Perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 3.11.2025 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Pyynikintorilla 23.9.2025 klo 14:30 sattuneesta ajoneuvovahingosta.
Asianosaisen korvausvaatimus on hylätty rakennuttamisjohtajan päätöksellä 22.4.2026 § 34.
Oikaisuvaatimuksessa asianosainen esittää perusteluiksi, että Tampereen kaupunki vastaa vahinkopaikan kunnossapidosta ja on näin ollen velvollinen korvaamaan hänelle aiheutuneet vahingot.
Tampereen kaupunki toistaa aiemmassa kyseiseen vahinkotapaukseen liittyvässä päätöksessään esittämänsä seikat.
Lisäksi voidaan todeta, että vaikka vahinkopaikka kuuluukin kaupungin kunnossapitovastuulle, kyseessä on kuitenkin yleinen alue, jota käytetään sekä ajoneuvojen pysäköintiin että torialueena. Aluetta ei tarkkailla samalla tavalla jatkuvasti esimerkiksi videoiduin tiestötarkastuksin, kuin kunnossapitolaissa tarkoitettuja katualueita, jotka on tarkoitettu jatkuvaan liikennöintiin ja joita pidetään liikenteen tarpeen edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kyseessä oleva torialue, jolla vahinkopaikka sijaitsee, on kaupungin toimesta pidetty lain mukaisesti sen käyttötarkoituksen edellyttämässä kunnossa.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, taikka on muuten lainvastainen.
Rakennuttamisjohtaja on ollut toimivaltainen päättämään asiasta (Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä [Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4]), päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Asianosainen ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt tapahtuneesta mitään sellaista uutta tietoa, jonka vuoksi rakennuttamisjohtajan päätöstä tulisi myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella muuttaa.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Päätöksen liitteet sisältävät henkilötietoja, minkä johdosta niiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Päätösehdotus
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.