Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 27.3.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 39 Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustukset ja tila-avustukset vuodelle 2024 

TRE:14/12.03.00/2024

Valmistelija

  • Salmenkangas Niina, Kulttuurijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Fanniina Tuomola,​ puh. 040 703 5744,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto,​ puh. 040 485 1059,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2024 yleisavustukset julistettiin haettaviksi 2.1.2024. Hakuaika päättyi 31.1.2024 klo 15.45. Määräaikaan mennessä kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustusta haki 64 yhteisöä (siirtojen jälkeen 54). Vuonna 2023 hakijoita oli siirtojen jälkeen 55.

Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustuksiin on varattu talousarviossa 430 000 euroa. Lisäksi tähän avustuskokonaisuuteen esitetään siirrettäväksi Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustuskokonaisuudesta (sisäinen tilaus 23918) yhteensä 1 500 euroa.

Yleisavustuksia esitetään myönnettäväksi tässä pykälässä yhteensä 431 500 euroa. Tila-avustuksia esitetään myönnettäväksi yhteensä 422 194,22 euroa. Lisäksi esitetään lautakunnan kokouksessa 27.3.2024 erikseen päätettäväksi tila-avustuksen myöntämistä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolle 8147,50 euroa.

Avustamisen periaatteet ja myöntämisperusteet

Avustuskokonaisuudelle on Tampereen kaupungin kulttuuriavustusten myöntämisperusteet -asiakirjassa (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.11.2023 § 54) määritelty myöntämisperusteet, joiden mukaisesti avustushakemuksia arvioidaan. Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia, joita voidaan myöntää ammattimaisesti toimivien ja paikallisesti keskeisten kulttuuri- ja taideyhteisöjen perustoimintaan. Avustuksen tavoitteena on monipuolistaa kaupungin kulttuuri- ja taidetarjontaa, ylläpitää paikallista kulttuuriperintöä ja/tai luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Avustusta voivat hakea vähintään vuoden toimineet kulttuuriyhteisöt ja -yhdistykset sekä yleishyödylliset kulttuuriosuuskunnat ja -yritykset. Avustusta ei myönnetä valtakunnallisille liitoille tai taiteen perusopetukseen eikä yhteisöille, joiden pääasiallinen toiminta keskittyy kulttuuriharrastustoiminnan järjestämiseen.

Yleisavustusta myönnetään toimijan säännölliseen ja ympärivuotiseen Tampereelle sijoittuvaan perustoimintaan. Avustuksista päätettäessä otetaan huomioon avustettavan toiminnan vastaavuus avustamisen tavoitteisiin sekä toiminnan laajuus, laatu ja vaikuttavuus. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään toiminnan suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen, sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Yhteisöllä tulee olla tarve avustukselle, mutta yhteisön taloudellisen kokonaistilanteen on oltava vakaa. Yhteisön oman varainhankinnan on oltava tasapainossa suhteessa toiminnan kuluihin ja saatuihin avustuksiin. Yleisavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut. Hallintokulujen suhteettoman suuri osuus edellisen tilikauden kokonaismenoista vaikuttaa avustukseen alentavasti. Avustusta saavan yhteisön on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan helposti tarkastella kirjanpidosta. Mikäli yhteisön toiminta on laaja-alaista, tulee yhdistyksen asiakirjoista voida todentaa avustettavan toiminnan sisältö ja kustannukset Tampereella tapahtuvassa toiminnassa.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022 § 367) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia, eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Osuuskunnilla on oltava säännöissään merkintä siitä, että ylijäämää ei jaeta osuuskunnan jäsenille, samoin osakeyhtiöillä on oltava yhtiöjärjestyksessään merkintä siitä, että yhtiö ei jaa omistajilleen voittoa, vaan toimii yleishyödyllisenä yhtiönä. 

Hakemusten siirtäminen

Samaan tarkoitukseen Tampereen kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Joidenkin yhdistysten hakemusten on sisällöllisen arvioinnin perusteella katsottu toimintansa luonteen vuoksi kuuluvan toisen avustuskokonaisuuden piiriin. Tällä perusteella joitakin avustushakemuksia on siirretty käsiteltäväksi muissa avustuskokonaisuuksissa.

