ja kasvupalvelujen palveluryhmään työllistymisen monialaisen tuen palveluihin ohjaamoon perustetaan tiimiesihenkilön virka 1.12.2024 alkaen.
Perustettavan viran tiedot:
Toimintayksikkö: Elinvoiman palvelualue, työllisyys- ja kasvupalvelujen palveluryhmä, työllistymisen monialaisen tuen palvelut, Ohjaamo
Tehtävänimike: Tiimiesihenkilö
Kustannuspaikka: 154700
Esihenkilö: Työllistymisen monialaisen tuen palvelujen johtaja
Palvelussuhteen laji: virka
Palkka: 3763,55 €/kk
Sopimus/hinnoittelu: KVTES, 01ASI040, TVA-taso T21
Asema: muu
Esihenkilöasema: kyllä
Työaikajärjestelmä: KVTES, toimistotyöaika 36,25 h/vko
Kokoaikainen, 100 %
Vakanssi sisältyy vuoden 2024 talous- ja henkilöstösuunnitelmaan.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (22.4.2024) 43 § perusteella viran perustamisesta päättää lautakunta alaisessaan toiminnassa.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Elinvoiman palvelualueelle työllisyys- ja kasvupalvelujen palveluryhmään työllistymisen monialaisen tuen palveluihin Ohjaamoon perustetaan tiimiesihenkilön virka 1.12.2024 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.