Perustelut
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksellä 11.9.2025 § 190 on tontti 837-113-453-16 ja 4400/22000 suuruinen määräosa tontista 837-113-453-19 päätetty varata Skanska Talonrakennus Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 1.10.2025 alkaen.
Päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöstä kumottavaksi perusteettomana ja yhdenvertaisuutta rikkovana sekä lainvastaisena. Tältä osin oikaisuvaatimuksessa on viitattu kiinteistöjohtajan päätökseen koskien vuokralaisten ja ostajien valitsemista eräille pientalotonteille sekä tonttien varaamista, jolla tarkoitettaneen kiinteistöjohtajan päätöstä 1.4.2025 § 293. Todettakoon, että päätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka on hylännyt 16.10.2025 antamallaan päätöksellä valituksen. Päätös ei ole lainvoimainen.
Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunki ei ole selvittänyt tontin hakijana olevan yhtiön taustoja ja kykyä toteuttaa rakennushanke. Oikaisuvaatimuksen mukaan hakijalla ei ole voimassa olevia taloustietoja, ja hakijalla on peruuntuneita kohteita kaupungilla.
Kiinteistöjohtajan päätös 1.4.2025 § 293 on koskenut pientalotontteja. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellä on päätetty asuntotontin varaamisesta. Päätöksellä ei ole mitään yhteyttä kiinteistöjohtajan pientalotontteja koskevaan päätökseen (§ 293).
Kaupunginvaltuuston hyväksymien asunto- ja maapolitiikan linjausten 2022-2025 mukaan Tampereen kaupungin asuntotontit luovutetaan pääsääntöisesti yleisten tonttihakujen ja/tai -kilpailujen kautta. Hintakilpailua voidaan käyttää paikassa, jossa hintakilpailu ei nosta merkittävästi asumisen hintaa eikä yleistä maan hintatasoa. Ennen lopullista vuokrausta tai myyntiä kaupunki voi varata tontin tulevalle toteuttajalle tarkempaa suunnittelua varten. Varausaika voi olla maksimissaan vuosi. Ryhmärakennuttamishankkeissa ja valtion tukeman asuntotuotannon (lyhyt ja pitkä korkotuki) hankkeissa varausaika voi olla maksimissaan kaksi vuotta. Mahdolliselta varausajalta peritään vuokraa, joka vastaa 50 prosenttia tulevasta vuokrasta (vastaava taso myyntitonteilla).
Kesäkuussa (3. – 27.6.2025) järjestetyssä tonttihaussa oli haettavana yhteensä 16 asuntotonttia, joista yksi oli 113 (Ratina) kaupunginosassa, viisi oli 124 (Nekala) kaupunginosassa, kuusi Lahdesjärvellä ja neljä Lakalaivassa.
Hakumateriaalissa oli kerrottu, että tontti 837-113-453-16 ja 4400/22000 suuruinen määräosa tontista 837-113-453-19 myydään tarjousten perusteella yhdelle toimijalle/useamman toimijan yhteenliittymälle.
Hintakilpailun kohteesta saatiin määräaikaan mennessä viisi tarjousta. Korkeimman tarjouksen, yhteensä 4 700 001 euroa, teki Skanska Talonrakennus Oy. Todettakoon, että seuraavaksi korkein tarjous oli 3 960 000 euroa eli yli 700 000 euroa alhaisempi. Tontti 837-113-453-16 ja 4400/22000 suuruinen määräosa tontista 837-113-453-19 varattiin korkeimman tarjouksen tehneelle Skanska Talonrakennus Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun hankkeen suunnittelua varten 1.10.2025 alkaen toistaiseksi yhden kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin 31.3.2026 asti. Varausta voidaan tarvittaessa jatkaa toisella puolen vuoden jaksolla enintään kuitenkin 30.9.2026 asti. Tarjottujen kauppahintojen perusteella tontista 837-113-453-16 ja 4400/22000 suuruisesta määräosasta tontista 837-113-453-19 peritään varausajalta vuokraa 7 833 euroa kuukaudessa.
Skanska Talonrakennus Oy on vuonna 2003 perustettu Skanska-konserniin kuuluva rakennusliike. Yhtiön viimeisin tilinpäätös on vuodelta 2024. Saatavilla olevien taloustietojen, pitkän historian ja konsernitaustan perusteella yhtiötä voidaan pitää vakavaraisena, pitkään alalla toimineena rakennusliikkeenä. Skanska Talonrakennus Oy:n tarjouksen liitteenä oli asiakirjoja, joista selviää, että yhtiö on toteuttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana useamman ison kohteen Tampereella, pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Jyväskylässä. Skanska Talonrakennus Oy:llä on ollut varattuna rakennusoikeutta Hervannan pohjoisakselin suunnittelualueella pidetyn tontinluovutuskilpailun perusteella. Yhtiö luopui hankkeesta, alueelle on saatu uusi toimija ja alue on lähtenyt rakentumaan, eikä luopumisella ole ollut merkitystä päätettäessä hintakilpailun kohteen varaamisesta yhtiölle.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen.
Päätös ei ole ollut lainvastainen eikä sitä ole syytä muuttaa myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Päätöksen liitteet sisältävät henkilötietoja, minkä johdosta niiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.