Perustelut
Poikkeamispäätös RakL 57 §:n nojalla AKL 58 § 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa.
Rakennetaan viisikerroksinen asuinkerrostalo.
HAKIJA ON ANTANUT ERITYISET SYYT POIKKEAMISELLE
”Poikkeamisluvan hakeminen liittyen asuinkerrostalon rakentamiseen.
Jätekeräyksen vaihtoehtoiseen järjestelmään varautumista ei esitetä tällä hakemuksella, koska PJH suunnittelee järjestelmän ja hakee tarvittavat luvat kokonaisuutena.
Poikkeamiset kaavasta:
A. Asemakaavan rakennusalalle määräämästä suurimmasta sallitusta kerrosluvusta IV poiketen rakennuksen kerrosluku on V. Rakennukselle käytettävän rakennusoikeuden pysyessä samana rakennusmassa toteutuu lyhyempänä.
Perustelu:
Asuntojen laadukkuus: Rakennusmassan muutos vähentää pitkien julkisivujen keskelle sijoittuvia asuntoja. Suurempi osa asunnoista aukeaa useampaan ilmansuuntaan. Isojen asuntojen pohjaratkaisujen suunnitteluun saadaan lisää vaihtoehtoja ja pohjaratkaisuista saadaan avarampia ja viihtyisämpiä.
Korttelikokonaisuuden massoittelu: 5-kerroksinen massa soveltuu toteutuvaan korttelikokonaisuuteen paremmin kuin 4-kerroksinen. Tontille 2 ei toteuteta 4-kerroksista rakennusmassaa, jolloin tontin 1 4-kerroksinen rakennusmassa olisi yksittäinen poikkeama muuten 5- ja 2-kerroksisten rakennusten joukossa. 5-kerroksisella massalla kokonaisuus pysyy yhtenäisenä.
Korttelipihan valoisuus: Rakennusmassan muutos mahdollistaa aamuauringon paistamisen laajemmin korttelipihalle. Korkeuden muutos ei merkittävästi vaikuta korttelia ympäröivien alueiden varjostukseen.
Kerrostasokäytävien lyhentäminen: Rakennuksen kerrostasokäytävät lyhenevät rakennusmassan lyhentyessä ja kerrostasolta kuljetaan pienempään määrään asuntoja.
B. Asemakaavan määräyksestä: "Parvekkeiden rakenteita ei saa sijoittaa maantasossa julkisivulinjan ulkopuolelle" poiketen osa sisäpihan puolella olevista pihatason parvekkeista toteutetaan parvekepielin / pilarein.
Perustelu: Parvekkeiden kantavat rakenteet rajaavat pihatoimintoja, kuten asuntopihoja ja polkupyöräpysäköintiä, eivätkä aiheuta haittaa viihtyisyydelle.
C. Asemakaavan määräyksestä: "Katujulkisivuilla parvekkeiden tulee olla pääosin julkisivulinjasta sisäänvedettyjä ja osa rakennusmassaa." poiketen pohjoisjulkisivun pääty toteutetaan yhtenäisenä parvekevyöhykkeenä.
Perustelu: Parvekevyöhyke nostaa päätyasuntojen laatutasoa ja yksinkertaistaa rakenteita. Pääty pystytään suunnittelemaan yhtenäiseksi pienemmällä määrällä rakenne- ja materiaalivaihdoksia. Tällä tavoin pohjoisjulkisivulle saadaan selkeä arkkitehtoninen ilme. Arkkitehtoniset aiheet ovat samat kuin sisäänvedetyillä parvekkeilla aikaisemmissa korttelin hankkeissa.
Poikkeamiset rakentamistapaohjeesta:
D. Rakentamistapaohjeen kohdasta "Modernin, veistosmaisen selkeän arkkitehtuurin saavuttamiseksi ei tule suunnitella yhtenäisiä pystysuoria parvekevyöhykkeitä" poiketen pihan puolella olevat parvekkeet muodostavat pystysuoria vyöhykkeitä.
Perustelu: Parvekkeiden tarkoituksenmukainen sijoittelu suhteessa asuntopohjiin. Moderni, veistosmainen ja selkeä arkkitehtuuri voidaan saavuttaa myös pystysuorilla parvekevyöhykkeillä.
