Perustelut
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksellä 11.9.2025 § 191 on tontit 837-124-571-5 - 9 päätetty varata Pohjola Rakennus Oy Suomi perustettavan yhtiön lukuun/perustettavien yhtiöiden lukuun 1.10.2025 alkaen.
Päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöstä kumottavaksi perusteettomana ja yhdenvertaisuutta rikkovana sekä lainvastaisena. Tältä osin oikaisuvaatimuksessa on viitattu kiinteistöjohtajan päätökseen koskien vuokralaisten ja ostajien valitsemista eräille pientalotonteille sekä tonttien varaamista, jolla tarkoitettaneen kiinteistöjohtajan päätöstä 1.4.2025 § 293. Todettakoon, että päätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka on hylännyt 16.10.2025 antamallaan päätöksellä valituksen. Päätös ei ole lainvoimainen.
Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunki ei ole selvittänyt tontin hakijana olevan yhtiön taustoja ja kykyä toteuttaa rakennushanke. Oikaisuvaatimuksen mukaan hakijalla ei ole voimassa olevia taloustietoja, ja hakijalla on peruuntuneita kohteita kaupungilla.
Kiinteistöjohtajan päätös 1.4.2025 § 293 on koskenut pientalotontteja. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellä on päätetty asuntotontin varaamisesta. Päätöksellä ei ole mitään yhteyttä kiinteistöjohtajan pientalotontteja koskevaan päätökseen (§ 293).
Kaupunginvaltuuston hyväksymien asunto- ja maapolitiikan linjausten 2022-2025 mukaan Tampereen kaupungin asuntotontit luovutetaan pääsääntöisesti yleisten tonttihakujen ja/tai -kilpailujen kautta. Hintakilpailua voidaan käyttää paikassa, jossa hintakilpailu ei nosta merkittävästi asumisen hintaa eikä yleistä maan hintatasoa. Ennen lopullista vuokrausta tai myyntiä kaupunki voi varata tontin tulevalle toteuttajalle tarkempaa suunnittelua varten. Varausaika voi olla maksimissaan vuosi. Ryhmärakennuttamishankkeissa ja valtion tukeman asuntotuotannon (lyhyt ja pitkä korkotuki) hankkeissa varausaika voi olla maksimissaan kaksi vuotta. Mahdolliselta varausajalta peritään vuokraa, joka vastaa 50 prosenttia tulevasta vuokrasta (vastaava taso myyntitonteilla).
Kesäkuussa (3. – 27.6.2025) järjestetyssä tonttihaussa oli haettavana yhteensä 16 asuntotonttia, joista yksi oli 113 (Ratina) kaupunginosassa, viisi oli 124 (Nekala) kaupunginosassa, kuusi Lahdesjärvellä ja neljä Lakalaivassa.
Hakumateriaalissa oli kerrottu, että tontit 837-124-571-5 - 9 myydään tarjousten perusteella yhdelle toimijalle/useamman toimijan yhteenliittymälle.
Hintakilpailun kohteesta saatiin määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Korkeimman tarjouksen 1 619 000 teki Pohjola Rakennus Oy Suomi. Todettakoon, että seuraavaksi korkein tarjous oli 1 131 600 euroa eli lähes 500 000 euroa alhaisempi. Tontit 837-124-571-5-9 varattiin korkeimman tarjouksen tehneelle Pohjola Rakennus Oy Suomi perustettavan yhtiön lukuun/perustettavien yhtiöiden lukuun 1.10.2025 alkaen toistaiseksi yhden kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin 31.3.2026 asti. Varausta voidaan tarvittaessa jatkaa toisella puolen vuoden jaksolla enintään kuitenkin 30.9.2026 asti. Tarjottujen kauppahintojen perusteella tonteista 837-124-571-5-9 peritään varausajalta vuokraa 2 698 euroa kuukaudessa.
Pohjola Rakennus Oy Suomi on osa yli 30 vuotta toiminutta kotimaista perheyritystä, jonka emoyhtiönä toimii Pohjola Rakennus Group PRG Oy. Yhtiön viimeisin tilinpäätös on vuodelta 2024. Saatavilla olevien taloustietojen ja pitkän historian perusteella yhtiötä voidaan pitää vakavaraisena, pitkään alalla toimineena rakennusliikkeenä. Yhtiöllä ei ole peruuntuneita kohteita Tampereella.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen. Päätös ei ole ollut lainvastainen eikä sitä ole syytä muuttaa myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Päätöksen liitteet sisältävät henkilötietoja, minkä johdosta niiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.