Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 27.3.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 47 Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset vuodelle 2024 

TRE:8/00.01.08/2024

Valmistelija

  • Viitasaari Leena, Suunnittelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Aluekoordinaattori Aija Karttunen, puh. 040 801 6910, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2024 yleisavustukset julistettiin haettaviksi 2.1.2024. Hakuaika päättyi 31.1.2024 klo 15.45. Määräaikaan mennessä kaupunginosatoiminnan yleisavustusta haki 10 yhteisöä. Vuonna 2023 hakijoita oli siirtojen jälkeen 13. Kaupunginosatoiminnan yleisavustuksiin on kaupungin vuoden 2024 talousarviossa varattu 5 000 euroa. Kokonaisuuteen on siirretty jaettavaksi 4 200 euroa Perheitä tukevan työn kokonaisuudesta (sisäinen tilaus 28497). Siten kaupunginosatoiminnan yleisavustuksia on nyt jaettavissa yhteensä 9 200 euroa. Vuonna 2023 myönnettiin 10 yhteisölle yhteensä 5 000 euroa. 

Kooste avustusta vuonna 2024 hakeneista yhteisöistä, kahden edellisen vuoden avustuksista ja niille nyt esitettävistä avustuksista on tämän asian liitteenä.

Avustamisen periaatteet ja arviointikriteerit

Avustuskokonaisuudelle on Tampereen kaupungin hyvinvoinnin edistämisen avustusten myöntämisperusteet -asiakirjassa määritelty myöntämisperusteet, joiden mukaisesti avustushakemuksia arvioidaan (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 31.10.2023 § 40; päivitetty 21.2.2024 § 24, mutta muutoksia ei tullut nyt käsiteltävien yleisavustusten myöntämisperusteisiin).

Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia, joita voidaan myöntää Tampereella toimiville yhteisöille, joiden pääasiallinen toiminta keskittyy asuinympäristön yhteisöllisyyden ja paikallisidentiteetin vahvistamiseen. 

Kaupunginosatoiminnan yleisavustusta voidaan myöntää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisäävään ja paikallisidentiteettiä vahvistavaan kaupunginosatoimintaan, joka tavoittaa laajasti alueen asukkaita. Avustusta ei kohdenneta retkitoiminnan kuluihin eikä julkaisutoimintaan. Avustusta ei myönnetä omakotiyhdistyksille eikä yhdistykselle, jonka jäsenyys on rajattu ja jonka toiminta on suljettu muilta kuin jäsenistöltä.

Yleisavustusta myönnetään toimijan säännölliseen ja ympärivuotiseen Tampereelle sijoittuvaan perustoimintaan. Avustuksista päätettäessä otetaan huomioon avustettavan toiminnan vastaavuus avustamisen tavoitteisiin sekä toiminnan laajuus. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään toiminnan suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Yhteisöllä tulee olla tarve avustukselle, mutta yhteisön taloudellisen kokonaistilanteen on oltava vakaa. Yhteisön oman varainhankinnan on oltava tasapainossa suhteessa toiminnan kuluihin ja saatuihin avustuksiin. Yleisavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022 § 367) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia, eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa.

Avustusesitys

Avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden mukaan puutteellinen hakemus, jota ei ole korjattu tai täydennetty ensimmäisen täydennyspyynnön mukaisesti ja asetetussa määräajassa, voidaan hylätä. Aitoniemen-Hirvenniemen kyläläiset ry:n hakemukseen ei saapunut vaadittuja asiakirjoja määräaikaan mennessä. Tästä syystä hakemus esitetään hylättäväksi.

Kaupunginosatoiminnan yleisavustusta vuodelle 2024 esitetään liitteen mukaisesti myönnettäväksi 9 yhteisölle yhteensä 9 200 euroa. 

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sitä edustavien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, mahdollinen tila-avustus evätään ja yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin, eikä yhteisölle jatkossa myönnetä Tampereen kaupungin avustusta tai muuta tukea.

Hakemusasiakirjoja liitteineen voi pyytää nähtäväksi sekä kysyä lisätietoja päätöksen valmistelusta aluekoordinaattori Aija Karttuselta (etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 801 6910).

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.3.2024) 17 § mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset vuodelle 2024 myönnetään liitteen mukaisesti ja perusteluissa kuvatuin ehdoin sivistyspalveluiden Yhteiset palvelut -yksikön kustannuspaikalta 137052, sisäinen tilaus 28499, Kaupunginosatoiminta.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2024 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa. Jos avustusta jää käyttämättä, se pitää palauttaa tai sille pitää hakea käyttöajan pidennystä. Käyttöajan pidennystä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella viimeistään 30.11.2024. Hakemus tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen avustukset@tampere.fi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Venla Moisala ja aluekoordinaattori Aija Karttunen olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Hakijat, Susanna Lundström, Venla Moisala, Hanna Karojärvi, Päivi Lehtinen, Kirsi M. Koivisto,Teemu Irri, Sami Hokkanen, Johanna Heine, Aija Karttunen, Leena Viitasaari, Anna Szalay

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.