Perustelut
Katusuunnitelmaehdotukset on laadittu sähkönivelbussien pysäkkitoimintojen edellytysten parantamiseksi. Suunnitelmat perustuvat Tampereen superbussien pysäkkiselvitystyön yhteydessä tehtyihin yleissuunnitelmiin.
Juvankadulla välillä Karosenpolku - Ruskontie nykyiset pysäkkisyvennykset korvataan ajoratapysäkeillä, jotta pysäkkien odotustilat saadaan erotettua nykyisin pysäkkialueen läpi kulkevista yhdistetyistä jalankulku- ja pyöräväylistä. Ratkaisuilla pyritään parantamaan odotustilojen turvallisuutta. Odotustilan leveys pohjoisreunalla on 3,6 metriä ja eteläreunalla 2,8 metriä. Molemmat pysäkit varustetaan katoksella. Ajoradan leveys vaihtelee 6,5–7,0 metrin välillä ja yhdistettyjen kevyen liikenteen väylien leveydet vaihtelevat 3,3–3,5 metrin välillä. Kadun pinta- ja perusvedet johdetaan hulevesiviemäreihin. Kohteessa uusitaan ajoradan ja kevyen liikenteen väylien päällysteet. Lisäksi Pitkäniitynkadun itäreunan jalkakäytävän asfaltti uusitaan kaapelointi- ja valaistustöiden vuoksi noin 65 metrin matkalla Juvankadun liittymästä.
Juvankadulla välillä Vanha Juvankatu – Kolunkatu eteläreunan pysäkkisyvennys siirretään Annalankadun risteyksen länsipuolelle, jotta sama pysäkki on käytettävissä alueen kaikilla bussilinjoilla. Eteläpuolen uudelle pysäkille rakennetaan jalankulun yhteys. Eteläpuolen pysäkki toteutetaan ilman katosta, ja odotustila on 2,0 m leveä. Pohjoispuolen pysäkkisyvennys siirtyy sijansa verran länteen päin, jotta yhdistetty jalankulku- ja pyörätie saadaan kulkemaan pysäkkikatoksen takaa. Ratkaisulla pyritään parantamaan odotustilan turvallisuutta. Pohjoispuolen pysäkille tulee katos, ja odotustila on 3,5 m leveä. Lisäksi katuosuuden asfaltit ja valaistus uusitaan vastaamaan uusia katujärjestelyjä. Kadun pinta- ja perusvedet johdetaan sivuojiin ja hulevesiviemäreihin. Suunnitteluratkaisussa on huomioitu vireillä oleva asemakaava nro 8623, joka rajautuu suunnittelualueen pohjoisreunaan.
Nokiantiellä välillä Pukkisaarenkatu – Metsäkylänkatu nykyinen pohjoisreunan pysäkkisyvennys muutetaan ajoratapysäkiksi, jotta pysäkin odotustila saadaan erotettua nykyisin pysäkkialueen läpi kulkevasta pyörä- ja kävelytiestä. Ratkaisulla pyritään parantamaan odotustilan turvallisuutta. Ajoradan leveys on noin 8,8 metriä, ja uuden pysäkin odotustilan leveys on 1,75 metriä. Kaksi metriä leveä jalankulkuväylä ja kaksi metriä leveä pyörätie erotellaan toisistaan nykyisen tilanteen mukaisesti. Kadun pinta- ja perusvedet johdetaan hulevesiviemäreihin. Kohteessa uusitaan ajoradan päällyste pysäkin puoleisen kaistan osalta. Lisäksi uusitaan jalkakäytävän ja pyörätien päällyste sekä rakennekerrokset tarvittavin osin.
Sähkönivelbussien pysäkkiparannukset kuuluvat Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2026 vuosisuunnitelmaan.
Katusuunnitelmien kustannusarviot jakaantuvat seuraavasti:
- Juvankatu, linja-autopysäkkimuutokset välillä Karosenpolku – Ruskontie, 155 000 €
- Juvankatu, linja-autopysäkkimuutokset välillä Vanha Juvankatu – Kolunkatu, 175 000 €
- Nokiantie, linja-autopysäkkimuutokset välillä Pukkisaarenkatu – Metsäkylänkatu, 25 000 €
Katusuunnitelmaehdotukset olivat julkisesti nähtävillä 13.5. – 27.5.2026. Katusuunnitelmaehdotuksista jätettiin yksi muistutus.
Muistutus:
Muistutuksessa tiedusteltiin, että muuttaako katusuunnitelma mahdollisuutta kääntyä idän suuntaan kiinteistöltä poistuttaessa. Lisäksi muistutuksessa kysyttiin mahdollisuutta asettaa liikennepeili helpottamaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden havainnointia kiinteistöltä poistuttaessa.
Vastine:
Tonttiliittymästä on jatkossakin mahdollisuus kääntyä idän suuntaan.
Tampereen kaupunki ei asenna liikennepeilejä kiinteistöliittymiin. Halutessaan kiinteistön omistaja voi hakea sijoituslupaa katualueelle sijoitettavalle kiinteistön omalle peilille.
Toimivalta: Hallintosäännön 22 §:n 1 momentin mukaan yhdyskuntalautakunnan tehtävänä on järjestää kaupunkirakenteen kehittämistä kokonaisuutena, kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa koskevat palvelut sekä viranomaispalvelut. Lautakunnan tehtävänä on vastata kestävän kaupunkikehityksen ja ympäristöpolitiikan linjausten ja sitoumusten koordinaatiosta, toimeenpanosta, hankkeistamisesta ja seurannasta sekä rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevista valmistelutehtävistä. Lautakunnalle kuuluu liikenteen hallinta lukuun ottamatta ympäristö- ja rakennusjaostolle sekä Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle kuuluvia tehtäviä. Lautakunnalle kuuluu tulvariskien ja hulevesien hallinta sekä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja hulevesijärjestelmän vaikutusalueen määrääminen.
Päätösehdotus
Esittelijä
Sähkönivelbussien pysäkkiparannuskohteisiin kuuluvat seuraavat katusuunnitelmat
- Juvankatu, linja-autopysäkkimuutokset välillä Karosenpolku – Ruskontie, 23291
- Juvankatu, linja-autopysäkkimuutokset välillä Vanha Juvankatu – Kolunkatu, 23292
- Nokiantie, linja-autopysäkkimuutokset välillä Pukkisaarenkatu – Metsäkylänkatu, 23294
hyväksytään kustannusarvioineen muistutuksista huolimatta seuraavin täsmennyksin:
Juvankadun välillä Vanha Juvankatu – Kolunkatu asfaltointi ulotetaan Annalankadun liittymän itäpuolelle, jotta kokonaisuus istuu aiemmin tehtyyn kunnossapitopäällysteeseen paremmin. Lisäksi saman osuuden jatkosuunnittelussa tutkitaan mahdollisuuksia lisätä puita suunnittelualueen pohjoispuolen viheralueille.
Katujen kunnossapitoluokat säilyvät ennallaan.
Alueidenkäyttölain 202 §:n mukaisesti päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.