Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 27.3.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 52 Soveltavan liikunnan yleisavustukset vuodelle 2024 

TRE:13/12.04.00/2024

Valmistelija

  • Etu-Seppälä Jukka, Liikunta- ja nuorisojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtava liikunnanohjaaja Minna Niemelä, puh. 050 345 1071 ja suunnittelija Anna Henttonen, puh. 040 660 2057, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2024 yleisavustukset julistettiin haettaviksi 2.1.2024. Hakuaika päättyi 31.1.2024 klo 15.45. Määräaikaan mennessä soveltavan liikunnan yleisavustusta haki 25 yhteisöä, joista Ilves ry:llä oli kolme erillistä hakemusta. Hakemuksia saapui siis yhteensä 27. 

Kooste avustusta vuonna 2024 hakeneista yhteisöistä ja esitetyistä avustussummista sekä kahden edellisen vuoden avustuksista on tämän asian liitteenä.

Vuonna 2024 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan yleisavustusten määrärahat säilyvät vuoden 2023 tasolla. Soveltavan liikunnan yleis​avustusten määrärahaan on lisätty talviuintisaunatoiminnan avustuksista vuonna 2024 vähennetystä määrästä 3 000 euroa. Soveltavan liikunnan yleisavustuksen määräraha vuodelle 2024 on 27 500 euroa.

Avustamisen periaatteet ja arviointikriteerit

Avustuskokonaisuudelle on Tampereen kaupungin liikunta-avustusten myöntämisperusteet -asiakirjassa määritelty myöntämisperusteet, joiden mukaisesti avustushakemuksia arvioidaan (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.11.2023 § 55).

Soveltavan liikunnan yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia. Soveltavan liikunnan yleisavustuksia voidaan myöntää yhteisöille, jotka järjestävät säännöllistä soveltavaa liikuntaa Tampereella. Soveltavan liikunnan kohderyhmät ovat pääsääntöisesti vammaiset ja pitkäaikaissairaat sekä iäkkäät henkilöt, joiden toimintakyky on selvästi heikentynyt. Avustuksen tavoitteena on mahdollistaa terveyttä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toimintakykyä edistävää liikuntaharrastustoimintaa sekä varmistaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden liikuntatoiminnan järjestäminen. Avustettavan toiminnan tulee olla kohderyhmälle avointa ja ympärivuotista Tampereelle sijoittuvaa perustoimintaa. Avustusesityksessä on huomioitu toiminnan suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus, toimintaan osallistuneiden määrä ja toiminnan laajuus, sekä toiminnan rahoitus ja avustuksen tarve.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022 § 367) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia, eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa.

Avustusesitys

Avustusta haki 25 yhteisöä. Avustusta esitetään myönnettäväksi 20 yhteisölle yhteensä 27 500 euroa. Vuonna 2023 avustusta myönnettiin 19 yhteisölle yhteensä 24 500 euroa.

Hakijat (6 kpl), jotka eivät täyttäneet hakukriteereitä, ja joille ei esitetä soveltavan liikunnan yleisavustusta vuonna 2024 ovat: Ilves ry:n jalkapallojaosto, Pirkanmaan Lihastautiyhdistys ry, Pirkanmaan Neuroyhdistys ry, Pirkanmaan pyörätuolitanssijat ry, Polioinvalidit ry Tampereen osasto sekä Silta-valmennusyhdistys ry. Ilves ry:n jalkapallojaosto haki avustusta toiminnan käynnistämiseen. Pirkanmaan Lihastautiyhdistys ry, Pirkanmaan pyörätuolitanssijat ry, Polioinvalidit ry Tampereen osasto sekä Silta-valmennusyhdistys ry eivät järjestä säännöllistä omaa soveltavaa liikuntaa. Pirkanmaan Neuroyhdistys haki avustusta tapahtuman järjestämiseen.

Ilves ry on hakenut soveltavan liikunnan yleisavustusta kolmen eri jaostonsa (jalkapallo, jääurheilu ja salibandy) nimissä. Mainitut kolme hakemusta on päätösvalmistelussa yhdistetty. Yleisavustusta ei esitetä myönnettäväksi Ilves ry:n jalkapallojaostolle. Yleisavustusta esitetään myönnettäväksi salibandy- ja jääurheilujaostoille molemmille 500 euroa, eli yhteensä 1000 euroa. 

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sitä edustavien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, mahdollinen tila-avustus evätään ja yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin, eikä yhteisölle jatkossa myönnetä Tampereen kaupungin avustusta tai muuta tukea.

Hakemusasiakirjoja liitteineen voi pyytää nähtäväksi sekä kysyä lisätietoja päätöksen valmistelusta liikunnanohjaaja Minna Niemelältä (etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 050 345 1071).

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.3.2024) 17 § mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Soveltavan liikunnan yleisavustukset myönnetään liitteen mukaisesti ja perusteluissa kuvatuin ehdoin. Yleisavustukset maksetaan Liikunnan ja nuorison palveluryhmän kustannuspaikalta 137016, sisäinen tilaus 26818, Soveltava liikunta.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta, sillä ehdolla että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2024 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa. Jos avustusta jää käyttämättä, se pitää palauttaa tai sille pitää hakea käyttöajan pidennystä. Käyttöajan pidennystä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella viimeistään 30.11.2024. Hakemus tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen avustukset@tampere.fi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Venla Moisala ja suunnittelija Anna Henttonen olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Hakijat, Minna Niemelä, Pia Heinonen, Anna Henttonen, Susanna Lundström, Teemu Irri, Päivi Lehtinen, Sari Helminen, Jukka Etu-Seppälä, Venla Moisala, Sami Hokkanen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.