Yhdyskuntalautakunta, kokous 13.12.2022

§ 295 Oikaisuvaatimus rakennuttamisjohtajan päätökseen polkupyörävahingosta Eteläpuistossa 

TRE:7300/03.07.01/2022

Valmistelija

  • Tietäväinen Milko, Rakennuttamisjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintoassistentti Sami Niemelä, puh. 040 729 3002, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungilta on anottu vahingonkorvausta Eteläpuistossa 17.10.2022 tapahtuneen polkupyörällä kaatumisen johdosta. Asianosaisen korvausvaatimus on hylätty rakennuttamisjohtajan päätöksellä 30.10.2022 § 250. Tamperen kaupunkiympäristön palvelualue on katsonut, että vahinko olisi ollut vältettävissä riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen. Vahinkopaikasta ei ollut tullut myöskään kaupungille aikaisempia palautteita.

Asianosainen esittää oikaisuvaatimuksellaan, että muiden antamalla palautteella ei ole tässä tapauksessa merkitystä. Asianosaisen mukaan kaupungin paikalta toimittamat kuvat eivät ole riittävän tarkkoja kuvaamaan tapahtumapaikan olosuhteita. Kuvassa on ollut myös näkyvissä lehtikerrostumisia. Asianosainen kertoo myös noudattaneensa kaikkia liikennesääntöjä sekä varovaisuutta.

Tampereen kaupunki on perustellut päätöstään osittain tulleiden palautteiden määrällä, koska vahinkopaikka on verrattain vilkasliikenteinen väylä, jolloin tulleiden palautteiden määrä antaa kuvan väylän tyydyttävästä yleiskunnosta. Vahinkoajankohtana sekä vahinkoajankohtaa edeltävinä päivinä lämpötila on ollut alimmillaan +7 astetta ja korkeimmillaan +11 astetta, joten asianosaisen esittämää kosteiden lehtien jäätymistä ei ole vahinkoajankohtana tapahtunut. 

Kadun puhtaanapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu siistinä ja terveydellisesti tyydyttävänä, kuten kadulle kerääntyneen lian, lehtien, roskien ja irtonaisten esineiden sekä rikkaruohon poistamisen ajoradalta ja jalkakäytävältä. Eteläpuistossa on vahinkoa edeltäen edellisen kerran suoritettu harjausta 10.10.2022. Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo, että kyseisessä kohdassa on menetelty lain puitteissa. Kunnossapitovelvollisuuden rajan määrittää kunnossapidon konkreettinen tarve.

Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen.  

Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta, päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen taho ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa. Tampereen kaupunkiympäristön palvelualue katsoo, että vahinko olisi ollut vältettävissä riittävää varovaisuutta ja huolellisuutta noudattaen.

Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Oikaisuvaatimus hylätään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Henkilötietoja sisältävä teksti

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Tiedoksi

Asianosainen, Sami Niemelä, Kimmo Myllynen, Petri Kujala (petri.kujala@tampereeninfra.fi), Reijo Lahtinen (reijo.lahtinen@tampereeninfra.fi), Juha Antila (juha.antila@tampereeninfra.fi), Wille Siuko (wille.siuko@tampereeninfra.fi)

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa muutosta hakea se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen, kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen sekä kuntien yhteisen toimielimen osallinen kunta ja sen jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Hallinto-oikeus ei ota tutkittavakseen yksityisoikeudellista asiaa koskevaa valitusperustetta, jonka osalta toimivalta on käräjäoikeudella.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.