Z/Sivistys- ja kulttuurilautakunta, kokous 21.3.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 47 Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset vuodelle 2023 

TRE:15/00.01.08/2023

Valmistelija

  • Vuori Mika, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Aluekoordinaattori Aija Karttunen, puh. 040 801 6910, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2023 yleisavustukset julistettiin haettaviksi 2.1.2023. Hakuaika päättyi 31.1.2023 klo 15.45. Määräaikaan mennessä kaupunginosatoiminnan yleisavustusta haki 13 yhteisöä. Vuonna 2022 hakijoita oli siirtojen jälkeen 14. Kaupunginosatoiminnan yleisavustuksiin on varattu 5 000 euroa. Vuonna 2022 myönnettiin 14 yhteisölle yhteensä 4 400 euroa. 

Avustamisen periaatteet ja arviointikriteerit

Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia, joita voidaan myöntää Tampereella toimiville yhteisöille, joiden pääasiallinen toiminta keskittyy asuinympäristön yhteisöllisyyden ja paikallisidentiteetin vahvistamiseen. Avustuskokonaisuudelle on määritelty arviointikriteerit, joiden valossa avustushakemuksia arvioidaan (sivistys- ja kulttuurilautakunta 5.10.2022, § 159).

Kaupunginosatoiminnan yleisavustusta voidaan myöntää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisäävään kaupunginosatoimintaan, joka tavoittaa laajasti alueen asukkaita. Avustusta ei kohdenneta retkitoiminnan kuluihin eikä julkaisutoimintaan. Avustusta ei myönnetä yhdistykselle, jonka jäsenyys on rajattu ja jonka toiminta on suljettu muulta kuin jäsenistöltä.

Yleisavustusta myönnetään toimijan säännölliseen ja ympärivuotiseen Tampereelle sijoittuvaan perustoimintaan. Avustuksista päätettäessä otetaan huomioon avustettavan toiminnan vastaavuus avustamisen tavoitteisiin sekä toiminnan laajuus. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään toiminnan suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Yhteisöllä tulee olla tarve avustukselle, mutta yhteisön taloudellisen kokonaistilanteen on oltava vakaa. Yhteisön oman varainhankinnan on oltava tasapainossa suhteessa toiminnan kuluihin ja saatuihin avustuksiin. Yleisavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022, § 367) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia, eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa.

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sen edustamien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, mahdollinen tila-avustus evätään ja yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin.

Avustusesitys

Kaleva-Seura ry:lle ei esitetä avustusta toiminnan vähäisyyden vuoksi. Yhdistyksen on kuitenkin mahdollista erikseen hakea kulttuurin kerta-avustusta yleisölle suunnattujen, yksittäisten tapahtumien ja projektien toteuttamiseen.

Avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden mukaan puutteellinen hakemus, jota ei ole korjattu tai täydennetty ensimmäisen täydennyspyynnön mukaisesti ja asetetussa määräajassa, voidaan hylätä. Multisillan lähiöyhdistys ry:n ja Hyhkyn kyläyhdistys ry:n hakemuksiin ei saapunut vaadittuja asiakirjoja määräaikaan mennessä. Tällä perusteella heidän hakemuksiaan ei otettu käsittelyyn.

Avustusta esitetään myönnettäväksi 10 yhteisölle yhteensä 5 000 euroa. Asian liitteenä on kooste avustusta vuonna 2023 hakeneista yhteisöistä, esitetyistä avustussummista sekä kahden edellisen vuoden avustuksista.

Hakemusasiakirjoja liitteineen voi pyytää nähtäväksi sekä kysyä lisätietoja päätöksen valmistelusta aluekoordinaattori Aija Karttuselta (etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 801 6910).

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Kaupunginosatoiminnan yleisavustukset myönnetään liitteenä olevan esityksen mukaisesti sivistyspalveluiden Yhteiset palvelut -yksikön kustannuspaikalta 131006, sisäinen tilaus 28499 kaupunginosatoiminta.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla,​ että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen,​ mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa,​ mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2023 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Aluekoordinaattori Aija Karttunen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Esittelijä teki seuraavat korjaukset perustelutekstiin:

1. Avustamisen periaatteet ja arviointikriteerit -osion viimeinen kappale muutettiin muotoon:

"Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sen edustamien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, mahdollinen tila-avustus evätään ja yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin."

2. Avustusesitys-osion kolmas kappale muutettiin muotoon:

"Avustusta esitetään myönnettäväksi 10 yhteisölle yhteensä 5 000 euroa. Asian liitteenä on kooste avustusta vuonna 2023 hakeneista yhteisöistä, esitetyistä avustussummista sekä kahden edellisen vuoden avustuksista."

Puheenjohtaja hyväksyi muutetun tekstin asian käsittelyn pohjaksi.

Tiedoksi

Hakijat, Ulla Majamaa, Susanna Lundström, Hanna Karojärvi, Päivi Lehtinen, Kirsi M. Koivisto, Teemu Irri, Eerika Hällström, Aija Karttunen, Mika Vuori

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.