Seuraavien yhteisöjen hakemukset (11 kpl) on siirretty kulttuuri- ja taideyhteisöjen kokonaisuudesta kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen kokonaisuuteen:

  • Jäämien Kuoro ry
  • Kehitysvammaisteatteriyhdistys La Strada ry
  • Laulumusiikkiyhdistys Do-Mi-Nutz ry
  • Pirkan Berimbao ry
  • Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry
  • Taideyhdistys Elo ry
  • Tampere Big Band ry
  • Tampereen arkkitehtuurikasvatus ry
  • Tampereen kameraseura
  • Tampereen vpk:n puhallinorkesteri
  • Tukkateatteriyhdistys ry

 

Avustusesitys 

Hakemusten arviointia on tehty työryhmässä, jossa on mukana useita asiantuntijoita kulttuurin palveluryhmästä.

Yleisavustusta esitetään myönnettäväksi 44 yhteisölle yhteensä 431 500 euroa. Yhdelle yleisavustuksen hakijalle esitetään vuoden 2023 yleisavustuksen siirtoa toimintavuodelle 2024. Lisäksi tila-avustuksia esitetään myönnettäväksi 8 yhteisölle yhteensä 422 194,22 euroa.

Vuonna 2023 myönnettiin 46 yhteisölle yleisavustuksia yhteensä 420 500 euroa ja tila-avustuksia 7 yhteisölle 435 266,28 euroa. (Vuoden 2023 luvut jaettiin kahteen erilliseen päätökseen vastaavan valmistelijan esteellisyyden vuoksi, mutta tässä tekstissä ne on yhdistetty samaan kokonaisuuteen.) Kooste avustusta vuonna 2024 hakeneista yhteisöistä, haetuista avustussummista, esitetyistä avustussummista sekä kahden edellisen vuoden avustuksista on tämän asian liitteenä. Tila-avustusten osalta on liitteessä mainittu rakennuksien nimet, niissä vuokralla olevien yhteisöjen nimet sekä avustusesitys tila-avustuksien summiksi vuonna 2024.

Tampering ry:lle vuonna 2023 myönnetystä avustuksesta oli jätetty käyttämättä 1500 euroa. Käyttämättä jäänyt avustus siirretään yhdistyksen hakemuksen perusteella vuodelle 2024 eikä yhdistykselle myönnetä tänä vuonna erillistä yleisavustusta. Yhdistyksen tulee raportoida siirretyn avustuksen käytöstä erikseen.

Arvioinnin perusteella osa avustusta hakeneista yhteisöistä ei täytä Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustuksen myöntöperusteita:

  • Cinemaissí - Latinalaisamerikkalaisen elokuvan yhdistys ry on rekisteröity Helsinkiin. Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustusta voivat hakea yleishyödylliset tamperelaiset kulttuuri- ja taideyhteisöt, minkä vuoksi hakijalle ei esitetä avustusta. (Tampereen kaupungin kulttuuriavustusten myöntöperusteet, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.11.2023 § 54)
  • Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022 § 367, s. 5) mukaan puutteellinen hakemus, jota ei ole korjattu tai täydennetty ensimmäisen täydennyspyynnön mukaisesti ja asetetussa määräajassa, voidaan hylätä. Sarajas Oy; Art From The Underground Olkkari hakemus hylätään, sillä se ei toimittanut hakemuksesta puuttuneita liitteitä annettuun määräaikaan mennessä.
  • Sote-järjestöille myönnettyjä yleis- ja kumppanuusavustuksia on tarkasteltu sen mukaan, tukeeko avustettava toiminta enemmän kaupungin vai hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä. Kaupunginhallituksen (13.6.2022 § 268) tekemän päätöksen mukaan potilasjärjestöt kuuluvat hyvinvointialueen avustusten piiriin. Pirkanmaan Neuroyhdistys ry on Hyvinvointialueen potilasjärjestö ja siksi sille ei esitetä avustusta Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustuksesta.
  • Pispalan musiikkiyhdistys ry sai 2024 Pispala Folk -tapahtumaan avustusta 5 000 euroa Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustuskokonaisuudesta (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 24.1.2024 § 6). Yhdistyksen muu toiminta on verrattain pienimuotoista ja katsotaan soveltuvan paremmin Kulttuurin kerta-avustuksen piiriin.
  • Rautalankamusiikin Ystävät RAMY ry:n ja Suomen Nyrkkeilymuseoyhdistys ry:n toiminta on verrattain pienimuotoista. Näiden yhdistysten toiminta katsotaan soveltuvaksi paremmin Kulttuurin kerta-avustuksen piiriin.
  • Tampereen arkkitehtuuri- ja muotoiluyhdistys TAD ry saa yhteisönsä perustoimintaan jo avustusta Tampereen kaupungilta. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa, joten hakijalle ei esitetä avustusta (Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet, kaupunginhallitus 19.9.2022 § 367).
  • Tampereen Teatterimuseo ry saa hakemuksensa mukaan vuoden 2024 toimintaansa tukea muilta avustustahoilta, minkä lisäksi Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustuksen määrärahan pienuuden vuoksi hakijalle ei esitetä avustusta.

