Tampereen nuorisovaltuusto, kokous 15.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Nuorisovaltuuston talousselontekovuodelta 2021 

TRE:1203/00.01.03/2022

Valmistelija

  • Niskanen Päivi, Johtava koordinaattori

Lisätietoja päätöksestä

Nuoriso-ohjaaja Jenna Naukkarinen, puh. 050 385 0222, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätös

Nuorisovaltuusto hyväksyi talousselonteon vuodelta 2021.

Päätösehdotus oli

Nuorisovaltuusto hyväksyy talousselonteon vuodelta 2021.

Perustelut

Jenna Naukkarinen esittelee aihetta. Nuorisovaltuusto keskustelee aiheesta.

Nuorisovaltuuston budjetti vuonna 2021 on ollut 5 882 euroa ylijäämäinen. Suurimmat kulut ovat liittyneet kokoustamiseen sekä hankintoihin. Viime vuoden ylijäämä ei siirry käytettäväksi vuodelle 2022.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)