E. Rakentamistapaohjeen kohdasta "Korttelien ulkoreunoille sijoitettavien maantasokerroksen asuntojen asuinhuoneiden lattiaa suositellaan suunniteltavaksi vähintään 0,7 m viereisen katualueen tasoa korkeammalle" poiketen korttelien ulkoreunoilla sijaitsevien maantasokerroksen asuntojen asuinhuoneiden lattia on alle 0,7 m viereisen katualueen tasoa korkeammalla.
Perustelu: Esteettömän sisäänkäynnin järjestäminen kadun puolelta.
Poikkeamiset rakennusjärjestyksestä:
F. Sisäpihan puoleiset parvekkeet ja katokset ylittävät rakennusalan rajan tontilla noin 1,8 metriä rakennusjärjestyksessä sallitun 1,2 metrin sijaan.
Perustelu: Ylitys on vähäinen eikä aiheuta haittaa viihtyisyydelle, ympäristölle, naapureille tai pelastustoiminnalle.
Poikkeamiset palomääräyksistä:
G. Asuinkerrostalo suunnitellaan ulkoseinien ulkopinnan ja tuuletusvälin pintojen luokkavaatimuksen osalta kuten enintään 14 m korkeat rakennukset, vaikka se on palotekniseltä korkeudeltaan enimmillään alle 3 metriä korkeampi. Paloturvallisuutta parannetaan tekemällä ikkunoiden väliset pystysuuntaiset osat palamattomasta materiaalista.
Perustelu: Ylitys on vähäinen, eikä vaaranna rakennuksen paloturvallisuutta.
H. Suomen rakentamismääräyskokoelman paloturvallisuus asetuksen kohdasta "Ullakot ja yläpohjan ontelot jaetaan enintään 400 m2 osiin." poiketen ullakolle ei tehdä osiin jakavaa seinää. Ullakon koko ylittää jako-osalle sallitun 400 m2 pinta-alan alle 10%.
Perustelu: Ullakon koon ylitys on vähäinen, eikä osiin jakavan seinän pois jättäminen heikennä rakennuksen paloturvallisuutta.”
KUULEMINEN
Naapurit on kuultu kaupungin toimesta. Naapurit on kuultu myös rakentamislupaa varten. Naapureilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.
POIKKEAMINEN
Tontti 837–327–7750–1 on asemakaavassa osoitettu asuinkerrostalojen ja rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi. Rakennusalalle on osoitettu suurin kerrosluku neljä. Siitä poiketen tontille rakennetaan viisikerroksinen asuinkerrostalo. Asuinrakennuksen parvekkeet ylittävät rakennusalan noin 1,8 metrillä.
Asemakaavassa on laadittu yleismääräys Korttelit 7747-2, 7748-7750 [Rakennusten tulee olla ilmeeltään moderneja ja julkisivumateriaalina on käytettävä puuta. Katujulkisivuilla parvekkeiden tulee olla pääosin julkisivulinjasta sisäänvedettyjä ja osa rakennusmassaa. Parvekkeiden rakenteita ei saa sijoittaa maantasossa julkisivulinjan ulkopuolelle. Asuinkerrostalon jokaisella porrastasanteella on oltava luonnonvaloa antava ikkuna. Vuoreksen puistokadulla ja Isokuusentanhualla maantasokerrosten julkisivuissa tulee tavoitella liiketilamaista ilmettä kadun suuntaan avautuvin ikkunoin ja ovin. Kadun puolella sisäänkäynti tulee sijoittaa julkisivulinjasta sisäänvedettynä siten, että sisäänveto toimii katoksena.] Siitä poiketen osan parvekkeista rakenteet toteutetaan maantasossa julkisivulinjan ulkopuolelle ja rakennuksen pohjoisjulkisivun pääty toteutetaan yhtenäisenä parvekevyöhykkeenä.
Rakentamistapaohjeen kohdasta [Modernin, veistosmaisen selkeän arkkitehtuurin saavuttamiseksi ei tule suunnitella yhtenäisiä pystysuoria parvekevyöhykkeitä] poiketen pihan puolella olevat parvekkeet muodostavat pystysuoria vyöhykkeitä.
Palomääräyksiä koskevat poikkeamiset käsitellään rakentamisluvan yhteydessä.