 

Yleisavustuksen piiristä vuoden 2024 osalta poistettujen yhteisöjen on mahdollista hakeutua yleisavustuksen piiriin jatkossa, mikäli niiden tilanne muuttuu ja toiminta täyttää yleisavustusten myöntöperusteet. 

Yhteisöjen on mahdollista hakea erikseen Kulttuurin kerta-avustusta, jota voidaan myöntää myös yleisavustusta saaville yhteisöille, mikäli haettavan avustuksen kohde poikkeaa selkeästi yhteisön perustoiminnasta. Kerta-avustusta myönnetään yhdelle toimijalle pääsääntöisesti kerran vuodessa ja haku on jatkuva.

Koko kylän piha ry, Pirkanmaan Rakennuskulttuuriyhdistys ry, Pispalan kulttuuriyhdistys ry, Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere-Seura ry, Pirkkalaiskirjailijat ry ja Sanataideyhdistys Yöstäjä ry saavat tiloja vastikkeetta käyttöönsä. Pispalan saunayhdistys ry:llä ja Tampereen Taiteilijaseura ry:llä on myös käytössään kaupungin tiloja, joista he maksavat Kulttuurin palveluryhmälle osittaista vuokraa.

Kulttuurin palveluryhmällä on kyseisistä tiloista vuokrasopimus Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmän kanssa, jolle Kulttuurin palveluryhmä maksaa tilojen kokonaisvuokrat laskua vastaan. Tila-avustukset siis määräytyvät joko Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmän määrittämien kokonaisvuokrien mukaan tai kokonaisvuokran ja toimijan maksaman vuokran erotuksesta. Tarkemmat summat on esitetty tämän asian liitteenä olevassa kooosteessa. Vuokrissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset huomioidaan vuosittain kulttuurin palveluryhmän talousarvion kehyksessä lisäyksenä tai vähennyksenä. 

Livelaboratorio Tampere Oy:n / G Livelab Tampereen ja Kulttuuriosuuskunta TRELMU:n yleisavustukset myönnetään ehdollisena siten, että avustusta ei saa käyttää miltään osin ravintolatoimintaan. Livelaboratorio Tampere Oy:n ja Kulttuuriosuuskunta TRELMU:n on järjestettävä kirjanpitonsa niin, että avustuksen käyttöä voidaan yksiselitteisesti ja eroteltuna tarkastella kirjanpidosta. Mikäli myöhemmin selviää, että avustusta on käytetty ravintolatoimintaan, yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin.

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sitä edustavien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, mahdollinen tila-avustus evätään ja yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin, eikä yhteisölle jatkossa myönnetä Tampereen kaupungin avustusta tai muuta tukea.

Hakemusasiakirjat liitteineen ovat nähtävinä pyydettäessä 27.3.2024 alkaen. Yhteyshenkilö suunnittelija Fanniina Tuomola, etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 703 5744.

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.3.2024) 17 § mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustukset ja tila-avustukset vuodelle 2024 myönnetään liitteen mukaisesti ja perusteluissa kuvatuin ehdoin. Yleisavustukset maksetaan kulttuurin palveluryhmän kustannuspaikalta 137010, sisäinen tilaus 23917, kulttuuri- ja taideyhteisöjen avustukset. Tila-avustukset maksetaan kustannuspaikalta 137011.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2024 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa.  Jos avustusta jää käyttämättä, se pitää palauttaa tai sille pitää hakea käyttöajan pidennystä. Käyttöajan pidennystä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella viimeistään 30.11.2024. Hakemus tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen avustukset@tampere.fi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Venla Moisala ja suunnittelija Fanniina Tuomola olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Avustuksen hakijat, Teemu Irri, Niina Salmenkangas, Marianna Lehtinen, Marjo-Riitta Saloniemi, Anna Szalay, Eija Koivusalo, Piia Karkkola, Irma Puttonen, Minnakaisa Kuivalainen, Johanna Kangas, Aliisa Piirla, Susanna Lundström, Venla Moisala, Fanniina Tuomola

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.