Kaupunginhallitus, kokous 28.3.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 130 Tiedoksi päätös nuorisovaltuuston aloitteeseen kesätyösetelin ja kesäyrittäjäsetelin käyttöönottamiseksi Tampereen kaupungissa 

TRE:6526/01.03.01/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saari Regina, Työllisyysjohtaja, Regina.Saari@tampere.fi

Perustelut

Tampereen nuorisovaltuusto esittää, että: ”Jokainen nuori ansaitsee mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työkokemus- ja todistus ovat ensisijaisen tärkeitä nuorille, jotta heidän jatkotyöllistymisensä mahdollisesti helpottuu. Ensimmäisen työkokemuksen takaisi jokaiselle yläkoulussa ja toisella asteella opiskelevalle nuorelle myönnettävä kesätyöseteli tai kesäyrittäjäseteli. Tampere on suuri kaupunki ja kesätyöt viedään perinteisesti käsistä, joten kesätyöseteli tai kesäyrittäjäseteli parantaisivat merkittävästi nuorten kokonaisvaltaisia työllistymismahdollisuuksia. Nuoret ansaitsevat yhdenvertaisempia työmahdollisuuksia, koska kaikkien nuorten elämäntilanteet eroavat toisistaan jollain tavalla.

Kesätyöseteli ja kesäyrittäjäseteli parhaimmillaan ehkäisevät nuorten syrjäytymistä ja antaa pientä taskurahaa nuoren omaa arkea varten. Kesätyöseteleitä ja kesäyrittäjäseteleitä on käytössä jo monessa kaupungissa, kuten Espoossa, Vantaalla, Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Järvenpäässä. Tampereen kaupungin on otettava rohkea askel näiden ja monien muiden kaupunkien joukkoon.

Nuorisovaltuusto on mielellään mukana kesätyösetelin ja kesäyrittäjäsetelin jatkokeskusteluissa ja pitää tärkeänä jokaisen tamperelaisen nuoren yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua sen kehittämistyöhön.

Tampereen nuorisovaltuusto vaatii 350 € arvoisen kesätyösetelin ja kesäyrittäjäsetelin käyttöönottamista Tampereen kaupungissa. Kesätyöseteli tai kesäyrittäjäseteli jaettaisiin kaikille yläkoulujen oppilaille ja toisen asteen opiskelijoille. Nuori saa itse valita kumman kesätyön mahdollistavan setelin hän valitsee.”

Henkilöstöyksikkö:

Tampereen kaupunki haluaa jatkossakin, että mahdollisimman moni nuori kuntalainen pääsee kesätöihin. Tähän asti kaupunki on tarjonnut vuosittain jopa 600–700 kesätyöpaikkaa, joista noin 200 paikkaa on kohdennettu 15–17-vuotiaille nuorille kesäharjoittelupaikoiksi.

Kaupungin oma kesätyöpaikkatarjonta muuttuu hyvinvointialueen syntymisen myötä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut eivät enää ole osana Tampereen kaupunkia. Tätä vajetta paikatakseen kaupunki on käynnistänyt esiselvityksen digitaalisen kesätyösetelin käyttöönotosta. Esiselvityksessä kaupunki on tutkinut muiden kaupunkien kesätyösetelimalleja ja kartoittaa erilaisia tapoja setelin toteutukseen. Tavoitteena on mahdollisimman käyttäjäystävällinen kesätyösetelin prosessi niin nuorelle työnhakijalle, työnantajalle kuin prosessia hallinnoivalle kaupungin yksiköllekin.

Kesätyösetelin ja kesäyrittäjäsetelin kustannukset on sisällytettävä talousarvioon vuosittain. Vuonna 2021 toteutetun esiselvityksen perusteella Tampereen kaupungilla on mahdollisuus toteuttaa kesätyösetelin pilotti sekä kerätä kokemuksia setelien jatkototeutuksiin keväällä ja kesällä 2022. Kaupungin tarjoamat kunta-alan tutustu ja tienaa -kesäharjoittelupaikat 15–17-vuotiaille tamperelaisille säilyisivät edelleen kesätyösetelin rinnalla, samoin kuin kaupungin nuorisopalvelujen oman toiminnan kesätyöpaikat.

Tampereen kaupungin kesätyösetelin vuoden 2022 pilotin koordinoinnista vastaa työllisyys- ja kasvupalvelut. Yhteistyössä pilotin käynnistämisessä ovat myös nuorisopalvelut, henkilöstöyksikkö sekä tarvittavilta osin tietohallinto. Pilotin jälkeen kesätyösetelin prosessia tarkastellaan ja kehitetään, jonka jälkeen nuorten kesätyöseteli jää pysyväksi osaksi Tampereen kaupungin kesätyöllistämisen kokonaisuutta ja sitä koordinoi työllisyys- ja kasvupalvelut.

Nuorisovaltuuston aloite tarjoaa nuoria mukaan kesätyösetelin valmisteluun ja tämän tarjouksen kaupunki ottaa ilolla vastaan. Nuorten työllistyminen on Tampereen kaupungille tärkeä asia, ja kesätyösetelin tarjoamat mahdollisuudet vahvistavat edelleen yhteistyötä yritysten ja kaupungin välillä nuorten työllistymisen edistämiseksi.

Työllisyys- ja kasvupalvelut:

Kesäyrittäjyysseteliä pilotoidaan Tampereella kevään ja kesän 2022 aikana. Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta on myöntänyt Talous ja nuoret TATille nuoristakuuavustusta kesäyrittäjyyteen liittyvään koulutuksen ja mentorointiin sekä niihin kytkeytyviin kesäyrittäjyysseteleihin (30 kpl x 300 €). Kesäyrittäjyyssetelin toteutus kytketään kaupungin kesäduuni kampanjaan. TATin toteuttaman kesätyöseteliosion rinnalla toteutetaan ryhmille suunnattu tiimiyrittäjyyteen keskittyvä kesäyrittäjyyssetelihaku ja siihen liittyvä valmennus.

Kesäyrittäjyyssetelin toteutus edellyttää jatkossa myös palvelua setelin rinnalle, koska aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että erityisesti nuoret hyötyvät yrittäjyyden alkutaipaleella yrittäjyyskurssista, mentoroinnista ja muista yrittäjyyden tukemisen palveluista. Samalla työllisyys- ja kasvupalvelut tukevat kestävää yrittäjyyttä, jotta toimintaa voi jatkaa myös kesän jälkeen. Tämän lisäksi nuorille viestitään, ettei yrittäjyyden tarvitse olla yksintekemistä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Nuorisovaltuustolle annetaan vastauksena perusteluosassa oleva lausunto.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Nuorisovaltuuston aloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Työllisyysjohtaja Regina Saari, puh. 050 346 9603 ja henkilöstön kehittämispäällikkö Marju Leinonen puh. 040 806 2937, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Nuorisovaltuuston aloite ja siihen annettu elinvoima- ja osaamislautakunnan lausunto merkitään tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Nuorisovaltuusto, Regina Saari, Marju Leinonen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)