Poikkeaminen voidaan erityisestä syystä myöntää, mikäli se ei RakL 57 §:n mukaisesti
- aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
- vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
- vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
- johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
ASEMAKAAVOITUS
Tontti sijaitsee pääosin vielä rakentumattomalla Isokuusen alueella, Vuoreksen puistokadun itäpuolella. Tontti rajautuu pohjoisessa Isokuusentanhuaan, idässä Lounatuulenraittiin, etelässä asuinkerrostalojen ja rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeseen ja lännessä Vuoreksen puistokatuun. Poikkeaminen asemakaavasta ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Tampereen kaupungilla olevien tietojen mukaan rakennuspaikalla ei ole arvokkaita luontokohteita, joten poikkeaminen asemakaavasta ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.
Rakennuspaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole arvokkaita rakennetun kulttuuriympäristön kohteita, joten poikkeaminen asemakaavasta ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Vaikutuksiltaan merkittävänä rakentamisena pidetään ympäristöstään täysin poikkeavaa rakentamista, kuten kerrostalon rakentamista omakotialueelle tai suuren päivittäistavarakaupan perustamista. Nyt on kyse käyttötarkoitukseltaan asemakaavan mukaisesta asuinkerrostalon rakentamisesta. Poikkeaminen asemakaavasta ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Ottaen huomioon hakijan selvityksen asemakaavayksikkö toteaa, että ehtojen mukaan toteutettuna poikkeaminen suurimmasta kerrosluvusta, rakennusalasta parvekkeiden osalta, rakentamistapaohjeesta ja yleismääräyksistä koskien parvekkeiden toteutusta [Katujulkisivuilla parvekkeiden tulee olla pääosin julkisivulinjasta sisäänvedettyjä ja osa rakennusmassaa. Parvekkeiden rakenteita ei saa sijoittaa maantasossa julkisivulinjan ulkopuolelle] ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Hakijan esittämät erityiset syyt ovat RakL 57 §:n 1 momentin tarkoittamat ja kyseisen lainkohdan mukaan hyväksyttävät erityiset syyt poikkeamisen myöntämiselle.
Poikkeamisluvan myöntämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia yritystalouteen.
Toimivalta: Hallintosäännön 22 §:n 4 momentin 2) kohdan perusteella yhdyskuntalautakunta päättää poikkeamisluvista.
LIITTEET:
Kartat: Sijaintikartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Rakennuspaikka rajautuu pohjoisessa Isokuusentanhuaan, idässä Lounatuulenraittiin, etelässä asuinkerrostalojen ja rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeseen ja lännessä Vuoreksen puistokatuun. Poikkeamislupahakemus sijaitsee osoitteessa Vuoreksen puistokatu 51B. Kohteen koillis-, itä- ja kaakkoissuunnilla on kussakin yksi aikaisempi lupahakemus, joiden käsittely on kesken. Eteläsuunnalla on kaksi aikaisempaa lupahakemusta, joista toiselle on annettu myönteinen päätös vuonna 2019, ja toisen käsittely on kesken. Lounaissuunnalla on kolme lupahakemusta, joista kahdelle on annettu myönteiset päätökset vuonna 2020. Yhden hakemuksista käsittely on kesken. Lisäksi luoteissuunnalla on lupahakemus, jonka käsittely on kesken.
Poikkeamishakemus: Poikkeamishakemus on salassa pidettävä Tietosuojalain 29 §:n perusteella
Suunnitelmat: Rakennetaan suorakaiteen muotoinen viisikerroksinen asuinkerrostalo.
Päätösehdotus
Esittelijä
Myönnetään tontille 837–327–7750–1 lupa saada poiketa suurimmasta kerrosluvusta, rakennusalasta parvekkeiden osalta, rakentamistapaohjeesta ja yleismääräyksistä koskien parvekkeiden toteutusta [Katujulkisivuilla parvekkeiden tulee olla pääosin julkisivulinjasta sisäänvedettyjä ja osa rakennusmassaa. Parvekkeiden rakenteita ei saa sijoittaa maantasossa julkisivulinjan ulkopuolelle] asuinkerrostalon rakentamiseksi hakemuksen liitteenä olevien suunnitelmien periaatteiden mukaisesti Vuoreksen kaupunginosassa, osoitteessa Vuoreksen puistokatu 51b, sillä ehdolla,
että Isokuusentanhuan aukion suuntaan tonttia rajataan pensasaidan lisäksi rakennusalan reunaan sijoitettavalla matalalla, kaupunkikuvallisesti laadukkaalla muurirakenteella.
Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Päätöstä vastaavaa lupaa on haettava poikkeamisluvan voimassaoloaikana.